Maija Tammi, Empatiakone,
Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki, 31.3.-27.8.2023
Maija Tammen Empatiakone-näyttelyn nimi on osuva. Kolmen teoksen kokonaisuuden läpikulkevina teemoina ovat empatia ja tunteiden manipulointi, mutta näyttely on ulkoasultaan asiallinen ja lähes konemaisen tarkka. Näyttelyn ripustus on pieniä yksityiskohtiakin myöten hiottu. Joissain kohdin museoon rakennetut tilat tuovat mieleen tutkimuslaitoksen. Näyttelyn pääteoksessa Hulda & Lilli katsoja pääsee itse kulkemaan installaation osana olevia ohjattuja reittejä kuin koe-eläin.
Tammen tausta on kuvajournalismissa. Hän on myös väitellyt taiteen tohtoriksi sairauden representaatioista valokuvassa. Tämä näkyy hänen taiteellisessa ilmaisussaan, joka on visuaalisesti minimalistista ja tarkkaa, ja toisaalta laajaan taustatutkimukseen ja monitieteiseen ja -taiteiseen yhteistyöhön pohjaavaa. Tammen näyttely on yhdenlainen täysosuma Suomen Valokuvataiteen museolle, jonka tehtäviin kuuluu paitsi valokuvataiteen, myös laajemman valokuvakulttuurin ja valokuvan historian tallentaminen ja välittäminen. Tammen teokset kurottelevat omilla tavoillaan kaikkiin näihin suuntiin ja teoksissa on myös pedagogista otetta. Näyttelystä ei puutu elämän suuria teemoja: teoksissa pohditaan paitsi empatian rakentumista, myös, muun muassa, ihmisen ja luonnon suhdetta, ajattelun materiaalisuutta, kuvien todistusvoimaa.
Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli, 2023.
Pigmenttivedos kalvolle, 80 x 100 cm, valolaatikko. Teos koostuu valokuvista, teksteistä ja videosta.
Hulda & Lilli ja Octomom tutkivat luontodokumenttien ilmaisua: sitä miten eläimiä ja luontoa inhimillistetään ja miten katsojien tunteita manipuloidaan. Hulda & Lilli kutsuu katsojan empatisoimaan joko saalista (kulkusirkka Lilli) tai saalistajaa (kameleontti Hulda). Octomom-teoksessa taas seurataan syvällä meren pohjassa vuosikausia poikasiaan hautovaa emomustekalaa, joka rinnastuu raskaana olevaan ihmiseläimeen. Teksti korostuu kaikissa teoksissa joko ääniraidan tai teoksia tukevan tausta-aineiston kautta. Valokuva on vain osa narratiivien rakentumista: molemmissa teoksissa katsojan tunteiden ohjailu ja eläinten inhimillistäminen tapahtuu vahvimmin kuvissa nähtävien asioiden sanoittamisen ja nimeämisen kautta. Empatian luomisessa tärkeimmäksi välineeksi nousee subjektiviteetin rakentaminen. Huldan ja Lillin tarinat nousevat aistirikkaiden taustatarinoiden ja melodramaattisen musiikin avustuksella uusille tasoille. Kun narratiivin rakentamisen eri tasot alkavat hahmottua katsojalle, myös valokuvien keinotekoisuus ja niiden tarkat ja kirkkaat kuvaukset luonnosta alkavat näyttää luonnottomilta.
Yksityiskohta teoksesta Bathing Brains / Kylpevät aivot, 2023. Installaatio, pigmenttivedos, puu, lasi, maali, 50 x 50 x 20 cm.
“Tiedätkö, tuntuu että tunteet ovat hyvin korostuneita meidän ajassa?”, sanoo Empatiakone-näyttelyn kuraattori ja Suomen valokuvataiteen museon intendentti Tiina Rauhala Tammen Hulda & Lilli -kirjan osiossa Pitäisikö taiteen tuntua?. Näyttelyssä esillä oleva kirja on versio Hulda & LIlli -teoksesta, jossa kameleontti Huldan ja kulkusirkka Lillin tarinan kertomisen ohella teoksen tematiikkaa avaavat erilaiset haastattelut. Keskustelumuotoisessa tekstissä Rauhala ja Maija Tammi puhuvat muun muassa kulttuurin tunteistumisesta ja museoista tunteiden jakamisen ja tutkimisen paikkoina. Tekstissä ei kuitenkaan vastata suoraan kysymykseen, pitäisikö taiteen tuntua. Kysymys jää mieleeni, koska oma kokemukseni näyttelystä ei ollut suurien tunteiden täyteinen. Teosten analyyttisyys, suuret filosofiset teemat ja Tammen omintakeinen viileä estetiikka loivat ehkä minussa katsojana ennemmin vieraantuneisuuden tunteita kuin liikuttumista, vahvaa myötäelämistä tai samaistumisen kokemuksia. Kiinnostava tunnereaktio sekin.