Taiteen edistämiskeskus eli Taike rahoittaa Porin Suomi-areenalla 27.6. muun muassa Taikerin luola -nimistä tapahtumaa, jossa ”taiteilijat saavat mahdollisuuden pitchata eli myydä osaamistaan, palveluitaan ja tuotteitaan sijoittajille ja rahoittajille.” Useiden kymmenien miljoonien eurojen arvoisesti tällä hallituskaudella vähenevillä kulttuuritukirahoillaan Taike pyrkii opettamaan taiteilijoitakin hankkimaan rahaa muualta. Ei esimerkiksi taiteen myynnin kehittäminen huono asia alalle ole. Mutta tällaisena esitettynä ”palveluiden ja osaamisen myynnin” voi pahantahtoisesti nähdä jopa toiveena taiteilijan siirtymisestä pois taide-esineiden tai -aktien myynnistä erilaisiin luovan puolen konsultaatioiden myymiseen, pois varsinaisesta taidetuotannosta.
Yhteiskunnassa, jossa suuri osa työelämästä on toisten konsultointia ja abstraktia ”kehittämistä” tai ”strategiatyötä”, ja konkreettiseen asioiden tuotantoon ja hommien tekemiseen ollaan kosketuksissa yhä vähemmän, kuvataide on tietyllä heti havaittavalla konkreettisuudellaan ollut tämän kehityksen vastapuoli. Muistuttaja siitä, että vaikuttavinta on saada aikaiseksi jotain näkyvää ja kouriintuntuvaa. Onko nyt taiteilijankin syytä siirtyä esittelemään jotakin abstraktia ”osaamistaan” työnsä tuotteiden esittelyn sijasta?
Mutta taiteelle on hallituksen tiedotteen mukaan myös luvassa rahaa, tosin tässäkin hieman samansuuntaisiin rakenteisiin. Hallitus kertoo tiedotteessaan, että ”osana Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta hallitus edistää luovien alojen T&K-intensiteetin lisäämistä, sekä taiteen ja kulttuurin aloilta syntyvien tutkimuspohjaisten innovaatioiden kaupallistamista.” Taiteessa on siis entistä enemmän ”tutkittava” ja ”innovoitava”, mitkä toimet tietysti ovatkin jo vuosikymmeniä kuulunut ajankohtaisimman nykytaiteen peruskäytäntöihin. Uutta on se, että ne on kaupallistettava, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan. Kai sitä, että kaikki tämä tutkimus ja innovointi rahoittaa lopulta itse itsensä. Käytännön uhkana lienee se, että tällainen kirjaus voi siirtää tukea kulttuurisista sisällöistä erilaisten AI-, markkinointi- ja pelituotannon designeeraamisen tuiksi. Tärkeäksi kulttuurialan olemassaololle nousee se, kuinka tutkimuksen ja innovoinnin kaupallistaminen taiteen alalla tätä rahoitusta jakavassa Business Finlandissa tullaan ymmärtämään. Kulttuurialan sisäistä tuntemusta ja sen ominaispiirteiden ymmärrystä siellä siis kaivataan ja pian.
Ehkä Business Finlandin virkailijoiden kannattaisi heti aloittaa tuntemuksen lisääminen, kuvataiteen osalta vaikkapa tekemällä laaja kierros Suomen kesänäyttelyiden ja -festivaalien ihmeellisessä maailmassa, jossa usein varsin vähällä rahoituksella mutta suurella innostuksella ja tulevaisuususkolla nostetaan vuodesta toiseen täysin omasyntyisellä tavalla juuri sellaista innovaatiota, osaamista ja tuotteita jotka taiteilija osaa.
Pessi Rautio