Vuoden nuori taiteilija 2025 – Man Yau, Tampereen taidemuseo, 27.9.2025–11.1.2026
Miten liikkua kehollisena olentona maailmassa, jossa kaikki on haurasta ja särkyvää? Tätä mietin Man Yaun näyttelyssä Tampereen taidemuseossa. Teosten materiaaleina on esimerkiksi lasia, keramiikkaa ja kukkien terälehtiä, ja tuntuu, että jos hengitän liian voimakkaasti, jotakin menee rikki.
Hajoaminen on näyttelyssä paitsi uhkaa myös toimintaa. Porcelain Decks -videoteoksessa skeitataan posliinisilla laudoilla. Taustalla soi kepeä pianomusiikki, mutta vaara ja vammautumisen mahdollisuus ovat läsnä koko ajan. Ja kun skeittaaja tekee tempun, jonka seurauksena lauta pirstaloituu, hän kaatuu. Valuu verta. Särkynyt posliini näyttää luunsirpaleilta. Ihmisen hauraus on tuotu hänen ulkopuolelleen, näkyväksi.
Hajoavalla laudalla temppuileminen vaatii äärimmäistä uskoa ja rohkeutta. Tällaisena teos on minkä tahansa harjoittelemisen kuva: on uskottava, on kestettävä kipua ja pettymyksiä, ja sen jälkeen on uskottava uudestaan. Toisaalta koen teoksen kommentoivan myös taidekeskustelua, sillä kauniit, posliiniset laudat ovat teoksia itsessään. Näinkö taidetta ollaan taas valjastamassa hyötypuheelle: katsokaa, taide saa ihmisen liikkumaan, terveemmäksi, elämään pidempään! Ja sitten teos hajoaa jalkojen alta ja osoittaa, että sen merkitys on jossakin aivan muualla.
Toinen näyttelyn ydinteoksista minulle on Peep show -niminen teossarja. Sarjan veistokset on asetettu esille kukin omaan huoneeseensa, verhojen taakse. Pääsen kurkistamaan yksityisiin tiloihin, joissa tehdään asioita julkisia tiloja varten, esimerkiksi hoidetaan käsiä ja jalkoja.
HARDENER 02, sarjasta Peep show, 2025, valettu pronssi, patina, vaha, posliini, lasite, keraamiset
siirtokuvat, pyyhe. Kuva: Sakari Tervo.
Pronssiset jalat ja kädet on nostettu valkoisten pyyhkeiden päälle. Hoitajan kädessä on kumihansikas, hoidettavan kädessä pitkät, koristellut kynnet. Valta-asetelma on vahvasti läsnä. Varpaat on levitetty erilleen laittamalla niiden väliin hampailta näyttäviä levittimiä. Kaulassa on helmet, joista voi erottaa silmiä.
Jään toivomaan teossarjalle jatkoa, sillä haluaisin kokea tätä yksityisen ja julkisen välistä, kiehtovaa vallan tilaa laajemmin. Haluaisin kohdata itseni ja ajatukseni, kun näen hoitamista, hiomista, piilottamista.
Valtakysymykset ovat kyllä läsnä näyttelyssä muuallakin. Näen niitä esimerkiksi Rosie Wallpaper 02 -teoksessa, jossa lasia ja posliinia sisältävä kolmiulotteinen tapetti on niin valtavan hienoa ja elitististä, ettei se suvaitse elämää lähellään lainkaan. Yleisö ei saa mennä liian lähelle, koska tapetti ei kestä ihmisen läsnäoloa.
Muita ihmistä kestämättömiä ympäristöjä tarjoaa teos Maze, jonka labyrintti on rakennettu muun muassa paperista, kuivatuista terälehdistä ja lasista. Kiehtova, sermeistä rakentuva tila kutsuu seikkailemaan, mutta siihen ei saa koskea eikä osallistua.
Maze, 2024, Puu, lasi, kuivatut kasvit, Tengujo-paperi, kuivapastelli, seriväri (akryyli), patinoitu messinki. Kuva: Patrik Rastenberger.
