Naisten saarelta

Tammisaaren Chappe on alkanut löytää muotonsa. Neljän kuvataiteilijan, mukana kaksi taidemaalaria ja kaksi graafikkoa, yhteisnäyttely onnistuu hankalan muotoisessa tilassa, kun kaikkien rakkauden kohde on yhteinen, erityinen saari viralliselta nimeltään Klovharun, tuttavallisemmin pelkkä Haru tai Klovharu.

Turkulainen Erika Adamsson (1973) sekä Ahvenanmaalla asuva ja työskentelevä Katja Syrjä (1973) ovat saaren lumoissa, niin kuin olivat aikanaan Tove ja Tuulikkikin.

Taiteilijapari Tove Jansson (1914–2001) ja Tuulikki Pietilä (1917–2009) viettivät saaressa liki 30 kesää koskaan itse saarta omistamatta. Kun elämä saarella oli aika jättää taakse, he lahjoittivat mökin Pellingin kotiseutuyhdistykselle, joka alkoi tarjota mökkiä residenssinä eri alojen taiteilijoille. Kysyntää on riittänyt niin, että Klovharun vaikutuksesta on syntynyt niin lauluja kuin runoja, jotka on mahdollistanut työskentely siellä viikon kerrallaan.

Adamsson ja Syrjä ovat vierailleet saarella useita kertoja, ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten, kerrotaan näyttelyyn liittyvässä kirjassa, jonka esseen on kirjoittanut yleisen kirjallisuustieteen dosentti Sanna Nyqvist.

Kun Syrjä oli mukana kolme vuotta sitten Chappen avajaisnäyttelyssä Ilmastotaide – Vaihtoehtoisia näkökulmia, Erika vieraili siellä. Samalla syntyi ajatus Klovharun-näyttelystä. Sitä varten he ryhtyivät valmistamaan uusia teoksia vuoropuhelussa paitsi Toven maalausten myös Tuulikin grafiikan kanssa.

Tove aaveena ja luonto tutkimuskohteena

Naisten lähdettyä kaikki saarella jätettiin silleen. Tätä tunnetta, sukellusta aikakapseliin Adamsson on tavoitellut hellävaroen: “aivan kuin Jansson ja Pietilä olisivat edelleen läsnä tai lähteneet aivan äskettäin”, hän toteaa. Vaikka meri velloo ympärillä, kaikki on hänelle saaressa, ja erityisesti sen sisäisissä tiloissa, arjessa keittiötöineen ja muine askareineen.

Adamssonin töissä lähtökohta voi olla niinkin arkinen kuin kirkkaanpunainen Strömforsin liesi tai biojäteastia, joka muuntuu maalarin sivellinottein runolliseksi elementiksi. Myös mökkiruskea lakattu puu menettää ummehtuneisuutta ja alkaa säteillä lämpimiä muistoja.

Interiöörin henki 1960–70-luvun esineistöineen tulee metallipinnalle tehdyissä maalauksissa vahvasti esiin. Pohjamateriaali on samaa mitä käytetään veneiden valmistuksessa puun, lasikuidun ja raudan ohella. Metallipinnalla väri saa soljua vapaasti. Pyöristetyt reunat tuovat kodikkuutta.

Eniten myötäelämisen tunnetta, toisaalta jopa aavemaisuutta, on henkilökuvissa. Väripinnan alaisen väreilyn Nyqvist tulkitsee taiteilijan ajatustyöksi.

Tietokirjailija kehottaa seuraamaan väririnnastuksia sekä kontrasteja, sitä miten keskiharmaalle syntyy valonhohteita ja varjossa väri muuttuu syvän harmaaksi. Samalla pohjasta tulee pintaa, pinnasta syvyyttä, aivan samoin kuin veden leikkiessä valon kanssa.

Klovharun saarella ihmeellisintä on silti ympäröivä luonto, jonka ainutlaatuisuuteen Katja Syrjä syventyy tutkivan taiteilijan ottein. Hän järjestää näytteitään kuin taksonomi siinä missä Adamsson pohtii residenttinä oikeuttaan ottaa toisten kotisaari omakseen.

