Tulosta sivuPääkirjoitus

Kaikissa maissa on museo, jos ei oma, niin vieras.

 

”Meidän kulttuurimme kestää aivan varmasti yhden ulkomaisen museon avaamisen Helsinkiin”, tokaisi valtuutettu Tatu Rauhamäki Guggenheim-keskustelussa.


Varmasti olisikin kestänyt, sillä onhan tilanne toinen kuin Arabiemieraateissa, jonka merkittävimmät taidemuseot ovat tekeillä olevan Guggenheimin lisäksi ensi vuonna avattava Louvre.


Suomalainen kulttuuri olisi kestänyt, ovathan sitä olleet myös täkäläiset museot luomassa. Museon, myös taidemuseon, alkusysäys on aina ollut halussa muistamalla ymmärtää museon pystyttäjätahojen omaa taustaa. Ja raadollisemmin, museolla ei ole vain muistettu, vaan myös rakennettu tuota taustaa, sellaiseksi minä se halutaan nähdä ja mitä siitä halutaan unohtaa. Siksi tämän tiedostaessaan nykyaikainen museo tekee jatkuvasti päivitystä siitä mitä sen pitäisi kerätä, mitä asioita keräämästään tutkia ja lopulta, mitä siitä esitellä ja miten.


Tämän takia museot esittävät myös muuta kulttuuria kuin yksinkertaistetusti sitä ”omaa”. Olihan Suomessa hetken aikaa jopa hieno Kulttuurien museo. Muiden museoiden kanssa vaihdetaan näyttelyitä, esitellään taustaa myös laajemmin kuin nurkkakuntaisimmin. Siksi, vaikka sopii kriittisestikin miettiä minkälaisia liitoskohtia Kansallismuseon 100-vuotiseen historiaan muka on pohjoisitalialaisella 1500-luvun maalaustaiteella, jota museon juhlanäyttelyssä esitellään, niin meidän kaikkien taide- ja kuvakäsityksien taustaan tuolla taiteella kumminkin on iso merkitys.


Lisäksi varsinkin nykyiset taidemuseot katsovat myös usein tehtäviinsä liittyvän nykyisen kulttuurintuotannon edistämisen. Taiteilijat tekevät teoksia juuri museossa nähtäväksi, joskus vieläpä museon tilauksesta. Museoista on tullut siis myös tämänhetkisten merkitysten tarjoajia. Museokäynnin toivotaan tuottavan taiteen kaltaisesti välittömän henkilökohtaisen oivalluksen tai tunnemyrskyn. Museolta on opittu odottamaan jopa uskonnollisen kaltaisia, meditatiivisen syvällisiä kokemuksia. Näkemys museoiden toiminnasta henkilökohtaisen kokemuksen tuottajana alkaa ollakin se vallitseva, museon on tarjottava kansainvälisen tason tähtiä. Museolta odotetaan yhä enemmän identiteetin luojan, historian ymmärryttäjän ja unohtuvan ylläpitäjän roolin asemesta tunnetuimman, universaalisti ”merkittävimmäksi” määritellyimmän tarjoamista. Museoiden halutaan näyttävän ”kaikki”.


Silloin on helppo ajatella, voisiko tärkeää historiaa ja identiteettiä ostaa, jotta sitä kehtaa muillekin näyttää.


Viimeistään kunhan Suomen ”nationalistiset” 100-vuotisjuhlat on juhlittu, on itse kunkin päätettävä onko museo mieluummin itsen ymmärryksen lisäämisen, vai itsen mainostamisen väline.


Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä