Pareidolia on ilmiö, jossa epämääräiset, satunnaiset aistihavainnot muokkaantuvat merkityksellisiksi, tunnistettaviksi hahmoiksi. Ilmiökenttä on ikivanha; sen piiriin kuuluvat esimerkiksi kasvojen näköiset seitakalliot tai tähtikuviot. Tyypillisimmin kohinaisista taustoista hahmottuu kasvoja, mutta muutkin hahmotukset ovat hyvin mahdollisia.
Pareidoliatutkimus on vilkastunut 2000-luvulla aivojen kuvantamistutkimusten kehittyessä. Kasvojen käyttö näköärsykkeenä aktivoi näköaivokuorella rajoittuneen alueen, joka aktivoituu myös kasvojen kuvittelun yhteydessä. Alue siis aktivoituu myös, mikäli katsoja kokee näkevänsä kasvot näyttöpäätteen kuvassa, jossa on vain kohinaa. Alueen hermosolujen katsotaan olevan niin virittyneitä kasvojen havaitsemiseen, että ne tuottavat vääriä positiivisia aktivaatioita vajavaisesta informaatiosta, jolloin näemme kasvoja vaikkapa pilvissä tai sopivasti leikatuissa vihanneksissa. Kohinasta voi erottua myös kirjaimia tai numeroita.
Erään teorian mukaan subjektiivinen kokemuksemme muodostuu aistiärsykkeiden ja aivoihin rakentuneiden ärsyke-ennusteiden vertailun seurauksena. Pareidolia on yksi näköilluusioista, joiden katsotaan tukevan teoriaa odotusten ja keskushermoston sisäisten mallien muokkaavasta vaikutuksesta näköinformaation käsittelyssä.
Pareidolia on normaaliin aistimiseen liittyvä ilmiö. Sen voimakkuudessa on suuria yksilöllisiä eroja, joita on liitetty mm. luovuuteen. Ilmiön ja näköharhojen suhde on epäselvä; skitsofreniapotilailla on vähemmän pareidoliaa kuin kontrollihenkilöillä. Myös autismikirjon henkilöillä on heikompi pareidoliataipumus kuin tavallisella väestöllä.
Pareidoliaan liittyy merkillinen, lähes unohtunut Suomen taidehistoriaan liittyvä tapaus. Alla oleva kuvaus tapahtumien kulusta on lyhennelmä Emmi-Lotta Fagerlundin taidehistorian pro gradu työstä Bildkrig i Åbo – Nikolai Kaario och hans omstridda bildgynd. Åbo Akademi, konstvetenskap, vuodelta 2007.
Kuva Yläneen kartanon katossa. Suomen Kuvalehti nro 3, 1939