Tulosta sivuTaiteella kansallisuus rakentuu ja natisee

Bondbruden
Karl Emanuel Jansson, Åländsk bondbrud, 1869, öljy kankaalle, 126 × 88 cm, Suomen Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo.

Taiteella kansallisuus rakentuu ja natisee

 

Kun Suomen itsenäisyys on sata vuotta vanha, niin mitäpä silloin olisi syytä muistella muuta kuin tiettyjä käsitteellisiä ja abstraktejakin valtio-opillisia instituutioita, kuten perustuslakia, parlamenttia ja sen semmoista. Toisaalta helposti alkaa ajatella itsenäisyys-sanan assosiaatioiden myötä myös, että Suomi on jokin itsenäinen, asioiden tiivis kimppu.


Ihminen kernaasti ajattelee asioista symbolin, kuvan kautta. Itsenäisyys on – ainakin vähän – sama kuin lippu tai vaakuna.


Kuvataide on tänä sadan vuoden aikana luonut mielikuvia tästä käsitteestä Suomi, ollut jo sitä ennen tavoittelemassa itsenäisyyttä, nationalismin asialla. Ja nyt viimeisten vuosikymmenten aikana ollut juuri päinvastaisessa tehtävässä kovasti osoittamassa ja ”purkamassa suomalaisuuden myyttejä” ja ennen kaikkea niihin liittyvää kavahdettavaa nationalismia.


Kuvataiteen Suomi on peräti hullunkurisella tavalla nähnyt vaikka minkälaista näyttelyä, joka on jollakin tavalla ilmoittautunut liittyvänsä Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksiin. Esimerkiksi sillä tavalla, että näyttely pidetään vuonna 2017. Kuitenkin eräs näyttelypari tuo kiinnostavalla tavalla esiin tätä kuvataiteenkin suhtautumistavan täyskäännöstä. Idästä länteen tehtävä taidereissu avaa tässä suhteessa silmiä.


Lampisuo_big
Marko Lampisuo, Ehdotuksia Suomen lipuksi, 2017, puuväripiirros.

 

Suomalaisuutta tekemässä


Kouvolan taidemuseon Sirpaleita suomalaisuudesta -näyttely yrittää aivan tosissaan kartoittaa suomalaisuuteen liitettäviä määreitä ja ”ominaisuuksia” erilaisten esineiden ja vähintäänkin historiallisesti kiinnostavien ja harvoin nähtyjen taideteosten kautta – ja saa aivan todella aikaiseksi jotakin ajattelun aihetta, ilman teennäisyyden tunnetta tai kiusaantuneisuutta. Näyttelyn koonnut filosofian tohtori, arkeologi ja historioitsija Derek Fewster on tutkinut juuri historian käyttöä nationalismin rakentamisessa ja osannee siis katsoa taidetta ja esineistöä juuri sellaisella silmällä. Näyttelyssä tähän kiusalliseen nationalismiasiaan tulee tolkkua, kansallisten piirteiden konstruoimista ei kielletä, vaan ollaan kiinnostuneita niistä tavoista, miten niitä on konstruoitu. Nationalismi ei ole täällä annettuna ja itsessään ”hyvä”, tai ”paha”, kuten yleensä keskusteluissa tuntuu nyt olevan.


Nykytaide purkaa


Rauman taidemuseon Korkeemman kaiun saa -näyttelyssä onkin koko liuta suomalaisuuden kliseitä ja käsitteitä aprikoivia nykytaideteoksia. Peräti kahdenkymmenenviiden taiteilijan ja taiteilijaryhmän kokonaisuus pysyy teemassa varsin täsmällisesti. Mukaan on valittu teoksia, jotka käyvät suoraan aiheeseen, ja sen seurauksena osa teoksista on elementeiltään kuin virallisesta kansallisteemakirjasta. Varioidaan Suomen karttaa ja pelataan tavattoman monta kertaa suomenlipulla, eritaustaiset ihmiset laulavat Maamme-laulua, kansallispukuja ja kansantansseja nähdään, luetellaan kansalliseläimiä. Tietty odotusten mukaisuus ei välttämättä tee kuitenkaan teoksista yhdentekeviä.


Sankarivainajien muistomerkki
Marjo Lahtinen, Sankarivainajien muistomerkki, 2009, Korpilahden musta graniitti, Lääninpuisto Kouvolan keskustassa. Kuva: Johannes Wiehn.


