Turun taiteilijaseuran 101. vuosinäyttely Odysseia, Turun Taidehallin Iso Galleria, 10.1.–23.2.
Turun Taiteilijaseuran 101. vuosinäyttely on vallannut Turun vuonna 2019 avatusta Taidehallista Ison Gallerian. Nimen Odysseia yhden huoneen kokonaisuudelle on antanut rikotuista posliiniesineistä kootuilla teoksilla ihastuttanut, kuraattorina nyt debytoiva Maria Stereo.
Näyttelyn nimellä on vahva yhteys merkitykselliseen matkantekoon ja matkaa tekevälle. Sahalahdella, Pirkanmaan kaakkoiskulmalla asuvan kuraattorin esipuheessa viitataan lisäksi pysähdyksissä olemiseen. Pysähtynyt tarkkailee omaa asemaansa, tutkii paikkaansa ja juurtuu, jos on juurtuakseen.
Turun taiteilijaseuraan kuuluu kolmisensataa taiteilijajäsentä. Jokainen jäsen sai tarjota näyttelyyn kolmea työtä, ja noin kolmannes tarjotuista pääsi esille. Mukana on 30 jäsentaiteilijaa, joukossa ilahduttavasti monia ulkomaalaistaustaisia taiteilijoita.
Tasapainoinen kokonaisuus syntyy siitä, että vaikka tekniikoilla on laaja kirjo – keveää käsityötaidetta kuin myös rujompaa löytötavaraa – mikään yksittäinen työ ei nouse muiden ylitse vaan pikemminkin tukee seuraavaa sekä värityksessä että mittasuhteissa, ja näyttelyhallin pituisen matkan voi kulkea helposti opastetussa suunnassa ensimmäisestä teoksesta viimeiseen.
Sanna Halme, Pyhä Fransiscus kohtaa eläimet, 2024.
Maalauksista sävykkyyttä ja kokoa löytyy eniten Sanna Halmeelta. Pyhä Fransiscus kohtaa eläimet (2024) öljyväriteos tunnustaa väärintekoja luontoa kohtaan Giotton hengessä. Nimen viittaus 1200-luvulla eläneeseen italialaiseen saarnaajaan, joka tunnetaan nimellä Jumalan pieni köyhä, sopii hyvin vanhan kaupungin miljööseen kuin myös 800-vuotisjuhliinsa valmistautuvaan kaupunkiin.
Taidegrafiikan puolella Iida Kilpeläisen kolmoismuotokuva Triple Portrait with Lilies (2024) katsoo kuolemaa kolmesta näkökulmasta: surijan, surtavan ja naamioituneen hahmon. Tällä Kilpeläinen esittää lohdullisen ajatuksen siitä, että kun kuolema on läsnä menetyksissä jo elämän varrella, viikatemiehen tullessa ei lähtö lopulliselle matkalle ole niin kammottavaa.
Iida Kilpeläinen, Triple Portrait with Lillies, 2024.
Anna Ellménin pronssiveistoksen Viides sukupolvi (2023) pirstoutunut muoto viittaa sekin kauhuun sekä Tanskan suojelupyhimys Knuut Pyhään. Kuvanveistäjä Jussi Haron Hang in There (2024) ja maalari Toni Hautamäen extremeweatherevents (2024) sisältävät viittauksia populaarikulttuuriin sekä materiaalivalinnoissa että muotojen leikissä. Frans Paldaniuksen Kemiläinen poika (2024) liittyy queer-taiteeseen ja transmaskuliinisuuden teemaan, jota vääristynyt perspektiivi kekseliäästi alleviivaa.
Frans Paldanius, Kemiläinen poika, 2024.
Arjen estetiikkaa ja eläinaiheita
Teeman kannalta avainteoksena voi pitää pientä valokuvaa Marquam Bridge (2024), jonka yli Heini Vanhanen on vedellyt vapautuneesti pastelliliiduilla. Jarkko Suvela yhdistää maalauksessa Pareidolia (2023) öljyväriin hiiltä ja Susanna Järvinen hiekkaa hieman mystisessä ja toisaalta kitsch-henkisessä maalauksessa Perillä (2024).
