Kuten printtilehdestä näkyy, Taide-lehti on uudistumassa. Ulkoasu on nyt uusi, ja syksyllä tulee lisää uutta Joel Karppasen aloittaessa päätoimittajana.
Tässä lehdessä on myös oikeastaan aika lailla juttuja uuden ja vanhemman välitiloista, ei pelkästään siksi, että tähän lehden tilanteeseen uuden kynnyksellä se sopii, vaan kenties vain tässä rajatilanteessa helpommin huomaa, että kuvataiteessa aiempi ja tämänhetkinen lomittuvat konkreettisesti ehkä useammin kuin muissa taiteissa,
Klassisen musiikin konserteissa on tietysti yleistä esittää nykyteoksia klassikoiden kanssa ja elokuvafestivaaleillakin voi toisinaan nähdä vanhaa ja uutta peräkkäin. Mutta juuri kuvataide tuntuu usein hakevan kontaktia ja yhteyksiä aiemman ja uuden välillä.
Tässäkin lehdessä huomioidaan kahden maalarin yhteisnäyttely – elävän ja kuolleen. Ja se, että taidekokoelmien teoksia esitetään myös tänä kesänä suurissa näyttelyissä, ja niiden sekaan ja viereen tuodaan teoksia nykytaiteilijoilta. On myös kahden taiteilijan kokonainen museonäyttely, joka on syntynyt täysin kahden edesmenneen taiteilijan rakkaan kesäpaikan innoituksesta.
Ja vaikka uutta ja vanhaa näyttelyissä ei ihan vierekkäin esitettäisikään, niin suuri yleisö tuntuu pitävän yhtä lailla niin edesmenneiden klassikkotaiteilijoiden suurnäyttelyistä kuin kansainvälisten nykytaiteilijoiden suurimittaisista tilateoksistakin. Ehkä se ”suuri yleisö” ei ole molemmissa ihan sama, mutta julkista sfääriä someineen nämä ”ääripäät” taidenäyttelytapahtumina yhdessä hallitsevat.
Kenties tosiaan kuvataiteessa myös vanhemman taiteen piirteitä uudestaan muokkaava tai niillä pilailevakin pastissi voi jopa olla kuvataiteessa luontevampi ja hyväksyttävämpi kuin vaikkapa kirjallisuudessa, teatterissa, arkkitehtuurissa tai ns. taidemusiikissa. Anakronistista suoran toisaikaisuuden näkymistä teoksessa ei kuitenkaan kuvataidemaailmassakaan vielä katsota hyvällä.
Mutta ajallista sekin on, että tämän lehden kritiikeissä mainitaan parikin taiteilijaa, joiden teoksissa on kyse siitä valtavasta määrästä fyysistä roinaa mitä vanhentuva tietoteknologia maailman vaivoiksi tuottaa.
Edes uutuuden oivalluksista elävä kuvataide ei sentään kai vanhene ongelmajätteeksi samalla tavalla. Taiteessa kun vanha auttaa uutta antamalla sen kirkastaa uutuudenviehätyksensä esiin taustastaan. Ja uusi antaa vanhalle siivet kontrastoimalla siitä esiin uusia ennennäkemättömyyksiä.
Pessi Rautio