SALONG 3+ Renaissance, Wäinö Aaltosen museo, Turku, 10.2.-21.5.2023.
Kun tekstiilitaiteilija, keramiikkataiteilija ja kuvanveistäjä, kolme naista, lyöttäytyivät yhteen, syntyi jotain täysin poikkeuksellista. Lisäksi tarvittiin apuraha, jonka naiset käyttivät Pariisin matkaan. Sieltä he ostivat ylellisiä samettikankaita. Lopputuloksesta pitivät sekä galleriat että museot.
Kyse on tietenkin turkulaisesta Salong 3+ -ryhmästä, joka kohahdutti paitsi Turun taide-elämää myös valtakunnallista mediaa vain viitisen vuotta kestäneen yhteiselonsa aikana.
Ryhmän, johon kuuluvat taiteilijat Anna-Maija Aarras (s. 1948), Sussi Henrikson (s. 1952) ja Ann Sundholm (s. 1961), yhteistyö alkoi vuonna 1989 Turussa järjestetyssä taidetapahtumassa Budka – avantgardisteja Turusta ja Leningradista. Vuosi pari ennen Neuvostoliiton hajoamista taide-elämä nautti vapautuneita tuulia niin Turussa kuin maailmalla.
Dimension of Donkey Milk, 1992. Kuva: Liisa Vähäkylä
Salonkinaisten teos Still Life, josta otettu kuva täyttää kevään 2023 aikana yhtä seinää Wäinö Aaltosen museossa osana Salong 3+ Renaissance -retrospektiiviä, kohahdutti alkuperäisessä muodossaan Galerie Grafiartissa, Kaj Forsblomin ensimmäisessä turkulaisessa galleriassa. Teos koostui tapetin päälle kultakehyksiin asetetuista aidoista vihanneksista, kaaleista, kurkuista, tomaateista sekä liha- ja kalatuotteista. Kohu teoksen ympärillä lehahti ilmoille, kun orgaanisiin elintarvikkeisiin ilmestyi matoja ja kärpäset alkoivat pörrätä galleriatilassa.
Teosta vaadittiin poistettavaksi näyttelystä niin galleristin kuin kaupungin hygieniaviranomaisten suulla mutta sai kuitenkin jäädä mädäntymään koska taiteilijaryhmällä oli kiire muiden näyttelyiden vuoksi. Heidät oli kutsuttu samanaikaisesti Poriin, aluenäyttelyyn, jossa esillä olleessa Egotriptyg-teoksessa liehuivat leidien omat hepeneet.
Velvetti (keltainen), sekatekniikka, 1991. Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus / Raakkel Närhi.
Samettia, kuohua ja viettelystä
Innoke ensimmäisiin ryhmätöihin oli saatu Eremitaašissa, johon naiset olivat osallistuneet omalla vastavierailullaan. Museossa naisten katseet kiinnittyivät, ei niinkään maalausten sisältöihin vaan ylellisyyteen, joka kehystää ja nostaa arkiset artefaktit taiteen jalustalle. Arkisten ja henkilökohtaisten esineiden asettamisesta esille huumorin keinoin tuli heidän tavaramerkkinsä mutta osasivat he hyödyntää myös käsityötaitojaan paitsi tekstiilin myös puun työstön parissa.
Huonekaluteoksiin ommeltuja nappeja tai pyöriä voi pitää vihjeinä naisellisesta käytännöllisyydestä, pukemisen ja riisumisen taidosta eli viettelystä. Barokin suureellinen mittakaava viehättää erityisesti teossarjassa SALONG 3+ Velvetti (1991).
Vaikka huonekalumaisia teoksia ovat toki tehneet muutkin Salvador Dalista pop-taiteilijoihin, epätasapainottava leikki klassikkohuonekalulla on jäänyt niin poikkeuksellisen voimakkaasti muistin verkkokalvolle muinaisista Taide-lehden kuvista, että tätä näyttelyä kannatti odottaa kolmekymmentä vuotta.
