Kunnostustyöt ovat käynnissä Nokian kaupungin entisessä soranottopaikassa Hämeenkyrössä. Korjattavana on yhdysvaltalaisen Nancy Holtin ympäristötaideteos Yltä ja alta (Up and Under, 1998).
Vuosien kuluessa Holtin Yltä ja alta on päässyt huonoon kuntoon. Viime vuoden joulukuussa Nokian kaupunginvaltuusto päätti varata teoksen kunnostukseen 75 000 euroa. Kesäkuussa kaupunki sai Taiteen edistämiskeskukselta Taikelta avustuksena samansuuruisen summan. Tällä 150 000 eurolla kunnostetaan vesialtaita, vahvistetaan betonirakenteita sekä uusitaan nurmikkoa, valaistusta ja opastekylttejä. Työt on aloitettu ja valmista pitäisi tulla ensi vuonna.
Naapurissa Ylöjärvellä on unkarilais-amerikkalaisen Agnes Denesin Puuvuori (Tree Mountain, 1996). Senkin kunnossa on parantamisen varaa. Osa teoksen 11 000:sta spiraalimuotoon istutetusta männystä on kasvanut hyvin, mutta osa on kitukasvuisia ja kuolleitakin.
Ylöjärvellä ei ole varattu erillistä määrärahaa korjauksiin. Kunnostus on toteutettu käyttöbudjetin puitteissa, kustannuksiltaan joitakin tuhansia euroja vuodessa. On tehty uudelleenistutuksia ja muuta huoltoa.

Ylöjärvi kunnostaa Agnes Denesin Puuvuorta käyttöbudjetin puitteissa, vuodessa muutamalla tuhannella eurolla.
Vuonna 2026 Puuvuoren avajaisista tulee kuluneeksi 30 vuotta. Silloin tavoite on saada Puuvuori kuntoon, Ylöjärven vapaa-aikajohtaja Minna Vallin linjaa. Sen jälkeen taideteos jätetään luonnon muovattavaksi.
Yltä ja alta sekä Puuvuori ovat ympäristötaiteen kansainvälisesti ehdottomasti tunnetuimmat teokset Suomessa. Viime vuosina Holtin (1938–2014) ja Denesin (s.1931) arvostus ympäristötaiteen huipputekijöinä on vain entisestään kasvanut.
”Suurista paikkasidonnaisista veistoksista Up and Under on koko tuotantoni huipentuma”, Holt sanoi lehtihaastattelussa pari vuotta ennen kuolemaansa.
New York Times kuvasi muutama vuosi sitten Agnes Denesiä maataiteen edelläkävijäksi ja kuningattareksi. Lehti ihmetteli, miksi taidemaailmalta on kestänyt niin kauan oivaltaa hänen taiteensa arvo.
Pirkanmaalaisiin sorakuoppiin teokset päätyivät osana taiteilija Osmo Rauhalan ideoimaa Strata-projektia, joka alkoi jo 1980-luvun lopulla. Molemmat teokset kuuluvat kaupunkien taidekokoelmiin.
Holtin ja Denesin teosten välimatka on vain parisen kilometriä. Jo nyt teoksia yhdistää epävirallinen polku. Polun voisi viitoittaa ja teoksia markkinoida yhteisesti kansainvälisenä kulttuurimatkakohteena. Tämä on kuitenkin jäänyt vain ilmaan heitetyksi ideaksi, ainakin toistaiseksi. Nokia ja Ylöjärvi taiteen maailmankartalle – voidaanko tällainen mahdollisuus jättää käyttämättä?
Nancy Holt, Yltä ja alta, Sasintie 555, Hämeenkyrö.
Agnes Denes, Puuvuori, Pinsiönkankaantie 100, Ylöjärvi.
