Seikkailija Heli Penttinen

Taide-lehti
Heli Penttisen töitä katsoessa mieleen tulee kysymys, miksi taiteilijalla pitäisi olla tunnistettava, muuttumaton tyyli? Joillakin on, joillakin ei. Heli Penttinen vähät välittää tyylin yhtenäisyydestä ja siitä, muodostuuko hänen teoksistaan johdonmukainen, välittömästi tunnistettava tuotanto. Kun jokin asia on tullut tutkituksi, Penttinen vaihtaa taiteensa suuntaa. Haastattelu aloitetaan puhumalla Örön saaren residenssistä.

Olin Örössä työskentelemässä 2020 joulukuun. Ja kun olen siinä yhdistyksessä jäsen, ne tarjoavat välillä peruutusaikoja. Nyt kun oli syyslomaviikko, lähdin sinne uudestaan ja oli kyllä ihanaa.

Teitkö hommia?

Ei pitänyt, mutta sitten tein rikoksen ja toin luonnonsuojelualueelta…

…hienoja sydänkiviä!

Kivisydämiä! Tein hierrekuvia, frottageja. Ensin yritin männynrungoista, joissa on kilpikaarnaa, mutta tuuli haittasi, enkä saanut sitä oikein onnistumaan. Ajattelin että hitto, kivet ei heilu. Tein pitkiä lenkkejä rantoja pitkin ja keräilin kiviä. Löysin kaikenlaisia, mutta sitten huomasin, että on myös sydämenmallisia ja aloin etsimään vaan niitä.

Niistä tehdyt työt näyttävät tärähtäneiltä valokuvilta. Onko nämä lyijykynällä tehty?

Lyijykynällä, silleen lappeellaan, niin kuin lapsena tehtiin rahoja.

Heli Penttinen, Tuuli, 2021, lyijykynä ja öljyväri kankaalle, 170 x 140 cm. Kuva: Timo Laitala

Tuuli, 2021, lyijykynä ja öljyväri kankaalle, 170 x 140 cm. Kuva: Timo Laitala


Markku Arantila, helsinkiläinen kuvataiteilija