Timo Viialainen, Seakey (and then I picked up my…),
Galleria Sinne, Helsinki, 15.11.–17.12.2023
Tultuani näyttelytilaan kuulen ääniä, jota tuntuvat myös kehossani. Aineeton ja paikantumaton ääni vaihtuu materiaaliseksi tunnistettuani teokset sen lähteiksi. Teosten ääni syntyy ilman kosketusta, magneettisen teräksen reagoidessa resonaatiopisteensä mukaisesti elektromagneetin antamaan pulssiin. Tämä aiheuttaa äänen lisäksi liikettä, joka värisyttää pienempiä partikkeleita kuten kiviä, merisuolaa, ruokasoodaa, polyuretaanin palasia ja kärpästä. Veistoksellisten teosten työstöön taiteilija on hyödyntänyt metallia, sähkömagnetismia, vetovoimia, ääntä ja liikettä. Performatiivisina soittimina ne antavat äänen myös sille tapahtumalle mikä ei näy teoksissa. Vaikutelma on konkreettisen musiikin kaltainen.
Kun katse tarkentuu teoksiin, auditiivinen havainto antaa tilaa visuaaliselle. Teoksissa on hyödynnetty löydettyjä materiaaleja. Niissä on eroja. Red Plate ja Gray Plate ovat ripustetut vaijerein ilmaan ja kiinni elektroniikan piuhoissa. Löytöesineestä hiottu pyöreä muoto Merijauhuri on lattiatasossa. Heiluri on yhdistelmä, joka koostuu metallitangoista, koverasta alumiinipeilistä ja epämuotoisesta metallimöykystä.
Pieni suorakulmainen ja siniseksi värjätty pintalevy Seakey on jätetty kuin ohimennen seinää vasten nojalleen. Levystä törröttävä avain on kuin valmis väännettäväksi. Mutta tavoite ei ole, että koskisin avaimeen. Osallistumiseksi teokseen riittää sen synnyttämä mielikuvavirta. Teoksen osana on myös lattialla pilkottava valkoinen jauho, litiumkarbonaatti: informaatioähkyn ja viihdekulttuurin laitteille välttämätön aine.
Kaksijakoinen Seakey näyttää viittaavan niin mielihyvän teknologioiden jälkiin kuin myös ihmisten haluun avata vieraantuneen mielen lukot. Merisuolakin, jota myös löytyy tilaan ripoteltuna, korostaa tätä viittauksellisuutta.
Heiluri, 2023, teräs, kupari, alumiini, kovera peili, merimuovi, litriumkarbonaatti, puu, kumi, tekstiili, hiekka, vaahtomuovi, neodyymimagneetti, elektromagneetti, elektroniikka. Kuva: Markus Åström.