Kesä 2024, Taidesalonki Talvio, Hartola, 16.6.–7.9.
Tandefeltin suvun 1753 rakennuttamassa Vanha-Koskipään kartanossa Hartolassa toiminut Taidesalonki Talvio täytti viime kesänä 40 vuotta. Tänä kesänä galleristi Kari Kenetti on ottanut salongin haltuunsa ja kuratoinut sinne alkajaisiksi näyttelyn, joka esittelee Kenetin tuottamista näyttelyistä tuttujen taiteilijoiden pääosin ennen näkemättömiä teoksia.
Tilpo, Tasapaino, 2022.
Alakerrassa näyttelyn avaa Tilpon teos Parc Monceau (1923). Pseudonyymin takana on suomalaissyntyinen lavastustaiteilija Hanna Aihonen ja ruotsalainen taidemaalari Hans Eriksson, joiden näyttelyn Kenetti toi Galerie Anhavalle pari vuotta sitten. Maalaus esittää pariisilaista huvipuistoa. 1700-luvulla soikean lammikon reunustalle asetettu pylväikkö voisi vertautua vaikkapa samalta aikakaudelta peräisin olevaan kartanoon. Tilpon maalauksista huomioni kiinnittyi erityisesti Tasapaino-maalaukseen (2022). Ensi näkemältä se toi mieleeni Salvador Dalín ikonisen Muiston pysyvyys -maalauksen (1931). Hauskan yhtymäkohdan Tilpon teoksessa muodostavat näyttämöllä oleva kanarouva ja katsomossa istuvat rouvat kananmunan valkuaista ja keltuaista matkivine hattuineen. Eräänlaisesta muiston pysyvyydestä tässäkin on kyse.
Näyttelyyn tultaessa huomion varastaa Paul Osipowin Muuri-maalaus (2004–05). Taiteilija luonnosteli teoksensa pohjoismaisessa residenssissä Grez-sur-Loingissa Ranskassa ja maalasi sen Rovaniemellä valmistellessaan monen muistamaa Amos Andersonin taidemuseon näyttelyä 2007. Tämä niin kuin sen viereinen samanniminen maalaus eivät kuitenkaan olleet näyttelyssä. Maalauksissa on hyvin nähtävissä Osipowin taito näyttää arkisen kohteen yksityiskohtien rikkaus ja monisävyisyys.
Paul Osipow, Muuri. 2004–05.
Samaa arkisten esineiden kohottamista taiteen objekteiksi Osipow on harrastanut myöhemminkin. Keväällä nähtiin Galleria Himmelblaussa Tampereella Kenetin kuratoimassa Osipowin retrospektiivisessa näyttelyssä syksyllä 2023 valmistuneita grafiikanvedoksia, jotka esittävät graafikon käyttämiä työvälineitä sekä Lidlistä ostettua piirakkaa ja croissantia. Jälkimmäinen leivonnainen esiintyy vasaran ohella myös taiteilijan Italian Grassinassa 2021 valmistuneessa piirustuksessa.
Aivan uusia, Antti Ratalahden taidokkaisiin tammikehyksiin ripustettuja piirustuksia näyttelyyn on tuonut tilallisista teoksistaan tunnettu Silja Rantanen. Karjaan Vargvändonilla piirtämissäänkin näkymissä taiteilija tuntuu pohtivan tilaa. Selvimmin se tulee esille teoksissa, joiden aiheina ovat kylänraitin puut hevoskastanjasta omenapuihin. Tilallisuutta ja särmääkin piirustuksiin tuovat niihin puiden keskelle istutetut sähkötolpat ja pajuaidat.
Rantasen teosten lisäksi saliin sijoitettujen teosten jatkeeksi on asetettu Lotta Ingmanin arvoituksellinen Monaliisa-sarja, johon tekijä on kertonut saaneensa inspiraation Onni Okkosen italialaista renessanssiarkkitehtuuria käsittelevästä kirjasta, josta nimi Monalisa tarttui mukaan hieman pilke silmäkulmassa. Katsojan tehtäväksi jää miettiä, mitä yhteistä Leonardo da Vincin ja Ingmanin maalauksilla voisi olla.
