Keskustelut - Syyskuu 2008
29.9.2008 Koiran kuolema

Sain toukokuussa internetissä kiertävän sähköpostin, jossa minua pyydettiin allekirjoittamaan adressi costaricalaisen taiteilijan Guillermo Habacuc Vargasin tuomitsemiseksi.
Vargas oli saanut kutsun Keski-Amerikan biennaaliin pidettyään elokuussa 2007 näyttelyn Managualaisessa Codice-galleriassa Nicaraguassa. Sähköpostin liitteenä oli tunteisiin vetoavia kuvia nälkiintyneestä koirasta.
Roskapostin ja sirpaleisen datan maailmassa pätee seuraava teesi: poliittisesti lukutaitoisen ja lähdekriittisen kansalaisen tulisi perehtyä aiheeseen kuin aiheeseen perusteellisesti ennen kuin lausuu tai allekirjoittaa mitään. Tämä tunnetaan älyllisen rehellisyyden periaatteena, joka on sukua Ludwig Wittgensteinin kuuluisimmalle lauseelle: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”.
Jo varttitunnin surffaus toi esiin suuren määrän kirjavaa materiaalia, mutta olennaista oli vaikea hahmottaa. Joten katsotaanpa hieman tapahtumien kulkua:
Vuonna 2005 kaksi Rottweileria hyökkäsi 24-vuotiaan nicaragualaisen köyhän narkomaanimiehen päälle Costa Ricassa ja hän kuoli. Vargas sai tästä ajatuksen näyttelylleen, jonne hän sijoitti nääntyneen kulkukoiran. Tilan seinälle hän muotoili koiranruualla tekstin Olet mitä luet (Eres Lo Que Lees). Kookkaassa suitsukeastiassa paloi 175 palaa crackia ja unssi marihuanaa. Taustalla soi sandinistien taisteluhymni takaperin.
Taiteilijan mukaan galleriavieraat eivät yrittäneet vapauttaa koiraa puhumattakaan, että olisivat ottaneet yhteyttä viranomaisiin. Niin tai näin. Joidenkin tietojen mukaan Maailman eläintensuojeluyhdistys (WSPA) kävi paikalla. Näyttelyn oikeutuksesta ja siitä, miten asiat todella menivät, käydään kansainvälisillä keskustelupalstoilla kovaa, joskaan ei kovin viisasta väittelyä. Vargasia on verrattu Hitleriin ja hänet on haluttu jopa tappaa.
Sähköpostissa minua pyydettiin estämään Vargasin ”koiraprojektin” esittäminen Keski-Amerikan biennaalissa, jonne hänet oli kutsuttu. Joillakin sivustoilla näkyi olevan ”tietoa”, että jo kaksi miljoonaa ihmistä olisi allekirjoittanut vetoomuksen.
Tapaus Guillermo Habacuc Vargas herätti kysymyksen: onko kuvataiteilijalla oikeutta lähestyä maailmaa moraalisesti, toisin sanoen oikeutta esittää kysymyksiä hyvästä ja pahasta, kidutuksen, väkivallan, murhaamisen, raiskaamisen ja riistämisen oikeutuksesta? Vai ovatko moraali ja etiikka poliitikkojen, filosofien, eläinoikeus- ja ihmisoikeustaistelijoiden ja kansainvälisen oikeuden asia? Miten näitä kysymyksiä kuvataiteessa tulisi tarkastella?
Vargas provosoi ihmiset irrationaalisiin purkauksiin, joihin he eivät kykene edes itse uskomaan. He kiinnittävät huomionsa epäoleelliseen, hukkaavat energiansa jonkin abstraktin vastustamiseen sen sijaan, että toimisivat todellisten tekojen maailmassa. Esimerkiksi kuinka moni Vargasin vastustaja on valmis nostamaan ääntä Sudanin naisten tai Irakin sodan uhrien puolesta?
Irakin sodan siviilikuolemien määrä on tähän mennessä 85 153−92 883. Yhdysvaltain sotilaita on kuollut 4 109. Rauhanliike, eläinsuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöt tekevät ansiokasta työtä, mutta sota, kuolema ja paha ovat heidän hienoja aikeitaan edellä.
Kalle Lampela
Kuvataiteilija, Rovaniemi
Palaa otsikoihin | 10 Kommenttia | Kommentoi
Taitavat vieläkin olla vetoomukset ja feissariryhmät pystyssä Vargasin tapauksessa ja tietenkin uusia ihmisiä höynäytetään tähän ilmiöön vielä uudelleen, uudelleen ja uudelleen...
Hyvä kirjoitus.
