Taiteilijakirja haastaa ja kiehtoo

Määrittelyjä pakeneva taitelijakirja on kuvataiteen kentässä liikkuva haastaja, joka sivuaa monia taiteen lajeja ja yhdistelee niitä: grafiikka, kuvanveisto, valokuva, maalaus, tekstiilitaide, keramiikka, lasi, kollaasi, kirjansidonta… Taiteilijakirja – artists’ book, livre d’artiste, konstnärsbok, künstlerbuch – on taideobjekti, taiteilijan itsenäinen luomus, jolla on kytkös kirjaan. Se taipuu kuitenkin moneen muotoon ja esitystapaan. Osaa taiteilijakirjoista voi selata, osaa katsoa ulkoapäin ja molempia omalla tavallaan lukea, olipa kyseessä sivuja sisältävä, abstrakti, esittävä tai veistosmainen taideteos, kuvia, tekstiä tai vain muotoa. Taiteilijakirja siis ei ole kuvakirja taiteesta tai taiteilijasta kertova taidekirja, vaan se on taideteos itse.

Mistä taiteilijakirjan historia alkaa, riippuu määrittelijästä. Varhaisimpien kirjojen sukulaisuus kuvataiteelle on ilmeinen, esimerkkinä arabialaiset astronomiset teokset tai keskiaikaiset inkunaabelit. Joukkoon ovat ehdolla William Blake 1700-luvun lopulta, Francisco Goya, Akseli Gallén-Kallela ja 1800–1900-lukujen vaihteen livres d’artistes -portfoliot, tekijöinä mm. Chagall, Miro, Klee ja Picasso. Nämä eivät kyseenalaistaneet kirjan perinteitä kuten nykyinen taiteilijakirja, mutta toivat kirjan käsitteeseen tai sen saavutettavuuteen uutta.

Taiteilijakirjaa sivuavat myös letterismi ja erilaiset typografiset kokeilut 1910-luvulla, dadaistit, surrealistit ja futuristit sekä avantgardistit fotomontaaseillaan. Materiaaleina käytettiin myös vaikkapa tapettia, kangasta ja erikoisia papereita. Ensimmäiset täysin valokuvalle perustuvat kirjat toteutettiin Saksassa 1920-luvulla. Niitä pidettiin aikanaan kokeellisina ja ne rikkoivat usein kirjan muotokielen.

Eino Ruutsalo, Punainen 607, 1967, Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo. Kuva Kansallisgalleria Hannu Pakarinen.

Useimmiten taiteilijakirjan synty sen nykyisessä mielessä ajoitetaan 1960-luvulle, fluxus-liikkeeseen ja käsitetaiteeseen. Fluxus-taiteilija Dieter Roth keskitti taiteellisen työnsä kirjan muotoon jo 1950-luvun lopulla. Mukaan tulivat myös uudet materiaalit, muovi, teräs, betoni, laatikot, rullat ja koosteet. Taiteilijakirjoja oli yksi tai se oli monistettu, vastareaktiona kalliille taidekirjalle. Taidesuuntausten nimissä tehdyt taiteilijakirjat olivat aina suhteessa myös muuhun toimintaan kuten performanssiin, elokuvaan, runouteen tai tiettyyn näyttelyyn. 1960-luvulla taiteilijakirjasta kehittyi itsenäinen, itseään kantava taidemuoto.

Suomessa fluxus-taiteilijoiden kokeilevaan posti- ja paperitaiteeseen osallistuivat 1960-70-luvuilla mm. J. O. Mallander, Arto Kytöhonka ja Ilkka-Juhani Takalo-Eskola. Mallander esitteli teoksia Halvat Huvit -galleriassaan (Cheap Thrills) Helsingin Kaivopuistossa. Mukaan mahtui sekä kotimaisia että ulkomaisia teoksia, joukossa Yoko Onon kokeilut. Eino Ruutsalo puolestaan teki letristisiä kokeiluja ja kuvarunoja. Nämä yhdistetään usein 1960-luvun undergroundiin.
Kansainvälisesti taiteilijakirja vakiintui tarkastelun ja dokumentoinnin kohteeksi 1970-luvun lopulla. Suomessa taidemuoto liikehtii edelleen taiteiden välisessä lokeroimattomassa maastossa, josta se aika ajoin nousee enemmän esille, mutta jää usein huomiotta kuvataiteen kentässä. Taiteilijakirjalla taidemuotona on kuitenkin kannattajakuntansa ja se herättää esille tullessaan suurta kiinnostusta, myös taidekoulutuksessa.