Lotta Ingman, Sarjasta Monaliisa, Monaliisa 2, öljy kankaalle, 2023.
Alakerran nurkkahuoneessa on vielä Markus Konttisen raikkaita piirustuksia Matkalla nähtyä -sarjasta (2003) ja saksalaisen Martin Liebcherin isokokoinen valokuva Schwimmbad (2010). Taiteilijaa itseään eri asennoissa uima-altaassa esittävän taidokkaasti editoidun valokuvan soisi jäävän ilahduttamaan minkä tahansa suomalaisen taidemuseon kävijöitä.
Taidesalongin yläkerrassa avautuu aivan uudenlainen maailma. Tulijaa on vastassa miekkoineen Pauliina Turakka Purhosen tekstiiliveistos Tekijät, St. Mikael (Filippa) (2020–24). Veistosta kannattaa katsella myös takapuolelta, sillä sieltä paljastuvat punaiselle kankaalle uskomattoman taitavasti aplikoidut ruiskaunokit. Lisää kukkia on myös tänä vuonna valmistuneessa suurikokoisessa paljaalle hirsiseinälle ripustetussa seinävaatteessa Adam&Eva. Siihen aplikoidun Aatamin asento on tavattoman taitava ja antaa aiheen ounastella, että taiteilijan foorumit ovat lähivuosina Euroopan parhailla taidefestivaaleilla.
Pauliina Turakka Purhonen: Tekijät, Paljaana (Pauliina), tekstiiliveistos 2020–24.
Miten syvällä Turakka Purhonen on oman taiteensa tuottamisessa, selviää parhaiten taiteilijaa itseään esittävässä tekstiiliveistoksessa Tekijät, Paljaana (Pauliina) (2020–24). Sydämen paikalla on syvä reikä. Vaikuttaa siltä, että hahmon kädessä oleva kirjontatyö on vienyt sen. Kipuilusta kertovan, irti revityn sydämensä taiteilija on ikuistanut tekstiiliveistokseensa Suuri sydän (2020–23).
Jos nämä kaksi teosta ovat sävyltään synkähköjä, niin takaseinälle ripustettu seinävaate Mustarastas (2021) on luonteeltaan valoisa. Siinä kuvaan pyrkivä, lastenrattaita työntävä kansallispukuhameinen tyttö/nainen tuo mieleen Sakari Topeliuksen kansallisromanttisen sadun Koivu ja tähti. Sadun kotiin idästä pyrkivät poika ja tyttö makaavat Turakka Purhosen teoksessa lastenvaunuissa.
Pauliina Turakka Purhonen, Mustarastas. 2024, seinävaate.
Kari Cavén, Autoja.
Pienten ikkunoiden edessä luonnonvalossa kylpevät Kari Cavénin autot tai oikeammin niiden rungot monenlaisissa kokoonpanoissa. Päätyhuoneisiin on aseteltu Johanna Ilvessalon installaatiot Jään kannattelema (2021) ja Katkennut uni (2021). Nämäkin teokset saavat osuutensa valosta, vaikka ikkunoiden eteen on aseteltu sitä kauniisti siivilöivä paperi.
Jonna Ilvessalo, Katkennut uni, 2021, installaatio
Nykytaide elää ja hengittää vanhan rakennuksen huoneissa ja vinttitilojen luonnonvalossa Kenetin taitavan ja väljän ripustuksen ansiosta aivan kuin ne olisi tuotu sinne jäädäkseen. Toivon ainakin, että kartanon ikkunan eteen jäisi Matti Peltokankaan Carraran marmorista veistämä Kunnianosoitus kaalille ja Tainionvirran varteen istutettu Kimmo Schroderuksen teräsveistos Four-legged # 3.
Odotan jo ensi kesää, jolloin Kari Kenetti on luvannut tuoda Taidesalonkiin naistaiteilijoiden teoksia, kuten päätettiin tehdä jo vuonna 1983, kun tämän Maila Talvion (1871–1951) mukaan nimetyn taidesalongin ensimmäinen näyttely pidettiin.