Susanna Järvinen, Peili, 2024.
Meri-Pauliina Sundénin Gravity and Light (2024) -puukaiverrukset esittävät vuoria Saharasta Välimeren yli puhaltavien Sirocco-tuulien pölysateessa. Merja Ylitalon maalauksen Eksoplaneetat (2024) vievät aurinkokunnan ulkopuolelle.
Brasilialainen David Crunelle lukeutuu ulkomaalaistaustaisiin nykyisin Turun seudulla vaikuttaviin taiteilijoihin Jane Hughesin, Goro Shintamin ja Andréa Vannucchin ohella. Crunelle kokoaa yhteen erilaisia taivaita mosaiikkimaisessa postikorttikollaasissaan 2021.6 (2021) siinä missä Vannucchin Anthropocene (2024) rakentaa lattialle polkua kuvapalojen avulla. Irlantilaisen Hughesin akryylimaalaus Gutter punk tripods (2024) kuvaa rapistumista raunioiden ja katoavien muistojen kautta.
Monissa teoksissa eletään muistoissa; näyttelyn nimi olisi siten hyvin voinut olla Muisto, arvatenkin myös muisto luonnosta, joka on tuhoutumassa.
Elina Hämäläinen, Surusta ja rakkaudesta, kivusta ja silkasta hulluudesta, 2025.
Kaikille lienee selvää, ettei ilmastokriisiä ratkaista sillä että taiteilijat ottavat kantaa luonnon puolesta. Lopullisen katastrofin enteitä löytyy Elina Hämäläisen piirroksesta Kivusta ja rakkaudesta, surusta ja silkasta hulluudesta (2023). Hämäläinen sanoo hakevansa kauneutta synkkyyden ja hauskuuden välimaastosta.
Hanna Saalin kivet kuiskivat tarinoita akryylimaalauksessa Tyyneyden hetki (2023) hiljaisuutensa tuolta puolen. Ilkka Ahon asetelmamaalaus Me puhumme hiljaa (2024) heijastelee sekä arjen estetiikkaa että luontosuhdetta 1800-luvun maalaustekniikoita jäljittäen.
Ilkka Aho, Me puhuimme hiljaa.
Eläinaiheista taidetta on runsaasti. Anna Nuutinen käsittelee mielenterveyttä akryylimaalauksessa Tämä ei ole kissa (2024). Rosa Helin on laittanut puhalletun lasipallon keraamisen koiran suuhun teoksessa Pink Bubble Sausage (2023). Mervi Muikun valkean ryijyn pääosassa on uhanalainen Riekko (2023).
Ollipekka Kankaan romuveistoksen Ystävä (2024) tunnistaa helposti gorillaksi. Kyseessä on yliajettu pallogrilli, joka oli odottanut taiteilijan työhuoneella jo vuosia.
Lotta-Lucia Laine, kirjontatyö Kerubi ja vuohi, 2024.
Lotta-Lucia Laineen kirjontatyön Kerubi ja vuohi (2024) huolena on lajien epätasa-arvoinen erottelu. Laine haluaa osoittaa empatiaa hyvän ja pahan rajapinnassa. Sara Ilveskorpi on kuvannut kolmeminuuttiseen videoteokseen Frozen (2022) Kilpisjärven biologisen tutkimusaseman eläimiä; värähtelevä liike ja sen rinnastus viimaan kertoo turkispeitteiden hapertumisesta lajikadon edessä.