Eeva-Liisa Isomaa, Vesiputous. Isomaa on installoinut moniosaisen teoksen useaan eri paikkaan vuodesta 1998 alkaen, viimeksi Taidehalli Hämeessä 2022. Kuva: Eeva-Liisa Isomaa.

RikArt-taiteilijakirjakokoelma

Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä juhlittiin 2022 Suomen ainoaa pysyvää ja julkista taiteilijakirjakokoelmaa – korona siirsi 20-vuotisjuhlia kahdella vuodella. Juhlan kunniaksi kokoelman perustaja, emerita informaatikko Emmi Martin nosti esille toisen kerroksen vitriineihin kokoelman kaikki yli 500 teosta, joukossa ensimmäisessä RikArt-näyttelyssä esillä olleet taiteilijakirjat.

Emmi Martinin kiinnostus taiteilijakirjoihin heräsi usean tapahtuman vaikutuksesta 1980-90-luvuilla. Martinin puoliso, kuvataiteilija Olof Kangas on yksi Suomen varhaisista taiteilijakirjojen tekijöistä. Kangas hyödyntää teoksissaan usein vanhoja kirjoja ja tekee niistä kirjaveistoksia. Vuonna 1988 Helsingin yliopiston kirjastossa (nykyinen Kansalliskirjasto) järjestettiin laaja, kansainvälinen taiteilijakirjanäyttely, jossa lajin monimuotoisuus tuli hyvin esille. Kun Rikhardinkadun kirjasto avattiin remontin jälkeen 1990 taidepainotteisena kirjastona, Martin sai vastuulleen taide-luokkaan kuuluvat kirjat ja pienimuotoisen näyttelytoiminnan. Viimeinen sysäys kokoelman perustamiseen oli 1998 Islannissa järjestetty taidekirjastojen pohjoismainen kokous, jossa keskusteltiin kunkin maan taiteilijakirjakokoelmien tilanteesta. Suomessa ei ollut yhtäkään julkista kokoelmaa, toki taiteilijakirjoja siellä täällä kirjastoissa, arkistoissa ja museoissa. Niinpä Martin ehdotti kokoelman perustamista Rikhardinkadun kirjastoon – ja loppu on historiaa.

Kokoelma on rakentunut pala palalta, Emmi Martinin periksiantamattoman innostuksen ja väsymättömän ”metsästyksen” tuloksena. Teoksia on ostettu, saatu lahjoituksena, hankittu suoraan taiteilijoilta, gallerioista, netin kautta… Aluksi käytettävissä oli viisi hyllyä, sitten koko seinusta, vastapäiset vitriinit jne. Nykyisin kokoelmavastaavana toimii Jyri-Petteri Volkoff. Yli 500 teoksesta iso osa on uniikkeja taiteilijakirjoja, mutta myös painetut taiteilijakirjat on huomioitu. On kirjanmuotoisia, laatikoita, pelejä, haitarikirjoja, pienpainatteita, käsityön ja painotyön yhdistelmiä, kirjaveistoksia, rasioita, pehmeitä ja kovia materiaaleja, ohutta ja paksua, tunnettuja ja tuntemattomampia tekijöitä, isoja ja pieniä teoksia. Painopiste on suomalaisissa taiteilijakirjoissa ja mukana on myös paljon ulkomaisia teoksia.

Synnöve Dickhoff, Muistan sinut, installaatio, 2017-2022, paperi, kirjeet, lanka. Kuva Johnny Korkman.

Useat taiteilijat ovat uransa varrella tehneet 1–2 taiteilijakirjaa, mutta on myös niitä, joille taiteilijakirja on kiinteä osa omaa ilmaisua. RikArt-kokoelmassa teoksia on yli 300 taiteilijalta, molemmista kategorioista. Olof Kankaan lisäksi esimerkiksi Senja Vellosen, Eeva-Liisa Isomaan, Irma Tonterin, Tatjana Bergeltin, Martti Jämsän, Reijo Kärkkäisen, Katariina Simpuran, Synnöve Dickhoffin ja Kristoffer ja Maija Albrechtin tuotantoon sisältyy useita taiteilijakirjoja vuosien ajalta. Tekniikoina mm. akvarelli, piirros, luonnonmateriaali, valokuva, grafiikan eri menetelmät, esineet ja vanhat kirjat. Mittakaava ulottuu Maija Albrechtin muutaman sentin kirjasta Eeva-Liisa Isomaan seinän täyttäviin teoksiin. Kokoelmaan sisältyviä, yhden tai muutamia taiteilijakirjoja tehneitä taiteilijoita ovat esimerkiksi IC-98, Outi Heiskanen, Hannu Väisänen, Alexander Reichstein, Tero Nauha, Elina Merenmies, Maaria Wirkkala, Pilvi Takala jne. Teoksia löytyy myös Joensuussa toimivalta Biblioteko-ryhmältä sekä Bergeltin perustamalta, muutamia vuosia toimineelta Naum Book Art -ryhmältä.

