Toisen maailmansodan päättymisestä on kulunut 80 vuotta. Kaukoidässä sotatoimet päättyivät Japanin antautumisilmoitukseen elokuun 15. päivä 1945, viikko Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettujen atomipommien jälkeen.
Hiroshiman ja Nagasakin tuhot tunnetaan. Myös Tokio oli raunioina. Vuoden 1945 maaliskuun 10. päivän vastaisen yön suurpommituksessa yli 300 yhdysvaltalaista pommikonetta tuhosi napalmpommeilla puolet kaupungista. Pommitukset keskittyivät Tokion itäisiin kaupunginosiin, köyhempien alueiden puutalokortteleihin. Noin 100 000 ihmistä sai surmansa. Alueen halki virtaava Sumida-joki oli täynnä ruumiita. Miljoona ihmistä joutui kodittomaksi.
Kodittomat, monet orpoja, hakivat suojaa Tokiossa Uenon rautatieaseman alikulkutunneleista. He asuivat vuosikausia tunneleiden surkeissa oloissa. Kolmena sodanjälkeisenä talvena Uenossa kuoli kunakin sata koditonta, ehkä enemmänkin.
Teruo Sato, Nukkuva alikulkutunnelissa, 1955, vesiväri ja piirros. Kuva: Collection of Museum of Contemporary Art Tokyo.
Teruo Sato (1926–2003) kuvasi piirrossarjassaan Nukkuvia alikulkutunnelissa (1947–1956) Uenon alikulkutunnelien kodittomia. Dokumentaarisen nopein vedoin toteutetut piirrokset välittävät vieläkin koskettavasti tokiolaisten todellisuutta hävityn sodan jälkeen. Kuvissa on myös jotain universaalia – Ukraina ja Gaza tulevat mieleen.
Piirrokset ovat esillä Museum of Contemporary Art Tokyon kokoelmanäyttelyssä Nine Profiles: 1935→2025. Kun alku on sotavuosissa, sitä voi osin pitää toisen maailmansodan päättymisen 80-vuotisnäyttelynä. Niitä järjestettiin Japanissa useita.
Japanissa puhutaan 15-vuotisesta sodasta. Se alkoi vuonna 1931 imperialistisesti laajentuvan Japanin valloittaessa Kiinalta Mantšurian. Sota kiihtyi vuonna 1937 Japanin laajemmalla hyökkäyksellä Kiinaan.
Japanin hyökkäyssota oli erittäin julmaa. Sota oli myös totaalista, koko japanilainen yhteiskunta, kaikki voimavarat ja kansalaiset mobilisoitiin toimimaan sodankäynnin hyväksi
Sota oli myös sotaa ajatuksista. Sensuuri oli tiukkaa. Kulttuuri militarisoitiin ja valjastettiin propagoimaan sotaa kansalaisille. Tunnuslauseina olivat ”palvella kansakuntaa kynällä, musiikilla ja siveltimellä”.
Suurin osa japanilaisista kuvataiteilijoista osallistui innokkaasti sodan propagoimiseen. Suurikokoisissa maalauksissa kuvattiin taisteluja ja neuvotteluja, joissa kummassakin japanilaiset olivat voitokkaita. Sodan jälkeen miehittäjävaltio Yhdysvallat takavarikoi 153 sotapropagandamaalausta. Vuonna 1970 ne lainattiin ”määräämättömäksi ajaksi” takaisin Japanille .
Yksi kiihkeistä sotapropagandamaalareista oli Tsuguharu Foujita. Vahvasankaisine pyöreine silmälaseineen hän oli tuttu näky pariisilaisissa avant garde -piireissä 1920-luvulla. Sotamaalarina Japanissa hän julisti maalarin kädestään: ”Me taiteilijat olemme antaneet oikean kätemme keisarille. Oikean kätemme pitää palvella aseena, sen pitää palvella miekkana.”
Sodan jälkeen Foujitan maalaukset tuomittiin fasistiseksi propgandaksi. Foujita palasi Ranskaan, muutti etunimensä Léonardiksi eikä palannut Japaniin enää koskaan.
Kaikki eivät ryhtyneet sotapropagandisteiksi. Yksi heistä oli Masao Tsuruoka (1907–1979). Hänet oli määrätty palvelukseen Kiinassa vuonna 1937, Japanin Kiinaan hyökkäyksen ja Nanjingin verilöylyn aikaan. Kiinan silloisen pääkaupungin Nanjingin valloitusta kutsutaan myös Nanjingin raiskaukseksi. Japanin armeija tappoi kymmeniätuhansia siviilejä. Usein naiset raiskattiin ennen kuin heidät surmattiin.
MasaoTsuruoka, Raskas käsi, 1949, öljy kankaalle. Kuva: Collection of Museum of Contemporary Art Tokyo.
Tsuruokan maalauksen Raskas käsi (1949) lähtökohtana on myös koditon Uenon alikulkutunnelissa. Teos kasvaa kuvaamaan japanilaisten järkytystä ja järkkymistä sodan jälkeen. Sotilasjohto, poliitikot, talouseliitti ja keisari Hirohito olivat johdattaneet kansan yli vuosikymmenen kestäneeseen tuhoisaan hyökkäyssotaan. Se oli osoittautunut massiiviseksi ja traagiseksi virheeksi, jossa oli kuollut yli kolme miljoonaa japanilaisia, sotilaita ja siviilejä. Japanilaisten henkilökohtainen ja kansallinen identiteetti oli romahtanut. Kansakunta eli ylivoimaiselta tuntuvan raskaan painon alla. Tsuruoka itse oli menettänyt lähes koko siihenastisen tuotantonsa Tokion ilmapommituksissa 1945.
Minoru Nakahara, Vauvasetri, 1947, öljy kankaalle. Kuva: Collection of Museum of Contemporary Art Tokyo.
Viattomaltakin näyttävä teos voi kantaa raskasta taakkaa. Minoru Nakaharan (1893–1990) maalauksessa Vauvasetri (1947) nukkuvat hänen kaksi tytärtään Japanin kartta päänalusenaan. Taustalla on läheisen puiston setrien kantoja. Puista oli tehty arkkuja Tokion ilmapommituksissa kuolleille. Viatonta lapsen unta varjostaa sota.
”Ei koskaan enää!” Tämä oli monen japanilaisen tunnelma hyökkäyssodan, atomipommien ja ilmapommitusten jälkeen. Sodan jälkeen poikkeusolot jatkuivat, kun Yhdysvallat miehitti Japania vuoteen 1952 asti.
Miehityksen tavoitteena oli Japanin demokratisointi ja demilitarisointi. Aluksi edettiinkin tähän suuntaan. Tavoitteista alettiin kuitenkin peruuttaa kylmässä sodassa Kiinaa ja Neuvostoliittoa vastaan ja Korean sodassa 1950–1953. Edellisestä sodasta ei ollut kulunut kymmentä vuotta ja taas Japani varustautui sotaan, nyt Yhdysvaltojen ohjauksessa ja määräyksestä.
Lapsesta saakka sairastellut Shigeo Ishii kuoli vain 28-vuotiaana vuonna 1962. Kymmenessä vuodessa hän loi koko tuotantonsa. Taiteilijan luomisvoimasta Ishii oli todennut, että se lähtee halusta kapinoida yhteiskunnan epäinhimillistä koneistoa vastaan sen muuttamiseksi: ”Ilman tätä kiihkeää halua on mahdotonta luoda taidetta”.
Shigeo Ishii, Sotatilan alla (L’Etat de Siège) I, n. 1952, muste ja lyijykynä paperille. Kuva: Collection of Museum of Contemporary Art Tokyo.
Tuotantonsa loppuvaiheessa Ishii käytti hyvin kärjekkäitä satiirisia ja karikatyyrisiä keinoja. Teoksen Sotatilan alla (L’Etat de Siège) I (n.1952) sanoma on selvä, mutta tyyli vielä surrealistisvaikutteisesti vähemmän kärjekäs.
Miehityksen päättyessä 1952 Japanissa oli yli 700 Yhdysvaltojen tukikohtaa ja laajennuksia suunniteltiin. USA:n sotilastukikohtien ja niiden laajentamisen vastustaminen oli 1950-luvun Japanin merkittävin kulttuuriliike.
Hiroshi Nakamura, Sunagawa nro 5, 1955, öljy vanerille. Kuva: Collection of Museum of Contemporary Art Tokyo.
Liikkeeseen osallistuneita kuvataiteilijoita kutsuttiin ”reportaasi-maalareiksi”, koska he menivät paikan päälle todistamaan tapahtumia, joita maalauksissaan kuvasivat. Yksi tunnetuimmista reportaasi-maalauksista on Hiroshi Nakamuran (s. 1932) Sunagawa nro 5 (1955).
Myöhemmin Nakamuran tyyli lähestyi surrealismia, fantasiaa ja kollaasia. Sunagawa nro 5:n groteskin suorassa otteessa on nähtävillä vielä Diego Riveran ja jopa Pieter Brueghelinkin vaikutusta.
Sunagawassa Tokion esikaupungissa maanviljelijät protestoivat sitä, että heidän satoja vuosia viljelemänsä maa oli jäämässä Yhdysvaltojen Tachikawan sotilaslentokentän laajennuksen alle. Opiskelijat liittyivät maanviljelijöihin ja protestit kasvoivat liikehdinäksi Japanin asevarustelua ja USA:n imperialismia vastaan. Poliisi yritti kovin ottein tukahduttaa mielenosoituksia, mutta se vain lisäsi protestin oikeutusta japanilaisen suuren yleisön keskuudessa
Protestoijat onnistuivat ja Tachikawan lentotukikohdan laajennuksesta luovuttiin. Vietnamin sodan jälkeen vuonna 1977 Yhdysvallat luovutti alueen takaisin Japanille. Paikalle rakennetun liike- ja toimistokeskuksen tekee erikoiseksi Faret Tachikawa -nimellä toteutettu yli sadan japanilaisen ja kansainvälisen taiteilijan julkisten teosten kokonaisuus (Katso: Aseista taiteeksi, Taide 2/ 2021).
Museum of Contemporary Art Tokyon Nine Profiles: 1935→2025 -näyttelyn sodanjälkeistä vuosikymmentä seuraava sali kattaa vuodet 1955 – 1964. Siellä on esillä muun muassa Yayoi Kusaman Tyyni valtameri (1960) ja Yoko Onon Maalaus kättelyä varten (1961/ 2015). Mutta ne ovatkin sitten jo toinen tarina Japanin taiteesta.
Yayoi Kusama, Tyyni valtameri,1960, takana ja Yoko Ono, Maalaus kättelyä varten, 1961/ 2015 Museum of Contemporary Art Tokyossa. Kuva: Timo-Erkki Heino.
30th Anniversary Exhibit Nine Profiles: 1935→2025, Museum of Contemporary Art Tokyo MOT, 2.8. – 24.11.