Osa ryhmän teoksista oli julisteita, joita valmistettiin tarkoin ohjein yhteistyössä painotalojen kanssa. In bed with Salong3+ (1994/2023) -teoksessa voi kiinnittää käsien asentoihin. Alun perin teos tehtiin Kuopioon. Teoksen nimi viittaa tietenkin Madonnan hittielokuvaan. Jos Madonna oli vahva idoli itseään määritteleville naisille niin kyllä taiteenkin puolelta esikuvia löytää jo 1970-luvun puolelta Martha Roslerin keittiöperformansseista Judy Chicagon klassikkoteokseen Dinner Party (1974-79).
Velvetti, sekatekniikka, 1991. Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Liisa Vähäkylä
Ajan hammas on purrut enemmänkin käytettyyn sanastoon kuin itse installaatioihin. Salonkilaiset nimittivät teoksiaan attrapeiksi eli houkuttimiksi. Helsingin Sanomien pitkäaikainen kriitikko Marja-Terttu Kivirinta nimitti puolestaan kutsua Velvettiin pakona 1990-luvun alun lamasta, mikä olikin traaginen isku 1980-luvun lopussa villiintyneelle taide-elämälle ja heitä seuranneille konossööreille. Pääkaupunkiseudulla Salong 3+ -ryhmä pääsi esille paitsi uudessa Anhavassa myös Vantaalla sijainneessa Galleria Okrassa ja Artinassa. Suruhan siinä iskee, kun katsoo listaa kadonneista gallerioista sekä etenkin sitä miten paljon taiteen kuvailu sai palstatilaa.
Oman lukunsa Salong 3+ -ryhmän tuotannosta muodostivat performanssit. Niissä pukeuduttiin peruukkeihin vieraannuttamisefektinä. Näin oli myös SALONG 3+ Dimensions of life (1992) -teossarjassa, mikä nosti esille erilaisia naismyyttejä: esinaisia, petonaisia ja venuksia. Alun perin kaappeja oli viisi, WAMissa niistä nähdään enää kolme. Aasinmaitonaiset päätyi Kiasman kokoelmiin, kun taas Velvetti-näyttelyn parhaimmat attrapit jaettiin Turun taidemuseon ja Turun kaupungin kokoelmien kesken. Yksityiskokoelmiin on päätynyt pari pienempää teosta ja yhden taiteilijat ovat itse tuhonneet.
Viimeinen yhteinen teos valmistettiin vuonna 1995. Seuraavana vuonna ryhmä kutsuttiin vielä Kööpenhaminassa juuri avattuun Arkeniin. WAMissa esillä oleva pienehkö kuva Melancolik Pyramid kertoo teoksen olleen eräänlainen aamutakkiperformanssi. Se päättää myös WAMin vaatimattoman kokoisen näyttelyn, jonka saattaa ymmärtää väärin myös oheisnäyttelyksi Jan Kenneth Weckmanin Corpuksen vallatessa museon valoisampia saleja.
Yhteisnäyttelyyn olisi hyvin voinut liittää vaikka yhden teoksen kunkin taiteilijan myöhemmältä uralta. Ryhmän vanhin eli Anna Maija Aarras nautti 1990-luvun puolivälissä suosiota Vuoden Tekstiilitaiteilijana. Ann Sundholm on puolestaan toteuttanut useita prosenttitaideteoksia mm. Turkuun, Tampereelle ja Helsingin Arabianrantaan. Sussi Henrikson on elättänyt itseään paitsi käyttökeramiikalla myös pienen hotellin pitäjänä Nauvossa. Kollektiivinen työskentely loppui kunkin omiin taideprojekteihin. Aarras ja Sundholm ovat työskennelleet Salong 3+:n ohella myös Vaahtopäät-ryhmässä.
Onneksi yhteiseen historiaan viedään myös arkistofilmein. Taiteilijaryhmän viettämää arkea kuuvuorelaisessa taiteilijakodissa on tallentunut herttaisesti Ylen kulttuuriohjelmiin. Lisäksi näyttelyä varten on tuotettu video, jossa taiteilijaryhmä kertoo omin sanoin työskentelystään. Myös kirja on tulossa, mutta se ei ehtinyt kriitikon käsiin ennen jutun kirjoittamista.