Kokoelma ja sen luoja Emmi Martin on palkittu vuonna 2014 Nihil Interit -runoustekopalkinnolla laajasta ja laadukkaasta taiteilijakirjakokoelmasta. Palkintoraadin mielestä kokoelma on ainutkertainen, suojelukohde, jonka näkyvyyttä ja tärkeyttä se halusi tunnustuksellaan korostaa. Suomen ja pohjoismaidenkin mittakaavassa ainutlaatuiselle kokoelmalle toivoisi sen arvoista jatkuvuutta. Huolestusta on herättänyt kokoelman äkillinen poisto verkosta. Martin on yhdessä Pirjo Lipastin kanssa tehnyt kokoelmasta vuonna 2004 julkaistun, päivittyvän verkkoversion, jossa esitellään kokoelman teokset kuvineen, niiden taustaa, hankintaa ja taiteilijahaastatteluita suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. RikArt-verkkogalleria on avannut suomalaiselle taiteilijakirjalle kiinnostusta myös muualla maailmassa. Tätä kirjoittaessa teokset löytyvät vain ilman menetettyjä lisätietoja ja kuvia Helmetin aineistoista. Eikö kokoelman ainutlaatuisuutta ja arvoa ymmärretä?

Mitä se on

RikArt-taiteilijakirjakokoelman perustaminen oli iso askel suomalaiselle taiteilijakirjalle tai kirjataiteelle, kuten aluetta myös kutsutaan. Taiteilijakirjan rajauksesta on keskusteltu paljon ja kysymys herää aina välillä uudelleen. Osa toimijoista edustaa tiukempaa koulukuntaa, isolle osalle taiteilijakirjan oleellinen ominaisuus on sen mahdollisuus moneen. Marcel Duchampin kuulu määritelmä kuuluu: Teos on taiteilijakirja, jos se on taiteilijan tekemä tai jos taiteilija sanoo niin. Kannatan laajaa näkemystä, taiteilijakirjalle annettavaa vapautta ja kokeilullisuutta, taiteilijakirjan asioita yhdistävää luonnetta.

Taiteilijakirja viittaa kirjaan, leikkii kirjalla, lähestyy ja karkaa kauas kirjasta, on sekä kirja että taiteilijan itsenäinen luomus/taideteos. Taiteilija voi käyttää apuna esim. kirjansitojaa tai vedostajaa, mutta päävastuu on taiteilijan. Taiteilijakirja on moniaistinen kokemus, jossa ovat mukana ainakin tunto- ja näköaisti, toisinaan myös kuulo- tai hajuaisti. Digi- ja e-kirjamaailmassa taiteilijakirja on käsinkosketeltava elämys. Se on lähempänä taideteoksen kuin kirjan perinteistä, sisällöllistä ilmaisutapaa ja koetaan tavallisimmin intiimisti, yksilöllisesti.

Tomi Hyttinen. Päiväkirjat (Eeva Kilpi, Aila Meriluoto, Kyllikki Villa), osa triptyykistä, 2019/2020, tasolasi, päiväkirjojen sivut. Kuva Tomi Hyttinen

Taiteilijakirjaa kuvaavat mielikuvitus, kauneus, aika, kierrätys ja huumori. Siinä voi olla mukana runollisuus, kauneus, rujous, tarina tai sen vihje, älyllisyys, tunne, ajankohtaisuus, kantaaottavuus, muisto, muistiinpano. Se voi olla uniikki tai rajattu, yleensä pieni painos, painos voi sisältää myös signeerauksen tai alkuperäistä materiaalia. Yksittäinen kirjaobjekti, kirjaveistos. Käsityönä tehty kirja: maalattu, piirretty, leikattu jne. Graafinen teos tai valokuvan perustuva. Tekstillä leikittelevää, visuaalista runoutta ja typografiaa, kuvaan perustuvaa tai ei sisällä kuvaa tai tekstiä lainkaan.
Materiaalien moninaisuus on loputon: kirja, höyhen, nappi, naru, kangas, kivi, metalli, keramiikka, puu, nahka, muovi, lasi, tuohi, paperi, pahvi, tekstiili. Tekotapojen runsaus: liimattu kiinni, sidottu, muovailtu, veistetty, koostettu, kirjoitettu, piirretty, maalattu, monistettu, ommeltu, poltettu, liimattu kuvia tai muuta materiaalia. Erimuotoiset ja -tuntuiset: pyöreä, kulmikas, monitahoinen, pehmeä, kova, suljettu, avoin. Kooste; laatikko, korttipakka, pussi, paketti, rasia, kotelo, kuvasalkku, kortisto. haitari (leporello), viuhka, tetra, käärö, pläräri, postitaide. Digitaalinenkin, joka tosin jää kaukaiseksi.

