Me kaipaamme johdatusta, me kaipaamme konkretiaa. A. Kuutio pohtii, mitä Lars-Gunnar Nordström teksi nykymaailmassa, joka on hämmentävän ristiriitainen.
100-vuotisjuhliaan viettävä Lars-Gunnar Nordström oli niitä ensimmäisiä, jollei ensimmäinen, jotka 1950-luvulle tultaessa ryhtyivät Suomessa konkretistiksi. Aika oli suurta optimismin ja maailman avautumisen aikaa.
Itse idea oli 30-luvulta: taiteen oli oltava universaalia kuin matematiikka. Sen tuli murtautua ulos paitsi tekijänsä tunteiden tai persoonallisuuspiirteiden säätelemistä rajoista, myös oman aikakautensa kahleista ja näkemisen tavoista.
Lars-Gunnarin kunniaksi ja hänen hengessään A. Kuutio ehdottaa uuden 30-luvun lähestyessä seuraavanlaista nykykonkretistisen taiteen manifestia, joka päivittää konkretismin uudelle vuosituhannelle.
1. Taiteen on oltava pätevämpää kuin yleispätevä. Pelkkä yleispätevyys ei enää riitä. Tarvitsemme absoluuttista taidetta, joka on absoluuttisempaa kuin absoluuttinen. Sanalla sanoen, tarvitsemme singulariteetin taidetta: teos on piste, jossa painovoima kääntyy itseensä, ja jossa vallitsee äärimmäinen merkitystiheys.
2. Toisin kuin 1930-luvulla, 2030-luvulla ei enää riitä, että taiteilija suunnittelee teoksen kokonaan mielessään ennen toteutusta. Teoksen on oltava suunniteltu jo ennen taiteilijan syntymää. Teos alkaa singulariteetista ja päättyy singulariteettiin.
3. Niinikään 2030-luvulla ei riitä, että taiteilija pidättäytyy tekemästä viittauksia luontoon. Nykykonkretistinen teos edeltää luontoa. Ei niin, että teos olisi saanut innoituksensa luonnosta, vaan toisinpäin: luonto on saanut innoituksensa teoksesta.
4. Teoksessa ei tule olla romanttisia tai ylipäätään tunteisiin liittyviä merkitystasoja, eikä sillä tule pyrkiä dramaattiseen vaikutelmaan. 2030-luvulla romantiikka, tunteet ja draama musertuvat teoksen äärettömän painovoiman alla.
5. Kuva on rakennettava puhtaista väreistä ja muodoista, mutta ei toki siten kuin se tehtiin 1930-luvulla. 2030-luvulla ainoa puhdas väri on musta, ja ainoa puhdas muoto on aukko. Musta aukko.
6. Kuvan rakenteen on oltava paljon aikaisempaa yksinkertaisempi ja hallittavampi. Kolmiot, neliöt, lieriöt – ne ovat tarpeettoman monimutkaisia ja tuottavat vain lisää hälyä ja sälää maailmaan. Mikään ei ole niin yksinkertainen ja hallittava kuin musta aukko.
7. Kuten 1930-luvun konkretismissa, maalarin kädenjäljellä ei ole mitään sijaa myöskään 2030-luvun konkretistisissa maalauksissa. Mutta se ei riitä. Aikana, jolloin teknologia on jättänyt mekaniikan taakseen, teoksen tekninen toteutus ei voi olla riippuvainen mekaanisen kaltaisesta toteutuksesta. Nykykonkretistinen teos on toteutettu absoluuttisen luomisen tekona alkuräjähdyksessä.
8. Tavoitteena on edelleen kirkkaus ja selkeys. Mutta nyt se on mustan aukon kirkkautta ja selkeyttä.
9. Kuten 1930-luvun konkretismissa, mustassa aukossa ei ole syvyysulottuvuutta, vaan kaikki dimensiot ovat litteitä ja tiivistyneinä singulariteetin pinnalle. Kuvatilan ainoa horisontti on siten tapahtumahorisontti.
Laajempaa kontekstia hakevalle A. Kuutio ehdottaa vielä, että kehityskulku, joka ehkä alkoi jo Malevitsin mustasta neliöstä on täysin luontevaa päättää mustaan aukkoon. Siinä niin sanotusti ympyrä sulkeutuu.
Koska nykykonkretismi on suprematistisempaa kuin suprematismi, A. Kuutio kysyi tekoälyltä nimiehdotusta uudelle suuntaukselle. Vastaus oli: ”Miten olisi ultimatismi?”
A. Kuutio jää pohtimaan ehdotusta, mutta toteaa heti kättelyssä, että jopa ultimatismi vaikuttaa jossakin määrin riittämättömältä.
PS: A. Kuutio on aina ollut Lars-Gunnar Nordströmin vankkumaton ihailija.