Tapaus Guillermo Habacuc Vargasiin kohdistuneet netissä kiertävät vetoomukset ovat yksi aktivistien vaikuttamiskeinoista. Vetoomukset herättävät vahvoja tunteita puolesta ja vastaan; niistä käyty keskustelu jää argumenteiltaan usein heikolle tasolle. Haluaisin kuitenkin tarkentaa, että eläinsuojelua koskevien vetoomusten kannattajat eivät koe merkittäväksi sitä, kestääkö eläimen kiduttaminen "vain" kolme tuntia vai kauemmin. Perehdyttiin tapaukseen perusteellisesti tai ei, vetoomuksen ydin on, ettei epäeettistä tekoa hyväksytä missään muodossa. Vargasin toiminnasta eläinsuojelun kattojärjestö WSPA kirjoitti asiasta mielestäni selkeän tiedotteen, jonka pohjalta esimerkiksi Animalia Suomessa kertoi asiasta. Viralliseen tiedotteeseen ei kaikissa vetoomuksissa viitattu, mikä on harmillista. Sen kuitenkin löytää halutessaan helposti.
Olen Lampelan kanssa samaa mieltä siitä, että poliittisesti lukutaitoisen ja lähdekriittisen kansalaisen tulisi perehtyä aiheeseen kuin aiheeseen perusteellisesti ennen kuin lausuu tai allekirjoittaa mitään. Tämä pätee myös taiteilijoihin. Kun taidekeskustelu saa eettisiä piirteitä, taiteilijat usein pelkäävät ilmaisunsa rajoittamista tai kieltämistä. Kun ihminen tuntee olonsa uhatuksi, hänen näkökulmansa asiaan yleensä kaventuu ja muuttuu tunnepitoiseksi. Vaikka taide olisi tekijälleen pyhää, muu maailma ei ole sille alisteinen. Sen vuoksi taiteilijankin kannattaa olla älyllisesti rehellinen ja hakea argumentteihinsa vahva totuuspohja.
Ristiriidat pakottavat yhteiskunnan jäsenet pohtimaan asioita eri puolilta. Näin asia on myös eläimen ja ihmisen välistä suhdetta ja eläimen arvoa käytävän keskustelun osalta. Eläintensuojelusta käytävä keskustelu on kasvanut. Samaan aikaan yhteiskunta on lisännyt eläinten määrällistä tuotantoa ja niiden kohtelu on laadullisessa mielessä heikentynyt. Keskustelu eläintensuojelusta on pohjannut 1970-luvulta lähtien eläinetiikkaan, joka on tutkinut eläinten arvoon ja kohteluun liittyviä kysymyksiä. Taustalla vaikuttavat myös eläinoikeusliikkeet, jotka ovat teoillaan herättäneet monenlaisia mielipiteitä.
Aktivismia käsittävässä toiminnassa on tyypillistä, että samat henkilöt ovat mukana niin Irakin sotaa kuin eläinoikeuksia koskevissa hankkeissa. Näihin usein moraalisia kysymyksiä sisältäviin protesteihin ja keskusteluihin ovat kuitenkin tervetulleita ja tarpeellisia kaikki ihmiset taiteilijasta talonpoikaan. Koska eläinten moraalinen asema on noussut osaksi yhteiskunnallista keskustelua myös taiteen parissa, suosittelen taiteen piirissä vaikuttaville ihmisille luettavaksi Elisa Aaltolan väitöskirjaa Animal individuality: Cultural and moral categorisations tai saman tekijän teosta Eläinten moraalinen arvo.
Outimaija Hakala
kirjoittaja on taiteenmaisteri, joka parhaillaan tekee Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitokselle Pro gradu-tutkielmaa eläinten käytöstä taiteessa.
Eiköhän tämä hämäävä klobaalisuurperheisyys aja (itsensä tuhoksi tosin) jokaisen planeetan ihmisen ensisijaista etua, kaikkeen muuhun nähden ilman tämän koirankin puoltajia. Saattaahan olla että moni koirankin puolustaja vastustaa myös esim. Irakin sotaa.
On erittäin hölmöä ottaa koiran vastapainoksi koko Sudanin naisväestö ja Irakin sodan uhrit. Miten ihmeessä ne liittyvätkään toisiinsa ja eikö esim. nyt tälle koiralle voisi esittää tällaista moraalista vetoomusta ilman että se olisi pois Irakin uhreilta tai Sudanin naisilta?
Iltasanomien pääkirjoitustoimittaja kirjoitti kolumnissaan juuri turkistarhauksenvastustajista ja ihmetteli siinä, eivätkö nämä haihattelijat voisi olla huolissaan mieluummin vaikkapa alkoholistien tai vanhusten huonosta kohtelusta, siis jostain tärkeästä... Kirjoitus oli mielestäni ala- arvoinen.
Kärsimys on sama eläinlajista riippumatta, ihminen mukaanluettuna. Varmaa on ainoastaan se, että eläin on kärsimykseensä useimmiten täysin viaton ja tätä samaa ei voinne sanoa kaikista ihmisistä.
Varmaa on myös se, että tämän asian selittäminen on täysin turhaa sellaiselle, jolla jo valmiiksi on ensisijaisena lähtökohtana ihmisen täydellinen ylemmyys ja kuninkuus kaikkien lajien joukossa...
Kuinka niin? Kuten edellä jo joku totesi, tämä koko kirjoitus on epälooginen purkaus, jossa ei ole yhtään kelvollista argumenttia. Niin mitä Sudanin naiset tai Irakin sota tähän tapaukseen kuuluu?