Synnöve Dickhoff, Alku I, 2017, kierrätyskirjat. Kuva Synnöve Dickhoff

Näyttelyitä ja tekijöitä

Suomessa taiteilijakirja on tekijöidensä näyttelyiden ja RikArtin ohella saanut näkyvyyttä 2000-luvulla eri yhteyksissä. Jo lopettaneet Myymälä2 ja Galleria Jangva pitivät taiteilijakirjaa esillä. Lönnströmin taidemuseossa järjestettiin vuonna 2006 laaja Kirjahduksia-taiteilijakirjanäyttely. Helsingin Taiteilijaseuran vanhassa Galleria Katariinassa pidettiin avoimen haun kautta laajat taiteilijakirjanäyttelyt vuosina 2013 ja 2017 ja vietiin taiteilijakirjoja ArtFair Suomeen. Galleristin (allekirjoittanut) siirryttyä Galleria Duettoon, aloitti Duetto kuratoitujen taiteilijakirjanäyttelyiden tradition heinä-elokuussa 2022 ja oli mukana kuratoimassa suomalaisten taiteilijakirjojen esittelyn yhdessä Eeva-Liisa Isomaan kanssa Bristolin kansainväliseen BABE-taiteilijakirjabiennaaliin keväällä 2022. Yhteistyö jatkuu. MUU ry järjesti marraskuussa 2021 ja 2022 Booked-näyttelyn, jossa keskityttiin taiteilijakirjojen lisäksi käsitteelliseen kirjallisuuteen ja tekstipohjaisiin taideteoksiin.

Senja Vellonen, Hedelmällisyyden syksy 2007, akvarelli, korkeus 83cm. Kuva Senja Vellonen.

Kirjailija Antti Nylén käynnisti 2020 Bokeh-julkaisuprojektin, joka toimii kirjallisuuden ja kuvataiteen välimaastossa. Bokehin julkaisuihin kuuluu sekä Nylénin että muiden tekijöiden taiteilijakirjoja. Taiteilijoiden koulutuksessa opettajan merkitys on suuri. Huomattava vaikutus on ollut kuvataiteilija Irma Tonterilla, joka opetti 1995–2021 Pekka Halosen akatemiassa. Hänen opetusohjelmaansa on yli 20 vuotta sisältynyt taiteilijakirja. Myös Taideyliopiston Kuvataideakatemian grafiikan osastolla taiteilijakirja on ollut mukana opetuksessa, toisinaan oppilaslähtöisesti. Näyttääkin siltä, että on nousemassa uusia tekijöitä, joille taiteilijakirja on yksi oman taiteellisen ilmaisun muoto, esimerkkeinä Emilia Tanner ja Heini Korhonen. Korhonen teki maisteriopintojen lopputyönään taiteilijakirjainstallaation 2022. Emilia Tanner on ollut mm. mukana Galleria Katariinan ja Galleria Dueton taiteilijakirjanäyttelyissä ja valittiin Norjan Kristiansandissa syksyllä 2023 järjestettävään pohjoismaisten taiteilijakirjojen näyttelyyn. Tanner käyttää teoksissaan paperia kolmiulotteisena materiaalina, jota voi muovata, myös taiteilijakirjoiksi.

Suomen omaleimaisuutta taiteilijakirjakentällä ovat olleet uniikkien teosten runsaus ja esteettisyys. Keski-Euroopan ja Iso-Britannian traditiossa tekstillä ja pienpainatteilla on ollut suurempi osuus. Ruotsalaisista taiteilijakirjoista paksun tietoteoksen kirjoittanut Thomas Millroth on tekemässä jotakin myös suomalaisista taiteilijakirjoista. Tapahtuu siis kaikenlaista, pikkuhiljaa, vaivihkaa.

Irma Tonteri, Matkakertomuksia, sininen kirja, 2013. Kuva Irma Tonteri.

Hannele Nyman, galleristi, tutkija ja vapaa kirjoittaja