Kesällä uusiutui runko, nyt vaihtuu moottori. On turha puhua argonauttien laivoista, jotka matkan aikana rakennetaan uusiksi. Tätä kiesiä tuskin tunnistaa entisekseen.
Varikolla rehkii tuoretta verta. Lehdellä on uusi päätoimittaja ja taittajat, yhtiöllä uusi toimitusjohtaja. Myös kirjoittajakunta on vaihtunut. Kesällä järjestettyyn Taide-lehden kirjoittajakouluun haki yli 120 ihmistä eri puolilta Suomea. Valtaosa tämän numeron kirjoittajista avustaa lehteä ensimmäistä kertaa. Nuorimmat heistä ovat syntyneet 2000-luvulla.
Lehden tehtävä säilyy ennallaan. Olemme moniäänisiä aikalaistodistajia ja tiedonvälittäjiä – journalisteja. Rakennamme ymmärrystä nykytaiteesta ja visuaalisesta kulttuurista aikana, jolloin niiden tila julkisessa keskustelussa on kaventunut.
Lähtökohtamme on aina taiteen tekeminen ja kokeminen. Taiteilija tekee teoksen, kriitikko kontekstualisoi ja arvottaa, luo siitä jotain uutta. Teos saa yhteiskunnallisia merkityksiä, päätyy keskustelunaiheeksi, ehkä lopulta myös yksityiskodin seinälle. Tätä liikettä seuraa lehden uusi rakenne ja jako kahteen toisiaan peilaavaan osioon, Ateljeehen ja Akatemiaan.
Haluamme puhutella sekä laajaa yleisöä että alan ammattilaisia. Huomioimme korkean ja matalan, uuden ja vanhan, valtavirran ja marginaalin; Helsingin, maakunnat ja kansainväliset virtaukset. Nostamme esiin ajankohtaisia aiheita kriittisellä otteella. Katsomme tulevaisuuteen, mutta emme hylkää perinteisiäkään kuvataiteen muotoja.
Jos lehti olisi formularata – ja miksei olisi? – siinä yhdistyisivät Singaporen tiukat mutkat, Monzan nopeat suorat ja Silverstonen historia. Katsomossa olisi tilaa niin Monacon eliitille kuin Unkarin GP:n työssäkäyville F1-turisteille.
Syyskausi alkaa nyt. Muille kuin valtteribottaksille se tarkoittaa usein hidastamista. Myös taiteilijan on osattava jarruttaa, ja monille tässä numerossa esiintyvistä tekijöistä hitaus onkin oleellinen osa työskentelyprosessia. Ennen lähtöruutuun siirtymistä he kiristävät renkaansa huolellisesti momenttiin. Hiljalleen kertynyt voima saa vanhankin akselin pyörähtämään.
Sama pätee uuteen Taide-lehteen. Kun punaiset valot sammuvat, on vain painettava kaasua.

Joel Karppanen. Kuva: Akseli Valmunen