Tulosta sivuArtikkelit

Maija Ojanen
Maija Ojanen, Vaihdokas, 2013, 122×122 cm, vesiväri paperille, akvatinta. Jyväskylän taidemuseo. Kuva: Hannu-Pekka Auraneva.

Unen ja havahtumisen näyttelyt ovat kuin toistensa peilikuvat

 

En tiedä, olinko se vain minä, vai oliko kyse laajemmasta ihmisjoukosta, mutta muutamana viime vuonna on ilmassa ollut väsymystä teemanäyttelyihin. Tuntuu, että kaikki tavat koota taidetta rajatun teeman alle on nähty, ja on virkistävää saada katsella ihan vain hyvää taidetta ilman sen kummempaa tarvetta nimetä teoksille lokeroa. Joskus teema vaikuttaa suorastaan väkisin väännetyltä, koska sellainen nyt vain kuuluu näyttelyllä olla.


Nyt teemat ovat kuitenkin taas in, ja raikkaasti. Sekä Tampereella että Jyväskylässä on koottu kesäksi kokoelmanäyttely, joka avautuu teemaansa suuremmaksi kokemukseksi. Nämä näyttelyt ovat kuin peilikuvat. Toinen on valoisa ja raikas, ja asettaa katsojansa luontoon. Toinen on hämärä, ja kuljettaa yöllisiin tunnelmiin tarjoilemalla surrealismia ja jännitystä.


Sara Hildénin taidemuseon näyttely Apina ja vesiputous – tämän ilmaston kuvia avasi ihmisen ympäristösuhdetta. Jyväskylän taidemuseossa päästään unten ja mystiikan maailmaan näyttelyssä Toisia todellisuuksia – vaellus unen ja mielen kerroksiin. Jyväskylässä näyttelykokemusta laajentavat kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisen muutamasta teoksesta kirjoittamat tarinat, joista on toteutettu kaunokirjallisia pienoiskuunnelmia.


Jyväskylän taidemuseo on onnistunut kokoelmanäyttelynsä ripustuksessa. Kaikki on tasapainossa, eivätkä teokset vie toisiltaan tilaa. Haluan pysähtyä ihan jokaisen eteen, koska jokaisella tuntuu olevan tärkeää asiaa.

Teemakin toimii, vaikka mystiikka ja unimaailma on toki aihepiiri, jonka alle voi sijoittaa melkein mitä tahansa. Ainakaan heti ei tule mieleen sellaista taidetta, joka ei voisi olla myös näky unen maailmasta – sellaisena voi oikeassa ympäristössä toimia vaikkapa ihan klassinen muotokuva.


Dietrichson_Epäilyjä_ajassa_ja_avaruudessa
Espen Dietrichson, Sarjasta Epäilyjä ajassa ja avaruudessa, 2011, 110×150 cm. Jyväskylän taidemuseo. Kuva: Hannu-Pekka Auraneva.

Näyttely viihdyttää. Museo on valinnut sille punaiseksi langaksi arvoituksellisuuden. Jokainen teos on kuin ratkaisuaan odottava kysymys, salaperäinen tutkimuskohde. Tällainen katsomisen tapa pitää intensiteetin yllä kierroksen alusta loppuun.

Pelkään todellisuuden iskevän ahdistavana päälle, kun astun Sara Hildénin taidemuseon ilmastoaiheiseen näyttelyyn. Näyttelyssä saa kuitenkin nauttia ahdistumatta, vaikkei sulavia jäätiköitä tai öljyyn tahriutuneita vesilintuja olekaan piiloteltu.


Näyttely kääntää asetelman nurin, ja asettaa luonnon katsomaan ihmistä. Katseiden välissä on kuitenkin aina jotakin ylittämätöntä. Kun peura tuijottaa minua Leena Nion maalauksesta Transformation III, katseemme eivät kohtaa. Välissä on paitsi maalauksen pinta myös ristipistokuvio, jolla eläin on maalattu. Kuva hahmottuu, kun siirryn riittävän kauas teoksesta, mutta on selvää, ettemme pääse rajan yli toistemme luo.


Heli_Hiltunen_Tie avautuu kulisseihin_2016_kuva_Jussi_Tiainen
Heli Hiltunen, Tie avautuu kulisseihin, 2016. Sara Hildénin taidemuseo. Kuva: Jussi Tiainen.

On aika tarkistaa omaa luontosuhdettaan, näyttely toteaa. Olemme painaneet päämme piiloon ja kuvitelleet, ettei toiminnastamme seuraa mitään ikävää. Piilot osoittautuvat lapsellisiksi, kuten Heli Hiltusen maalauksessa, jonka hatara piilopaikka on koottu oksista. Hiltusen maalausten väritykseltään vedenalaisessa maailmassa on hyvin ajatonta. Maalaukset siirtävät nykyhetken osaksi ikuisuutta, josta me olemme elossa vain ohikiitävän hetken.

 

Apina ja vesiputous – tämän ilmaston kuvia, Sara Hildénin Taidemuseo, Tampere, 9.6.–2.9.2018

 

Toisia todellisuuksia – vaellus unen ja mielen kerroksiin, Jyväskylän taidemuseon Holvi, 8.6.–7.10.2018

 

Raisa Jäntti