Kaksi vuotta sitten Instagram-syötteeni täyttyi Liisa Lounilan Stratosphere Revisited -valoteoksen kuvista. Tuntui, että jokainen tuttuni oli käynyt näyttelyssä ja ottanut kuvan samasta kohdasta. Kuvien vakuuttamana tein ensimmäisen vierailuni Helsinki Contemporary -galleriaan. Tiedon ja mainonnan täyteisessä maailmassa annamme yhä enemmän painoarvoa yksityisten ihmisten suosituksiin: aktiivinen somenäkyvyys on usein tie näyttelymenestykseen. Sosiaalisen median painoarvo tunnistetaan myös museoalalla: muun muassa Lontoon National Gallery palkkasi vuonna 2024 sosiaalisen median vaikuttajia tekemään museosta sisältöä, pyrkimyksenään tavoittaa nuorempaa yleisöä.
Se, mitä sosiaalisessa mediassa nykypäivänä näemme, on kuitenkin hyvin pitkälti algoritmien sanelemaa. Algoritmit luovat meille räätälöityä sisältöä tekoälyn avulla, pyrkien tarjoamaan juuri sitä, mikä pitää meidät sitoutuneina ja kiinnostuneina. Arvottavatko algoritmit täten sen, mikä taide on näkemisen arvoista? Muuttavatko ne tapaamme tulkita ja arvottaa taidetta?
Taide on aina löytänyt tiensä kuluttajille enemmän tai vähemmän kuratoituna. Kun kuratointi tapahtuu näyttelyammattilaisen toimesta, otamme sen ilolla vastaan, ylistäen, miten hienon työn tämä on tehnyt. Luotamme ammattilaisten ammattitaitoon ja motivaatioon, mutta algoritmien kuratoiman sisällön motiiveista emme saa takeita. Tämä läpinäkyvyyden puute, yhdistettynä algoritmien kaupallisiin pyrkimyksiin, tuntuvat luovan sille negatiivisen kaiun.
Taiteen muuttuva kokemus
Johtavatko algoritmit taiteen kokemisen pinnallistumiseen? Sosiaalisen median loputon sisällön tulva on johtanut ajatuksettomaan ‘scrollaukseen’, jonka tutkijat ovat havainneet muun muassa heikentävän keskittymiskykyä ja vaikuttavan aivojen harmaaseen alueeseen. Heikentynyt keskittymiskyky on johtanut niin kutsutun helpon ja nopean sisällön suosimiseen, joka heijastuu myös taidemaailmaan. Näyttelyiden tunnelmasta – kuten Kristian Vistrup Madsen Kunstkritikkissä julkaistussa artikkelissaan argumentoi – on tulossa yksi keskeinen näyttelyiden arvottamisen mittari. Voidaanko muutoksen tulkita olevan osa laajempaa ilmiötä, jossa algoritmit ja sosiaalisen median logiikka ohjailevat tiedostamattamme tapaamme kokea taide – painottaen esteettisesti ja emotionaalisesti välittömästi koettavaa sisältöä? Ja miten tämä muutos voi vaikuttaa näyttelysuunnitteluun?
Kun sosiaalisen median sisällön vakuuttamana mennään katsomaan näyttelyä, voidaan kyseenalaistaa myös omat motiivit. Onko motiivina tarkastella taidetta ja aidosti kokea se – vai kenties katsoa, taltioida ja jakaa? Ateneumin huippusuosiota nauttinut Gothic Modern -näyttely on ollut aktiivinen näky sosiaalisen median alustoilla, ja harva on päässyt näyttelystä läpi julkaisematta siitä kuvia. Onko teosten kuvaaminen someen tapamme pyrkiä muistamaan teos – vai oivallinen tapa riisua aito tulkinta ja tilassa läsnä oleminen? Nykypäivän algoritmien tuottaman jatkuvan syötteen maailmassa olemme entistä vähemmän läsnä ja hetkikin liikaa saa meidät tylsistymään. Parempi näpsäistä kuva ja äkkiä jatkaa matkaa. Tämä ilmentää hyvin keskittymiskyvyn lyhentymistä ja siten algoritmien vaikutusta taiteen kokemisen muutokseen.
Toisaalta on hyvä kysyä, pyhittääkö tarkoitus keinot? Museot ympäri Suomea ovat tehneet toinen toisensa perään kävijäennätyksiä, huolimatta ankarista taloudellisista oloista. Aikoina, jolloin kulttuurin arvoa ei tunnusteta sen ansaitsemalla tasolla, on jokainen kävijä ja taiteenpariin saatettu nuori aina tärkeä. Algoritmit ovat muuttaneet merkittävästi tapaamme kokea ja arvottaa taidetta. Kun taidetta lähestytään yhä enemmän algoritmien logiikan kautta, riisuu se yhtälöstä jotain oleellista: kykymme pysähtyä, kokea ja tulkita taidetta syvemmin.