Sermeihin on kuvattu kukkia, maljakoita ja viuhkoja, eräänlaista helposti pureskeltavaa, meille eksoottista kuvastoa, jollaista olemme ehkä turisteina tottuneet näkemään. Samalla kun tunnistan kuvien kohteita, näen niissä toisen; tämä on kaunista, koska tämä ei ole oman elinympäristöni kaltaista. Ja jos kosken, rikon sen.
Myös Wheel of Fortune -teos sisältää kuivattuja kasvien osia. Onnenpyörä tarjoaa voittoja tai mahdollisia ennustuksia kuten sydämiä tai avaimen. Jään odottamaan, minkä symbolin kohdalle pyörä minulle pysähtyy.
Se ei pysähdy. Se kiusaa ja jarruttaa, mutta lähtee uudelleen vauhtiin.
Wheel of Fortune, 2024
(kineettinen veistos)
Teräs, lasi, kuivatut kasvit, askelmoottori, elektroniikka, puu, muovi
100 x 100 x 25 cm
HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Patrik Rastenberger.
Näen teoksessa ihmisen halun saada tietoa itsestään ja tulevaisuudestaan. Onhan kaikki hyvin? Tuleehan elämästäni onnellinen? Hauraat terälehdet tuntuvat pitävän sisällään salaisuutta, josta voisin juuri ja juuri saada kiinni. Ja kuitenkin, miksi? Miksen voi hylätä tätä turvallisuushakuista toivetta ja myöntää, ettei elämää voi ennustaa? Elämä on sitä että asiat eivät kestä, eivät minussa eivätkä ympärilläni.
Palaan ensimmäisiin ajatuksiini näyttelystä: särkyviin esineisiin, särkyviin ihmisiin. Katselen self-portrait 02 -nimistä teosta, joka on kivun kuva kolmena esineenä. Teokseen sisältyy lasinen hattu ja korkeapohjaiset kengät, joiden pohjasta törröttää piikkejä kenkien käyttäjän jalkapohjiin. Kenkien ja hatun välistä puuttuu ihminen.
self-portrait 02, 2025, lasi, patinoitu tina, posliini, lasite, keraamiset siirtokuvat, nahka, teräs, 65 x 34 x 58 cm. Tiftö Foundation ja Bow Boots, 2024, valettu pronssi, patina, vaha, 40 x 24 x 10 cm.
Miten liikuttava ja alaston kuva. Tältä näyttää se kivulias ja hauras kuori, jota ihminen kantaa tunteakseen kuuluvansa joukkoon, ollakseen riittävä: kivulta, lasilta, tasapainottomalta. Näin me sinnittelemme päivästä toiseen emmekä kerro kenellekään, miten pelottavaa kaikki on.
Ihminen suojautuu maailmalta niin naiiveilla keinoilla. Man Yau osoittaa näitä keinoja ja esittelee haarniskan (Faux Bone China), joka on posliinia ja kuvia. Suojaamisen sijasta haarniska paljastaa käyttäjänsä. Kuvien kautta muodostuu identiteetti, joka rakentuu taiteesta ja pienistä hetkistä, joiden toivomme jäävän meihin talteen. Mahdoton vaate pyytää: näe minut, rakenna minua minun kanssani.
Näyttely on monella tavalla kaunis ja hetkellinen. Toisaalta taiteilija onnistuu kertomaan rakenteista, jotka vaikuttavat itse kunkin hetkellisen elämän taustalla. Omat valinnat eivät tunnu kovin omilta, kun ymmärtää, miten ympäröivät asenteet ja yhteiskunta kuljettavat meitä niitä kohti.
Teoksissa on paljon kivuliasta, sekä fyysistä että syvää yhteiskunnallista kipua. Minusta tulee varovainen ja pelokas, kun kävelen lasin ja posliinin keskellä. Varovaisuus siirtyy teosten katsomiseen: mitä kaikkea niistä uskaltaa nähdä? Kun katsoo pintaa syvemmälle, kauneuden tilalle ilmestyy oletuksia, odotuksia, nimeämistä. Ulkopuolista katsetta ja sisäpuolista halua määritellä oma identiteetti itse.
Jotenkin ihminen pysyy tässä ristipaineessa ehjänä. Jotenkin nämä hauraat teokset pysyvät.