Taide velvoitteena
Turun Linnanniemeen, komeaan paikkaan Linnan ja joenrannan yhteyteen rakennettavan kaupunginosan taideohjelma on edistysaskel prosenttiperiaatteeseen. Alueella otetaan käyttöön taidevelvoite, jossa alueelle valituilta rakennuttajilta kerätään peräti 3 prosentin rahoitusosuus taiteeseen. Yksityisellä rahasta siis saataneen kaupunkiin runsaasti taidetta mikäli tiukan talouden aina ymmärtävät grynderit lähtevät tähän mukaan. Tämä vaatii tietysti riittävät tuotto-odotukset. Vain tarpeeksi kalliit (luksus)asunnot voivat tuottaa niin, että mukaan kannattaa lähteä. Velvoite voi silloin korottaa alueen arvoa. Sitä nostanee myös uudelle alueelle Turun 800 vuotisjuhliin vuodeksi 2028 luvattu melkein orwellilaisesti nimetty Historian ja tulevaisuuden museo. Mutta pienemmän statuksen alueille taide on kai tuotettava julkisella rahalla – tai jättää tuottamatta.
Helsingin tuore suurkaupunginosa Kalasatama on julkisella ulkotaiteella viime vuosina huolellisimmin täytetyimmistä ja brändätyimmistä paikoista. Alueella on jo 7 julkista ulkoteosta ja ollut jo peräti 6 väliaikaista teosta ja lisäksi uusien julkisten rakennusten sisäteokset. Kalasatama onkin uudenlaisen kaupunkikehityksen esimerkki. Taide saa luodakseen laatualueen leimaa ja monien teosten istuskeluun kannustavaa pittoreskia oleilukulttuuria, vaikka alueen rakennusvolyymit olisivatkin äärimmäiset. Suuri kysymys tuleekin olemaan onko julkisesti rahoitetun taiteen eräänä tehtävänä nostaa alueen statusta, vai pitäisikö statuksen noususta hyötyvät rakennusliikkeet laittaa maksamaan siitä.