Jo 1800-luvun alkupuolelta asti on kai esitetty kysymyksiä siitä pitääkö juuri taiteilijoiden toimintaa jotenkin erityisesti tukea.
Kun nyt Suomessa kulttuurin apurahoitusta ollaan järjestelemässä hallinnollisesti uudestaan, niin asiaa voisi tarkastella tuoreiden globaalien finanssitapahtumien valossa.
Nythän näyttää olevan mahdollista, että maailman vahvin valtio voidaan alistaa palvelemaan yksittäisen, maailman rikkaimman miehen yritystoimintaa ja muidenkin tietoa dominoivien megayritysten etuja.
Kulttuurisen ja taloudellisen vallan keskittyminen monopoleiksi tässä maailmanlaajuiseen verkkoon itsensä sotkeneessa maailmassa on tosiasia. Monopoli ei ole markkinatalouden terveelle toiminnalle hyvä asia. Jos markkinatalous ei pysty omine mekanismeineen torjumaan monopolisoitumista ja liiketoiminnan monokulttuuristumista, on valtioiden oman elinkykynsä turvatakseen autettava monopolien murtamista niiden ulkopuolista toimintaa tukemalla.
Kun maailman kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä kahdeksan toimii pääasiassa tietoverkkojen, sosiaalisen median, verkkomarkkinoinnin ja tekoälyn alalla, on selvää miltä perustalta maailman vahvin yritystoiminta ponnistaa: kulttuuriselta perustalta, siis siltä kuvan, tekstin, tietojen omistamisen, tuotannon ja jakelun alueelta.
Enemmän kuin tavaran tuotantoa, tämän ihmisten maailman on siis toimiakseen tuettava mahdollisimman paljon kulttuuristen vaihtoehtojen tuotantoa. Siihen tarkoitukseen on valjastettava ne, jotka toisenlaista tekstiä, kuvaa, tietämistä ja esityksiä pystyvät luomaan.
Taiteilija-apurahat ja kulttuurin tuki onkin täten tehokkainta taloudellista hyvinvointia häiritsevän monopolismin torjuntaa; välttämättömyys ja kilpailullinen elinehto pienille valtioille ja yhteisöille.
Uusien kulttuuristen ilmiöiden syntyminen, vaikka sitten aluksi vielä ilman maksavia asiakkaita, tuottaa jo olemassaolollaan monopolin ulkopuolista kilpailua. Kun taiteilijat luovat uutta kulttuuria, sen muodot säännönmukaisesti nousevatkin yhä normaaleimmiksi ja suositummiksi kulttuurisiksi muodoiksi. Niitä muotoja voivat sitten vaikkapa nuo tietoteknologiajätit – tai mieluummin jättejä haastavat nousevat yritykset sitten hyväkseen käyttää.
Kulttuurin tukeminen on pienelle maalle yhtä tärkeää, kuin kaupallisesti sovellettavan luonnontieteellis-teknologisen perustutkimuksen tukeminen – nykyisessä informaatioteknologian vallitsevassa talousmaailmassa todennäköisesti vielä elintärkeämpää, ja kustannustehokkaampaa.
Apurahoituksen jakamisen detaljeita voidaan toki uudistuksssa pohtia, kunhan muutokset eivät vähennä pääasiaa, tehokkaan kulttuurisen puolustuskyvyn ylläpitämistä.
Jokaisella maalla on kulttuurielämä, jos ei oma, niin vieras.