Silmäilyä 2/26

Taide-lehti
Joel Karppanen. Kuva: Akseli Valmunen.

Joel Karppanen Taide-lehden uudeksi päätoimittajaksi

Taide-lehden seuraavaksi päätoimittajaksi on valittu valokuvaaja ja kuvataiteilija Joel Karppanen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta.

33-vuotias Karppanen on työskennellyt kuvataiteen kentällä laaja-alaisesti taiteilijana, kirjoittajana ja kuraattorina. Hän on toiminut freelancer-toimittajana ja valokuvaajana vuodesta 2011 lähtien, ja hänen tekstejään on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, Ylellä, Long Playssa ja Ylioppilaslehdessä. Vuodesta 2024 lähtien hän on toiminut Oulun Musiikkivideofestivaalien taiteellisena johtajana.

Päätoimittajana Karppanen aikoo vahvistaa Taide-lehden asemaa kriittisenä taidejulkaisuna, jossa yhdistyy ajankohtaisuus ja ajattomuus. Hän haluaa nostaa esiin uusia kirjoittajaääniä sekä kehittää lehteä suhteessa nuorempaan, aktiivisesti taidekenttää seuraavaan yleisöön. Karppasen mukaan lehti voi olla paikka, jossa nuoremmat tunnistavat oman todellisuutensa, mutta kohtaavat myös aiempien sukupolvien ajattelun.

Uusi päätoimittaja näkee roolinsa vastuunkantajana ja välittäjänä, jonka tehtävänä on vahvistaa sekä alan sisäistä dialogia että lehden suhdetta laajempaan yleisöön muuttuvassa mediaympäristössä.

“Olen kasvanut taiteilijaksi aikana, jolloin julkinen keskustelu kuvataiteesta on muuttunut ja etenkin kritiikin tila on kaventunut. Koen tärkeäksi rakentaa lehdelle roolia, joka vastaa tähän murrokseen”, hän sanoo.


Tino Nyman. Kuva: Aava Eronen.

Tino Nyman. Kuva: Aava Eronen.

Marina Veziko. Kuva: Sofia Okkonen.

Marina Veziko. Kuva: Sofia Okkonen.

Taide-lehden uudistuksesta 


Taide-lehden printtiversio on saanut uuden ilmeen. Uudistuksesta ovat vastanneet graafiset suunnittelijat Tino Nyman ja Marina Veziko.

Työparin uurastuksen myötä lehdellä on nyt uusi taitto. Kannessa on käytetty spottivärejä, kohopainotekniikkaa ja UV-lakkaa. Lehti on hieman aiempaa isokokoisempi ja sen paperi on laadukas Munken Print White. Inspiraatiota Veziko ja Nyman ovat hakeneet lehden pitkästä ja arvokkaasta historiasta. Esimerkiksi päivitetty logo on kunnianosoitus Taide-lehden 70-luvun typografialle.

Kehitystyö jatkuu kesän aikana. Syksyn numerossa nähdään uusia juttutyyppejä ja tuoreita kirjoittajia. Uudistusta tukee Saastamoisen säätiö.

↖︎
This entry is osa 14 17 in the series TAIDE 2/26