Ötökät ja kasvit ovat läsnä myös Muumilaaksossa

Klovharu kuten sitä ympäröivät saaret ja luodot kuuluvat luonnonsuojelualueeseen, jota ei ole tarvinnut ennallistaa. Kasvusto on hämmästyttävän runsas ja autenttinen. Saarella kasvavat monet perennat sekä villinä ruohosipulia. Väriloisto keltamaksaruohosta punaiseen isomaksaruohoon sekä sinipunaisiin rantakukkiin, rantatädykkeisiin ja keto-orvokkeihin alkaa kevätkesällä ja jatkuu pitkälle syksyyn.

 

Syrjän pitkä yhteistyö meribiologien kanssa kantaa; tutkimusotteen myötä syntyy aivan uudenlaisia merimaalauksia. Niissä nykytaiteilija esittää merta mikroskooppikuvana, johon piirtyy rataseläimiä ja muita pienenpieniä eliöitä solutason mitokondrioineen. Syrjä tunnistaa näitä Muumilaakson olennoiksi.

Tiedossa on että Tove tutki ötököitä lapsuudessaan yhtä innokkaina kuin veljensä. Ruotsinkielinen sana kryp, joka esiintyy alkuperäiskielisissä muumikirjoissa, tarkoittaa paitsi hyönteisiä myös pieniä matelijoita ja nilviäisiä. Kallioita pyyhkivä viherahdinparta sekä vahvasti Itämerelle levinnyt vieraslaji, veneiden kiusankappale merirokko on siirtynyt tarinoihin Tahmatassuina.

Pienenpienet oliot ovat tärkeä vastakohta isommille otuksille. Kirjat ja sarjakuvat viljelevät pienolioita ahkerasti visuaalisinakin elementteinä, kun taas animaatioista ne ovat jääneet pois salaperäisiä hattivatteja lukuunottamatta.

Siinä missä äiti Ham siirsi luonnontieteellisiä havaintojaan postimerkkeihin ja Tove ennen sarjakuviaan muihin kuvituksiin, Syrjän kivilitografiat muistuttavat koulujen opetustauluja. Ompeleita voi ajatella kollaaseiden pehmentävänä elementtinä; pitkine purjeneulojien tikkeineen ne yhdistyvät myös merellä kulkemisen perinteisiin. Esillä on myös kolme etsausta, jotka esittävät kasveja poikkeuksellisella tarkkuudella.

Punaisten lammikoiden mysteeri

Kasviaiheiden ohella Syrjä käyttää levää sekä muita vesikasveja materiaalina niin paperin kuin väripigmenttien valmistuksessa. Kauniin Kirjeinstallaation alkusysäyksenä oli Toven kirjeenvaihto, jota hän piti yllä sitkeästi myös saarikuukausina.

Syrjä mietti voisiko saarelta vastata tyhjillä arkeilla, jotka on valmistettu saaren levästä. Sitkeä jouhilevä synnyttää kiemuroita kuin muinainen kirjoitus. Kenties paperi, joka pilkistää kuorista, ei kaipaa mitään kirjoitusta sisälleen vaan ne kirjoittavat siniharmaan sävyissään sääolosuhteiden vaihtelusta kovista aallokoista sumuun. Eri paikoista ja eri aikoina kerätyt kasvit tuottavat suuriakin sävyeroja paperille.

Toven maalauksessa Myrskyävä meri vuodelta 1965 vilahtaa harmaiden kallioiden keskellä punaista väriä. Se juontaa sadevasilammikoihin, joihin ilmestyy loppusyksystä punaista väriä. Samaa väriä on päätynyt myös Syrjän paletille. Värin lähteeksi paljastuu hajoava rakkolevä, mikä kertoo hyvää meren tilasta.

