Tulosta sivuKritiikit

11.4.2017 14.44

Mistä postdemokraattinen ruoka tulee

Yann-Mingard,-Laboratory-of-Tropical-Crop-Improvement,-Catholic-University-of-Leuven,-2010,-from-the-series-Deposit,-courtesy-Robert-Morat-galerie-(1)Ruoan poliittisuus on ihan tässä ihollamme ja silmien eteen räväytettynä jokaisena arkipäivänä. Jos uskaltaa avata silmät, kannattaa mennä katsomaan Poliittisen valokuvan festivaalin näyttelyitä, joiden teema tänä vuonna on Ruoka.

Yann-Mingard,-Laboratory-of-Tropical-Crop-Improvement,-Catholic-University-of-Leuven,-2010,-from-the-series-Deposit,-courtesy-Robert-Morat-galerie-(1)
Yann Mingard, Laboratory of Tropical Crop Improvement, Catholic University of Leuven, 2010, from the series Deposit, courtesy Robert Morat galerie.

Mistä postdemokraattinen ruoka tulee

 

Poliittisen valokuvan festivaali 2017: Ruoka

Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki, 3.2.–29.4.2017

Stoa, 4.2.–30.3.2017

Virka-galleria, 22.2.–28.5.2017

 

Maaliskuussa 2017 Eduskunta keskustelee ruokahävikistä. Hallitus korostaa Suomen itsenäistä ruoantuotantoa huoltovarmuuden kannalta ja yhdistää sen myös maanpuolustukseen. Samaan aikaan Keski-Suomessa alkaa oikeudenkäynti paikallista marjayrittäjää vastaan, jota syytetään thaimaalaisiin marjanpoimijoihin kohdistuneesta ihmiskaupasta. Toisaalla tavan kansalainen arpoo lähikaupassaan intialaisten rypäleiden ja perulaisten avokadojen äärellä. Että kumpi niistä nyt olisi vähemmän epäekologinen tai maapallon resursseja kuluttava?


Ruoan poliittisuus on ihan tässä ihollamme ja silmien eteen räväytettynä jokaisena arkipäivänä. Jos uskaltaa avata silmät, kannattaa mennä katsomaan Poliittisen valokuvan festivaalin näyttelyitä, joiden teema tänä vuonna on Ruoka. Näyttelyn työnimenä ollut ”postdemokraattinen ruoka” tiivistää sen, että ruoan kohdalla on päädytty demokraattisesta päätöksenteosta johonkin demokratian jälkeiseen, jossa thaimaalaiset marjanpoimijat, perulaiset avokadot ja ruokahävikki muodostavat monisyisen kokonaisuuden. Mediassa näkemykset ruoasta sinkoilevat ja ruokakeskustelu on sekavaa, epäjohdonmukaista ja hermostuttavaa. ”Totuudet” kumoavat toisensa ja kaikilla osapuolilla vaikuttaa olevan oma (lypsy)lehmä ojassa. Onneksi näyttelyssä keskustelu rauhoittuu: taiteilijat tarjoavat erilaisia argumentteja keskusteluun ja niihin pystyy paneutumaan yksi kerrallaan.


Yann Mingard esittää kuvissaan yrityksiä tallentaa planeettamme kasvi- ja eläinperimää. Tummissa, estetisoiduissa ja samanaikaisesti kliinisissä kuvissa väläytetään kuvia tallennusprosesseista ja tallennuspaikoista. Ajatus Svalbardin siemenpankista on aina tuntunut karmivalta dystopialta: jäätyneen maan sisään räjäytetty holvi, jossa säilytetään kaiken elämän alkua. Ja kuten tästä mielikuvasta, myös Mingardin kuvista on ihminen leikattu pois. Jäljelle ovat jääneet prosessit ja välineistö. Kamppailun jäljet seinässä, jonka värisävyt tuovat mieleen Marat’n kuoleman. Viitteitä väkivallasta.


Henk-Wildschut.-Maatschap-Stroo,-Slootdorp,-July-2012,-from-the-series-Food
Henk Wildschut. Maatschap Stroo, Slootdorp, July 2012, from the series Food.


Kliininen esittäminen yhdistää myös muita näyttelyn taiteilijoita. Prosessista erotetut kohtaukset purkavat vavahduttavalla tavalla ruoantuotannon osiin, jotka esimerkiksi Henk Wildschutin kuvissa tuntuvat olevan valovuoden päässä asian ytimestä eli ruoasta lautasella. Tyhjyyttään kumisevia tehdashalleja, yksinäinen viljelijä keskellä kanakeskitysleiriä, verta.


(Lue koko arvio Taide-lehdestä 2/17)


Viivi Koljonen


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä