Järkisyyt puoltavat taiteen rationalisointia

A. Kuutio hahmottelee ohessa keinoja, joiden avulla taiteen irrationaalisista ja muutenkin kiusallisista puolista päästään tarvittaessa kokonaan eroon. Mikäli näin ei tehdä, on vaarana, että taide menettää senkin vähän merkityksen, joka sillä juhlapuheiden mukaan on.

Eroon epäselvyydestä. Yksi taiteen suuria ongelmia aikanamme on, että ihmiset eivät oikein ymmärrä sitä. Katsoja saattaa olla teoksen äärellä hämmästynyt, turhautunut tai aivan kaikkein pahimmassa tapauksessa jopa kyllästynyt. Se ei lupaa hyvää taiteen yhteiskunnalliselle merkittävyydelle. Taiteilijan on pohdittava tarkkaan, mikä hänen viestinsä on. Hänen tulee kyetä ilmaisemaan tämä viesti sellaisella tavalla, että vastaanottaja pystyy jakojäännöksettömästi sen ymmärtämään ja sisäistämään. Vasta silloin voidaan sanoa, että taidekokemuksesta on tullut merkityksellinen.


A. Kuutio, taidemaailman sisä- ja ulkopuolinen tarkkailija
↖︎ Taide 4/23