Raaputusta, virkkausta ja letitystä
Trivial Zero, If you need to ask you will never know. Kuva: Liisa Vähäkylä
Työpari Jenny Mild ja Sami Pikkarainen eli Trivial Zero on toteuttanut Videokaffe-kollektiivin osana osallistavia projekteja. Taidehalliin työpari on tuonut vanhan pulpetin, jonka pintaan on raaputettu perinteistä teiniviestintää niin siististi että If you need to ask you will never know (2024) torjuu banaaliuden. Banaaliksi yhteisnäyttelyssä osoittautuu vain Petriina Kiiskisen pronssiin valetun pistorasian Schuko (2024) sijoittelu pistorasialle tavanomaiseen paikkaan huoneen nurkkaan. Teos, jonka taiteilijan teksti kertoo vastustavan lokeroajattelua, jäänee monilta huomaamatta. Muutoin ripustukset ovat vanhan raatihuoneen tilaan nähden onnistuneita.
Etualalla: Goro Shintami, Rukoustanssi, 2022
Keskitilaa hallitsee Goro Shintamin Rukoustanssi (2022), mitä ei oitis arvaisi paperimassasta valmistetuksi. Kiillon heijastusvaikutuksia tavoittaa myös Anu Halmesmaa, joka glaseeraa puulevyjä moneen kertaan paksulla maalilla ja hioo maalikerrosten välissä, kunnes levyt alkavat muistuttaa laserleikattua muovia. Kolmiosaisen Kuolemattoman (2024), lisämateriaalit savi, simpukka, peili ja kromi asettuvat lattian varaan siinä missä Viivi Osmosen Kapuajan (2024) vanutäytteiset kankaat kapuavat kauniisti kakluunin viertä.
Salla Kemppi tavoittelee inhimillisyyttä virkkaamalla taulun Vihreää valoa (2024) lasihelmillä. Letittäen on syntynyt Turun taiteilijaseuran vuoden taiteilijaksi valitun, vielä Taideakatemiassa opiskelevan Auri Venton puuveistos Sataa kaatamalla kuusesta autonpäälle muurahaisia (2024).
Letittäen syntynyt Auri Venton puuveistos Sataa kaatamalla kuusesta autonpäälle muurahaisia, 2024 toi Auri Ventolle Turun taiteilijaseuran Vuoden taiteilija -nimityksen ja yksityisnäyttelyn ensi vuonna. Kuva: Liisa Vähäkylä.
Siinä missä elämme erityisen ristiriitaisia ja haasteellisia aikoja, näyttelyn ajankuva olisi voinut kuvata raastavampiakin vastakkainasetteluja. Oikeistolaisuuden noustessa monet taiteilijat pitävät kiinni vasemmistolaisista ihanteista erityisesti Li Anderssonin kotikaupungissa. Kokoomuslainen pormestari esittää kulttuurimyönteistä mutta sallii vaalien jälkeenkin sen, että rakennusyhtiöt repivät alas jäljellä olevaa kauneutta. Moni ei muista sitä että Turku oli 1300-luvulla Ruotsin toiseksi suurin kaupunki ja toinen kaupunki, johon Ruotsin kuningas perusti yliopiston.
Kantaa ottavan taiteen rohkein lipunkantaja on Turussa Kriittinen galleria, jonka ovat perustaneet Minna Havukainen, Susanna Vuorio ja Teemu Mäki jälkimmäisen toimiessa vahvimpana saarnamiehenä. Samaa kesyä ja kaunista varovaisuutta kuin Taidehallissa on ollut aistittavissa Taiteen talon yhteisnäyttelyissä kuin myös taiteilijayhdistyksen ylläpitämässä Aski-galleriassa.
Taidehallin pienemmässä galleriatilassa on 9.2. asti esillä Jonne Sippolan kokonaisvaltainen valokuvateos muistuttaen Taidehallin toisesta päävuokralaisesta eli valokuvakeskuksesta. Peri jätti Wäinö Aaltosen museon jo hyvissä ajoissa ennen peruskorjausta. Wamin pienestä väliaikatilasta Kilta-galleriassa pidetään pienimuotoisempia näyttelyitä siihen asti kunnes WAM Turun kaupungin taidemuseo avautuu remontin jälkeen syksyllä 2026.