Paitsi samat aiheet myös tekniikat ja työvälineet yhdistävät graafikoita. Erityisen iloinen Chappessa saa olla nähdessään runsaasti Tuulikki Pietilän meriaiheista grafiikkaa. Pienissä teoksissa kalliot kasvavat vuoren harjanteiksi. Kuivaneulatyöt ovat vuosilta 1978-80. Akvatintat puolestaan valmistuivat 1976, 1977 ja 1979.

Toven maalauksista vanhimmat ovat viehättävä Sininen koira (1939) ja nuoren Toven Omakuva vuodelta 1941. Omakuvan taustapuolella on rakennusnäkymä Riihimäeltä, joka kuuluu vieläkin harvinaislaatuisempaan osaan Toven tuotannosta kuin 1960-luvulla valmistuneet meriaiheet kuten Hämärä (1960) harmaasävyisenä sumukuvauksena.

Meri jää etäiseksi, jopa poissaolevaksi

Klovharun sijainti Porvoon ulkosaaristossa tekee siitä ajoittain vaikeasti saavutettavan. Suur-Pellinkiin voi ajaa lossilla mutta Toven ja Tuulikin saarelle päästäkseen tarvitsee oman veneen tai kyydin paikallisilta venetakseilta. Kyydin saatuaankin esteeksi voi tulla vielä meri, joka ei päästä helpolla kohteeseen. Rantautuminen myrskyllä on mahdotonta eikä tottunutkaan veneilijä lähde merisumuun, joka peittää kaiken näkyvistä.

Askeettisen rakennuksen, joka piiloutuu kallion koloon maisemaa kunnioittaen, ovat suunnitelleet Tuulikin arkkitehtiveli yhdessä puolisonsa kanssa. Sisätila on vain yhden huoneen kokoinen. Sen keskeltä lattialuukusta laskeudutaan saunaan. Terassi on suuri tarjoillen näkymiä kaikkiin ilmansuuntiin.

Adamsson on toteuttanut residenssin aikana akvarelli-installaation Viikko saarella, kun taas isot alumiinpinnoille tehdyt maalaukset valmistuivat valokuvien pohjalta taiteilijan omalla työhuoneella.

Jos näyttely onkin kokonaisuudessaan erittäin toimiva, ainoana kritiikkinä jään miettimään miksei Adamsson ole hyödyntänyt öljyvärimaalauksissaan alumiinilevyjen läpikuultavuutta nimenomaisesti meren esittämisessä. Meri on Adamssonin töissä melko staattinen, etäinen ja jopa poissaoleva. Kun saarelle on päästy, saarella on käperryttävä sisäänpäin, ja synnytettävä saaren ihminen siinä missä hattivatit jatkavat päämäärätöntä matkaa tosipurjehtijoiden tapaan.

Puulle maalatut soikiot tanssikuvat olisin asettanut sisätiloissa otetun seinäkuvan sijasta kalliolle, sinne missä tanssi on tapahtunut elokuvien perusteella. Muutoin monimediallisuus ei haittaa. Paitsi valokuvat, myös dokumenttielokuva Studio visit Chappe antaa lisävalaistusta taiteilijoiden työskentelystä sekä elämästä saarella. Elokuva sisältää sekä Tuulikin Konica-kameralla kuvaamia pätkiä että Marianne Zilliacuksen kuvaamaa uutta materiaalia. Herkkua on myös museon näyttelyn yhteydessä julkaisema taiteilijakirja Erika Adamsson & Katja Syrjä – Taiteilijoiden saarella.

Näyttelyn kuraattori on Chappen intendentti Pia Hovi ja se on valmistettu yhteistyössä Moomin Characters -yhtiön kanssa. Toven kuudesta maalauksesta kaksi on Chappen omista kokoelmista. Tuulikki Pietilän grafiikat ovat siirtyneet näyttelyn myötä Annikki Pietilältä lahjoituksena Chappelle.

---

Klovharun lumoissa – Toven ja Tuulikin saarella, Chappe, Tammisaari, 27.3.–6.9.

---

Liisa Vähäkylä, FM, toimittaja ja promoottori