Alvar Gullichsen, Kosmos,
Ars Nova, Turku. 8.12.2023 – 19.5.2024
Taidemaalari Alvar Gullichsen toteaa, että joidenkin ihmisten on vaikea suhtautua täysin abstrakteihin maalauksiin, mutta kun abstrakteista sommitelmista tekee moduuleita ja sijoittaa niitä kolmiulotteisiin tilaan, on abstraktin teoksen vastaanottaminen helpompaa. Tätä havaintoa todistaa hänen 8. joulukuuta Aboa Vetus Ars Nova -museossa avautunut näyttelynsä.
Vaikka Turussa esillä on Bonk-maalauksia, ja jopa pari Posankkaa pyristelee seassa, hypnotisoivimmat teokset Rettigin palatsissa ovat isoja, täsmällisyydessään lumoavia tilamaalauksia. Heijastuksineen maalaukset on valmistettu tarkasti tietokoneiden ja teippausten avulla.
Golden Path, 2018, akryyli kankaalle. Kuva: Chikako Harada.
Abstrakti tila voi viitata etäisesti antiikin kylpylään tai avaruusaseman sisälle. Se voi olla arkkitehtiopiskelijan harjoitustyö, tai pitkään asioita tutkineen matemaatikon päätelmiä jatkuvuudesta, liikkeestä tai ylipäänsä olemisesta. Kun silmä seuraa liikettä kulmasta toiseen, täsmällisyys tuottaa tyydytystä. Virheitä ei ole.
Merkityksellistä uuden suunnan löytämisen kanssa oli residenssiaika, jonka Gullichsen vietti vuonna 2002 Villa Karossa Beninissä, Länsi-Afrikassa. Afrikkalainen kulttuuri sai hänet tutkimaan omaa kulttuurista selustaansa.
Sitten kuvaripulin, kuten Hufvudstadsbladetin kriitikko visuaalista ulostustarvetta tulkitsi, Gullichsenin maalaukset ovat hienostuneet. Afrikkalaiset elementit, omasta kokemuksesta pulppuavien hikidemonien ja kangastusten ohella, esiintyvät vahvasti pienemmissä guasseissa. Pyöräytys Kandinsky-tehosekoittimessa kohti abstraktimpaa ilmaisua saa etniset ja pop-kulttuurin vaikutteet, yhteisen ja erillisen perimän, sulautumaan yhteen.
Kuvien kerroksellisuus puhuttelee: siellä on ikkunoita, jotka ovat avoinna, ja ovia, joista mieli käy sisään.
Esi-isien geometriset kuvioinnit
Suomessa asuva amerikkalainen taiteilija, taiteen tuntija ja kuraattori Mark Maher on kirjoittanut Gullichsenin tavoittelevan universaalia muotokieltä. Geometriset kuviot, joita esi-isämme ovat nähneet, alkoivat nousta hänessä esiin Beninissä. Gullichsen on kertonut Maherille vanginneensa muodot näyistä ja kiistää että ne olisivat oman mielikuvituksen tuotetta. Prosessia voisi kuvailla toisaalta parantumisena tai eheytymisenä jostakin, kenties kapinoinnista vailla syytä, toisaalta integraatioksi missä kaikki löytää paikkansa osana kosmosta, järjestäytynyttä maailmaa.
Muotojen ollessa yhteydessä toisiinsa, ajallisuus katoaa; näkymätön elementti voi syöksyä läpi vinhaa vauhtia, tai pysähdyttää katsojan keskelle kaikkea, tilaa, jossa ei tarvitse edetä minnekään eikä muuttua miksikään.
Finnish Design 1995–96 oli Kaj Kalinin tilausteos Suomi-designin klassikoista. Kuva: Museokuva.
Alitajunnan tulkintaa
Gullichsenin on epäilty suotta jäävän Bonk-nostalgian vangiksi. Raba Hiff -koneista alkanut menestystarina johti museoon, joka on edelleen hämmästeltävänä Uudessakaupungissa. Isokokoisin Posankka on parkkeerattu pysyvästi Caribia-kylpylän eteen. Toiset turkulaiset ovat omineet sen kaupungin tunnuseläimeksi, ja toiset yrittävät olla näkemättä vilaustakaan vaaleanpunaisesta lujitemuovioliosta, kumiankasta, jolla on possun kärsä ja ylimääräisen kiekauksen tekevä saparo takapuolessaan.
Ristiriitaista vastaanottoa ajatellen Posankan alitajunta 2023, ultravioletilla valaistuun tilaan rakennettu installaatio, saa selityksensä. Siinä missä julkinen Posankka yrittää olla kiltti ja sopeutuvainen, alitajunnan vastikepari on silkkaa inhoa, josta puuttuu kaikki söpöys. Samalla se lakkaa viettelemästä ja herättää abjektin.
Mikään retrospektiivi ei Gullichsenin näyttely ole. Sen hän on luvannut toteuttaa tuonnempana, mutta välitilinpäätöksenä Aboa Vetus Ars Novan näyttely on avartava 70 teoksen kimara, joka kiertelee kahdessa kerroksessa sekä ajallisesti että tyylillisesti.
Vanhemmasta tuotannosta löytyy sarjakuvamaalauksia, joissa taiteilija myöntää velkansa useille esikuville kuten Robert Crumbille tai Chris Warelle. Lisäksi hän kiittää auliisti työryhmiin osallistuneita varoen leimautumasta sooloilijaksi.
GNARS (Gullichsen-Nyqvist Art Systems) oli Gullichsenin ja Klaus Nyqvistin yhteisprojekti. Bonk-projektia käsikirjoitti Richard Stanley ja koneita rakensi Henrik Helpiö. Valokuvaajien Magnus Weckström, Magnus Scharmanoff ja Olli Lehtinen työpanos oli niin ikään merkittävä tarinan uskottavuuden rakentamisessa – sillä että hölynpölystä tuli totta. Posankkaakaan ei olisi syntynyt ilman nauvolaista yrittäjä Bjarne Ölanderia tai virolaista kuvanveistäjä Matti Varikia.
Flying into the Tao (2013, akryyli kankaalle, 120 x 120 cm) tavoittaa kompleksisuudessaan useita kulttuurisia kerrostumia. Kuva: Magnus Scharmanoff.
Gullichsenin edelleen aktiivinen työryhmä ROR, Revolutions on Request, kokoaa isoa, maaliskuun lopulla avautuvaa näyttelyä Mäntässä. Gullichsen on itse mukana uusilla ja entistä kookkaammilla teoksillaan, mikä selittää 63-vuotiaan suvereeniutta ja elinvoimaa taiteilijana. Arkkitehti-isäänsä ei enää tarvitse murhata. Painavat sukurasitteet eivät ole sen ilmaisun tiellä, jonka Alvar on löytänyt. Monet kerrat olen miettinyt minkä taiteilijan maailma lienee menettänyt Paloma Picassossa, Pablo Picasson tyttäressä, joka suuntautui parfymeriaan ja korusuunnitteluun rikkaista rikkaimmille.
Beninin residenssi on sellaista luksusta mihin pääsevät myös köyhä runoilija tai pennitön valokuvataiteilija. Moni ei saa koskaan taiteen tekemiseen rahallista tukea, ja silti taidetta on tehtävä, ja se syntyy niillä rikkauksilla mitä on.