Esimerkkinä tästä on niinkin yksinkertainen idea, kuin Suvi Nurmen teos Mun maa, jossa on leikattuna Runebergin koko Vårt Land – Maamme -runon kaikki säkeistöt yksittäisiksi sanoiksi, joita nuorisotalon kävijät ovat työpajoissa saaneet yhdistellä uusiksi kokonaisuuksiksi kuin sanallisia jääkaappimagneetteja. Syntyneet lauseet ovat häkellyttävän hienoja: erittäin outoja ja silti aina jotenkin absurdisti ylevän tuntuisia. Juuri tällaisillako sanoilla ja käsitteillä meille on identiteetti rakennettu? Teos on upea dekonstruktio, joka kirkastaa asioita.

Tämänkaltaisessa temaattisessa taiteessa tapaa olla paljon napakoita tiivistyksiä, asioiden risteytyksiä yhteen esineeseen, kuten esimerkiksi Mari Kedon huolella tehty käsityöläinen luksustuote New Tradition riukuvarsi Lapikkaat (Burberry) joka yhdistää kansainvälisen brändin ja supisuomalaisen identiteettituotteen viesteiltään kiehtovan ristiriitaiseksi esineeksi.


Napakoiden tiivistysten kääntöpuolena kuitenkin on usein teoksen katsomisen ja sen kokonaisen tajuamisen lyhyt kesto, suoruus, niin hyvässä kuin pahassa.


Nationalismin koelaboratorio


Kansallisen identiteetin pohtimisen kannalta varsin avartavaa on näinä aikoina käydä myös Ahvenanmaalla, jossa kansallisen identiteetin ja itsenäisyyden juhlinta ei olekaan enää mitenkään yksinkertaista.

Ahvenanmaahan on isomman valtion länsiosassa oleva pahka, jossa on emämaata hieman parempi elintaso, joita syntyy mm. erilaisilla talouden rajoitusten väljennyksillä, paikka, jossa ei tarvitse mennä emämaan asepalvelukseen, jossa on omat heille tärkeät merkit, kuten postimerkit, rekisterikilvet ja lippu. Joille kieliasia on tärkeä ja yksi oleellisimpia itsenäisyyden ja identiteetin perusteita. Siis tilannehan on aivan samanlainen kuin Suomella sen sata vuotta sitten. Osa ahvenanmaalaisista elätteleekin itsenäistymishaaveita.


Harva kai edes tietää että Suomessakin on oma separatistinen puolue, Ålands

Framtid, vaikka Ahvenanmaa on självstyrd – mutta ei självständig. Voi arvella, että tässäkin tapauksessa täydellisellä itsenäisyydestä saatava symbolinen identiteetillinen merkitys olisi suurempi kuin erityiset käytännölliset hyödyt.

Pitkään remontissa ollut Ahvenanmaan taidemuseo saman katon alla yhdessä kulttuurihistoriallisen museon kanssa avattiin vuosi sitten. Siellä voi käydä kuin laboratorio-olosuhteissa todistamassa kansallista identiteettiä rakentavien asioiden lainalaisuuksia. Taidemuseon kokoelmista on aina esillä toisinaan vaihtuva ripustus ja ne majoittavasta yhdestä isosta museosalista toinen pää on vaihtuvien näyttelyiden käytössä. Lisäksi on kokoelmien hyviä videoteoksia esittävä huone.


Saukkonen_big
Teemu Saukkonen, Rasputitsa, 2011, öljy ja akryyli kankaalle.


Yhteenkin saliin mahtuu yllättävän iso, kuitenkin pääasiassa maalauksin etenevä kokoelma taidetta ja taiteilijoita, joilla kaikilla on jokin vahva kytkös Ahvenanmaahan, joko siellä syntyneenä tai asuneena. Museon rajaus on siis varsin ”kansallinen”. Mutta kiinnostavaa on sekin, että suuri osa näistä täkäläisinä esiteltävistä taiteilijoista luonnollisesti luetaan myös merkittäviksi suomalaisiksi taiteilijoiksi, kuten esimerkiksi Viktor Westerholm, Elin Danielsson tai Hanna Rönnberg. Näitä taiteilijoita yhdistää Önningebyn taiteilijasiirtokunta, joka toimi vuosisadan vaihteen tienolla Westerholmin vetämänä Jomalassa.


(Lue lisää taiteen ja kansallisuuden suhteista Taide-lehdestä 5/2017)


Pessi Rautio

 

Sirpaleita suomalaisuudesta – Suomi 100 vuotta 14.9.2017–7.1.2018

Korkeemman kaiun saa, Rauman taidemuseo, 30.9.–12.11.2017

Kokoelmanäyttely, Ahvenanmaan taidemuseo, Maarianhamina

Talar föremålen svenska? En utställning on identitet, Ahvenanmaan kulttuurihistoriallinen museo, Maarianhamina 9.6.–1.10.2017


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä