Jaakko Lintinen (1933–2023) on tehnyt Taide-lehden toimittajana kenties pisimmän uran kuin kukaan muu tähän asti. Kausi kesti neljännesvuosisadan ja sitä ajatellessa 25 vuoteen mahtuu pitkä aika kulttuurijournalismia ja taide-elämää Suomessa kuin myös muualla.
Sitä ennen Lintinen oli ollut töissä jo aikakauslehdissä, kuten Viikkosanomissa, ja myös Suomen taideteollisuusyhdistyksessä, kun hän vuonna 1970 aloitti toimitussihteerinä Taide-lehdessä. Silloinen työnantaja oli Suomen Taiteilijaseura ja Lintinen oli Taide-lehden toimituksessa sen ainoa journalistitaustainen työntekijä, joka jo varhain vaikutti linjauksiin. Lehden päätoimittajat olivat olleet kuvataiteilijoita ja olivat vielä runsaat 20 vuotta, minkä Carolus Enckellin kausi huipensi.
Päätoimittajalla on pääkirjoituspalstansa lehden avausaukeamalla, lehden kannanotto milloin mistäkin aiheesta. Kun Jaakko Lintinen vuonna 1991 aloitti päätoimittajana, julkaisija oli vähän aiemmin perustettu Kustannusosakeyhtiö Taide Oy. Sen palkkalistoilla Lintinen jatkoi viisi vuotta vuoden 1995 loppuun. Hän oli 62-vuotias ja siirtyi vähitellen eläkkeelle.
Sen jälkeen Lintinen teki muistelmansa. Kirja Taide hidas, elämä lyhyt. Merkintöjä kuvataiteen tapahtumiin 1960- ja 1970-luvuilta ilmestyi vuonna 2001 Kustannusosakeyhtiö Taiteen julkaisemana.
Kirjoitin kirjasta aikoinaan kritiikin Helsingin Sanomiin (HS 25.10.2001) ja voisin todeta saman yhä. Lintinen osoittautui tarkaksi muistiinmerkitsijäksi, mutta oli paljon enemmän. Hän oli 1960-luvulta pitkälle 1990-lukua ulottuneen aikakautensa keskeisiä vaikuttajia suomalaisessa taidemaailmassa ja aitiopaikalla myös muualla, kuten varapuheenjohtajana taidekriitikkojen kansainvälisen järjestön AICAn hallituksessa ja voimahahmo sen pohjoismaisessa toiminnassa mukana.
Muistan Lintisen paitsi yhtenä AICAn vuoden 1983 ison Helsingin kongressin järjestäjistä, myös Suomen Arvostelijain Liiton aktiivina. Hän oli muun muassa jäsen toimikunnassa, joka puuhasi tänne E.J. Vehmas -akatemiaa kouluttamaan taidekriitikoita. Vuonna 1980 käynnistyneestä hyvästä alusta huolimatta hanke ei toteutunut.
Jaakko Lintisen ajan Taide-lehti oli levikiltään suurimmillaan 1980–90 -luvuilla ja silloisista kulttuurilehdistä taidepoliittisesti vaikutusvaltaisin. Lintinen oli älyllisesti utelias, avoin uudelle, poleeminen keskustelija. Hän rekrytoi lehden kirjoittajiksi monia itseään nuorempia kriitikoita, toimittajia, taiteilijoita, filosofeja ja tutkijoita.
1980-90 -lukujen Taide toi Suomeen keskieurooppalaisen ja amerikkalaisen taideteoreettisen keskustelun, jota oltiin käyty Lintisen aikana lehdessä jo 1970-luvulla. Se tarkoitti monien ajankohtaisten kirjoitusten julkaisua ensi kertaa suomeksi. Ei keskusteltu ainoastaan taiteesta, vaan oleellista oli muistaa sen yhteiskunnallinen kehys.
Lintisen toimittamat kirjat on mainittava myös. Niistä merkityksellisimpiä on kenties Modernin ulottuvuuksia. Fragmentteja modernista ja postmodernista (Kustannusosakeyhtiö Taide 1989). Sen suomennettujen artikkelien tekijöissä ovat sellaiset kirjoittaja- ja teoreetikkonimet kuin Charles Baudelaire, Clement Greenberg, Roland Barthes, Jacques Derrida, Rosalind E. Krauss, Julia Kristeva, Gilles Deleuze, Hal Foster ja Donald B. Kuspit.
Mitä vielä? Muutamat artikkelit hän kirjoitti itse, Taide-lehden lisäksi myös nykytaidetta käsitteleviin kirjoihin.
Luonto, suhteemme siihen ja huoli ympäristön tilasta olivat Lintisen teemoja, siinä missä ajan taidetrendit realismista konstruktivismiin, käsite- ja pop-taiteeseen. Merkkeihin ja merkityksiin kytkeytyvät pohdinnat ovat ajankohtaisia edelleen.
Jaakko Lintinen kuoli 26. helmikuuta Helsingissä pitkäaikaiseen sairauteen.