Hiljainen kansa kesälomalla
Hiljainen kansa on yli 30 vuotta tuijottanut liikkumatta vitostietä Suomussalmella. Tänä kesänä kansaa on voinut nähdä myös 300 kilometriä etelämpänä, Kuopion Syvänniemellä. Suomussalmella kansa seisoo ankealla kainuulaisella pellolla. Syvänniemellä se katselee koivujen katveesta leppeää savolaista järvimaisemaa.
Reijo Kelan tanssi- ja ympäristötaideteos Hiljainen kansa toteutettiin uutena versiona Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla. Syvänniemen kyläyhdistyksen aktiivit pukivat 250 turvepäätä juhlavaatteisiin viettämään Kuopion kaupungin 250-vuotisjuhlaa. Juhlakansa on paikallaan lumen tuloon asti.
Syvänniemellä toimi aikoinaan Saastamoisen lankarullatehdas. Alue ja kartano on nyt Saastamoisen säätiön omistuksessa. Se toteuttaa sinne kansainvälisen taide- ja tiederesidenssin, joka avautuu vuonna 2028.
Timo-Erkki Heino
Paikallistason voimannäyttö
Paula Suomisen näyttely Simpukkatyttö ja muita piirroksia oli RaumArsin galleriassa 5.-7.9. Kuva: Hannele Kolsio.
Raumalta on puuttunut säännöllinen galleriatoiminta, kun Lönnstromin taidemuseokin hylkäsi fyysisen museonsa lisäksi pihan joustavan näyttelytilansa. Jo 28 vuotta taiteilijaresidenssitoimintaa pyörittäneen RaumArs-yhdistyksen ympärille kertyneet aktiivit vapaaehtoiset saivat kuitenkin reilun kymmenen vuoden sinnikkään toiminnan avulla kaupungin kunnostamaan kirjaston viereisen Sepän puutalon, jossa RaumArsin galleria aloitti keväällä, ihan maksaen vuokraa kaupungille. Ensimmäisiä näyttelyitä pidettiin tosin jo tätä ennenkin tässä 1920-luvun talossa, jossa ei ollut enää juoksevaa vettä, ei oikein lämmitystä tai sähköäkään. Nyt näyttelylinja näyttää varsin lupaavalta. Säännöllinen ammattimaisten taiteilijoiden näyttelytoiminta kun ei ole mitenkään itsestäänselvyys edes Rauman kokoisessa (n. 39 000 asukasta), kahden taidemuseon kaupungissa. Galleriattomuuden raja kun näyttäisi tulevan vastaan jo tuossa alle 50 000 asukkaan kokoisessa kunnassa.
Ortodoksista taidetta?
Jukka Korkeilan Pimeys on täynnä valoa -näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa.
Jukka Korkeilan näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa (15.6.–19-10.) näyttää, kuinka myös monomaanisesti keskittyneen halun kautta voi rakentaa rikkaan ja ilkikurisen maailmankuvan ja -selityksen. Mutta välähtelee siellä yksi karnevalisoimatonkin symboli: ortodoksiristi.
Kirkkohan organisoi ja rahoitti vuosisatoja koko länsimaista kuvataidetta. Ortodoksisuus on jälleen napannut relevanttia nykykuvataidetta huomaansa, toisin kuin Suomen Evankelis-luterilainen kirkko, jonka suhde nykytaiteeseen on aika hahmottumaton. On taiteilijoita, kuten Ville Löppönen tai Elina Merenmies jotka eivät välttele tuomasta ortodoksista uskoa tärkeänä taustana työskentelylleen. Mutta tänä kesänä Valamon luostarissa nähtiin Petri Ala-Maunuksen maisemallisia maalauksia ja Kuopiossa, ortodoksisessa kirkkomuseossa Riisassa luotetaan Marjatta Tapiolan komeisiin maalauksiin Pyhän Antoniuksen kiusaukset -näyttelyssä aina 21.12.asti.
Iloinen julkinen tila
Yinka Ilori Transparent Happiness. Kuva: Mika Huisman
Yinka Ilori, menestyvä brittiläis-nigerialainen taiteilija teki mm. viime vuonna Lontoon Piccadilly Circukselle railakkaan taideteoksen, kontrastoiden aukion ikonisia mainostauluja omilla suunnattomilla teksteillään. Puuhakas taiteilija-designeri on muutenkin monessa mukana nigerialaisten perinteisten kuvioiden ja värien uustulkinnoillaan, jotka koristavat niin rantasandaaleita, North Face -talvitakkibrändiä kuin Bloomingdale’s tavaratalojen julkisivuja. Amos Rexin jo arkkitehtuurillaan haltuunsa ottaman Helsingin Lasipalatsin pihan lisä somisteeksi tuli kesällä Ilorin suunnittelemana kirkkaaksi maalattu alue Transparent Happiness (20.6.–12.10.), jossa ”voi skeitata, kävellä, hengata tai kiipeillä” – ikään kuin näin ei olisi voinut aiemminkin. Mutta takana on vakavampikin ajastus siitä, että tällainen taide ”kutsuu keskusteluun julkisen tilan arvosta sekä siitä, kenellä on oikeus viihtyä julkisessa tilassa.” No, aloitellaan keskustelu vaikkapa sillä, että eikö kaupunkielementtien välinen harmonia myös tuota arvoa ja viihtyvyyttä julkisessa tilassa? Ja pitääkö iloisuus ja positiivisuus aina ilmaista vain kirkkailla väreillä?
Ylevä julkinen tila
Pekka Jylhä, Nuorallatanssija, 2025. EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma. Kuva: Ari Karttunen / EMMA
Espoon EMMA-museo tilasi Pekka Jylhältä suuren veistoksen. Museon edustan puistossa teos kommunikoi jalustalla olevan ihmishahmonsa kautta ainakin läheisen Pekka Kauhasen Taidepoliisin, 2006, kanssa. Mutta mitä tämä Jylhän Nuorallatanssija sitten merkitsee? Ylistetäänkö tässä sitä ihmistä, joka taittaa elämäntaivaltaan varovaisesti taiteillen, kuin itseään ja elinehtojaan ja maailmanuvaansa pystyssä kannatellen. Ja lopulta nousee tämän kilvoittelun myötä korkealle jalustalleen, suureen arvoonsa? Ainakin hauraus ja ylevyys tässä yhdistyvät. Teoksella on hyvä mahdollisuus tuottaa merkittävääkin symboliarvoa.