Tulosta sivuKritiikit

16.9.2018 14.00

Nauttimisen taitoa etsimässä - Teemu Mäki

 taiteen-tehtavaTeemu Mäki on sujuva, innostava ja suostutteleva kirjoittaja. Taiteen tehtävä -esseekirjan kanssa tekee mieli olla samaa mieltä. Se on hauska ilmiö, sillä Mäki itse toteaa jo melko alussa, että saattaa epäonnistua yrityksessään vastata kysymykseen taiteen tehtävästä.

taiteen-tehtava

Nauttimisen taitoa etsimässä

 

Teemu Mäki, Taiteen tehtävä. Esseitä, Into Kustannus 2018, 496 s.

 

Teemu Mäki on sujuva, innostava ja suostutteleva kirjoittaja. Taiteen tehtävä -esseekirjan kanssa tekee mieli olla samaa mieltä. Se on hauska ilmiö, sillä Mäki itse toteaa jo melko alussa, että saattaa epäonnistua yrityksessään vastata kysymykseen taiteen tehtävästä. Hän haluaa kuitenkin yrittää, sillä jo yrittäminen voi lisätä ymmärrystä.


Erityisesti iloitsen Mäen runsaasti toistelemasta harjoittelemisen ajatuksesta. Ihminen on lopulta sitä, mitä hän harjoittelee. Aina joskus esimerkiksi 500-sivuisen esseekirjan lukeminen puuduttaa. Silloin lukemista voi ajatella harjoitteena: opettelen lukemaan kärsivällisesti, sivu kerrallaan. Mäen mukaan nauttiminen on taito, jota voi (ja pitää) harjoitella. Omaa olemassaolonkokemustaan voi harjoittelemalla säätää.


Kaiken harjoittelemisen ja vaivannäön palkintona on nykyistä parempi elämä. Me voimme vältellä vaivaa ja sen sijaan ostaa uusia tavaroita, joiden tuottama ilo sammuu nopeasti. Voimme käyttää taidetta eskapismina. Tai me voimme ”luoda sellaista näkökulmaa ja olemisen tapaa, joka karkottaa yhdentekevyyden ja tekee arjesta intohimoista ja täyteläistä”.


Mäki on intohimoisemman elämän jäljillä. Hän uskoo kaikkien tunteiden kehittämiseen, sillä kaikkia tarvitaan. Kun ihminen (taiteen avulla) laajentaa ja venyttää tunteidensa kirjoa ja pohtii elämän merkitystä ja sisältöjä, hänen persoonansa rikastuu. Hän ymmärtää uudenlaisia näkökulmia. Hänen myötätuntonsa kasvaa. Ja ”- - mitä teknisillä tiedoilla ja taidoilla tekee, jos tunne-elämä on jäänyt viljelemättä, jos ei ymmärrä itseään eikä muita, jos ei osaa elää ja nauttia elämästä?”


Tämä tunne-elämän rikastamisen ja siitä seuraavan täyteläisemmän elämän ajatus on yksi niistä, joita Mäen kirjaa lukiessa on hyväksyttävä. Voin toki itse ajatella, ettei onnellisuus ei ole millään tavalla oleellista elämässä (esimerkiksi planeetan hyvinvointi voi olla tärkeämpää kuin minun onnellisuuteni).

Tästä asiasta inttämään jääminen tekisi kuitenkin kirjan lukemisesta tyhjää. Voisin näsäviisaana huudella, että mitä sillä onnellisuudella tekee, ja samalla sulkea itseltäni pois koko kirjan tavan ravistella maailmaa.


Ravistuin esimerkiksi miettimään, voiko ihmisen taidesuhde mennä rikki. Mäki kirjoittaa taiteen tehtävästä sekä tekijän että taiteen kokijan silmin, onhan hän itsekin molempia.


Mäki pohtii, mikä määrä tietoa taiteilijan päämääristä on taiteen kokijalle tarpeen. Hän vastaa: aika pieni. Liika tieto teoksen ja sen tekijän taustoista voi olla jopa vahingollista. Tiedolla voi vältellä teosta, sillä on houkuttelevaa kuulla juttuja teoksen takaa sen sijaan, että kokisi ja analysoisi teoksen itse. Tämä virhe, hän toteaa, on tavallinen ammattilaisten kirjoittamissa teksteissä, myös taidekritiikissä.


(Lue koko arvio Taide-lehdestä 4/18)


Raisa Jäntti


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja