Ikimetsä. Jo sen kuvien katsominen rauhoittaa: harmaat kelot, vihreän tuhannet sävyt, virtaavat purot, sammaleiden ja varpujen matto.
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon teoksen Pohjoistuulen metsän valokuvat ovat ihmeellisen kauniita. Ja teksti pysäyttävää.
Täysin luonnontilaisia metsiä on Suomen metsäpinta-alasta jäljellä enää vain joitakin prosentteja. Jäljelle jääneet luonnonmetsät ovat pieninä saarekkeina idässä ja pohjoisessa. Suurella osalla suomalaisia ei ole koskaan ollut mahdollisuutta käydä kirveen koskemattomassa aarniometsässä.
Metsät ovat loputtoman monimuotoisia ekosysteemejä, joissa kaikki ovat suhteessa toisiinsa: bakteerit, eliöt, sienet, hyönteiset, linnut, nisäkkäät, ihmiset. Yhdenkin osatekijän heikkeneminen vaikuttaa koko monimuotoisuuteen – ja niin myös ihmiseen.
Suomen metsiä tuhonnut avohakkuulinja ajettiin läpi pakolla, vaihtoehtoja esittävien tutkijoiden vaientamisella ja vastaanhangoittelevien metsänomistajien rangaistuksilla. Mänty voi elää 400 vuotta, enemmänkin. Metsäteollisuuden raaka-aineeksi puut kaadetaan alle satavuotiaina.
Ritva Kovalainen, Elämän puu, 2017, teoksesta Pohjoistuulen metsä.