Taide on kansainvälistä, ylittää kansallisvaltioiden rajat eikä ole mikään maaottelu. Mutta jos taide olisi maaottelu, se olisi sitä Venetsian biennaalissa. Siellä verrataan toisiinsa kansallisten paviljonkien näyttelyjä ja listataan päänäyttelyyn kutsuttuja taiteilijoita.
Suomi hävisi taas tämän maaottelun: päänäyttelyyn ei kutsuttu tälläkään kertaa yhtään suomalaistaiteilijaa. Muista Pohjoismaista taiteilijoita oli päänäyttelyssä.
Päänäyttelyihin on 2000 -luvulla kutsuttu Ruotsista 30 taiteilijaa ja Tanskasta 22. Suomalaisia tai Suomessa toimivia taiteilijoita on kutsuttu yhdeksän samoin kuin norjalaisiakin. Mutta onko Norja tässä maaottelussa nyt menossa Suomen ohi? Kolmeen viimeiseen päänäyttelyyn on Norjasta kutsuttu yhteensä viisi taiteilijaa, Suomesta ei yhtään.
Kutsun saamiseen vaikuttaa tietenkin taiteen laatu. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin myös se, kuinka tehokkaasti taiteilijan laatu saadaan kansainvälisen taidemaailman tietoon. Tätä verkostoitumistyötä tekevät kaikissa Pohjoismaissa taiteen kansainvälistä näkyvyyttä edistävät organisaatiot, Suomessa Frame.
Oikeat verkostot ja henkilökohtaiset suhteet ovat olennaisen tärkeitä. Kun ruotsalainen Daniel Birnbaum toimi Venetsian biennaalin päänäyttelyn avustavana kuraattorina vuonna 2003 ja kuraattorina vuonna 2009, Ruotsista kutsuttiin Venetsiaan yhteensä peräti 15 taiteilijaa.
Tunisialais-ruotsalaisen Aly Ben Salemin (1910-2001) Femme au Paon (Nainen ja riikinkukko, ajoittamaton) on päänäyttelyn suuressa Muotokuvia -osastossa. Kuva: Timo-Erkki Heino
Taiteilijat biennaalin päänäyttelyyn kutsuu joka kerta vaihtuva kuraattori, tänä vuonna brasilialainen Adriano Pedrosa. Pedrosan määrätietoisena tavoitteena on nostaa esiin länsimaisen taidemaailman marginaaliin jääneitä tai jätettyjä taiteilijoita: globaalin etelän tekijöitä, maahan- tai maastamuuttajia, itseoppineita sekä alkuperäis- ja queer-taiteilijoita. Nimi Stranieri Ovunque – Muukalaisia kaikkialla kertoo näkökulman.
Ruotsista päänäyttelyssä on vuonna 1950 Tunisiasta Ruotsiin muuttanut Aly Ben Salem (1910-2001) muotokuvallaan. Pääasiassa Yhdysvalloissa toimivan Sara Jordenön video Kiki (2016) kuvaa New Yorkin LGBTQIA+ -yhteisöä. Se on mukana biennaaliin kutsutussa Disobedience Archive -kokonaisuudessa.
Ruotsalaisen Sara Jordenön video Kiki (2016) on osa biennaaliin kutsuttua Disobedience Archive -kokonaisuutta. Kuva: Timo-Erkki Heino
Kansainvälisen taidekentän tunnetuimmista pohjoismaisista tekijöistä suurin osa on tanskalaisia – ainakin osaksi. Heitä on kutsuttu biennaalin päänäyttelyyn useammankin kerran: islantilais-tanskalais-berliiniläinen Olafur Eliasson kolmesti (2001, 2005, 2017), vietnamilaissyntyinen Dan Võ kahdesti (2003, 2019) samoin kuin Jeppe Hein (2003, 2019).
Tanskalainen taiteilijaryhmä Superflex kutsuttiin jo vuoden 2003 biennaaliin. Tänä vuonna ryhmä on mukana vuoden 2002 julisteteoksellaan Foreigners, Please Don’t Leave Us Alone With The Danes! Pienellä muutoksella julisteella olisi käyttöä nyky-Suomessakin.
Kansainvälisen taidekentän kiinnostus Norjaan on noussut uudelle tasolle, kun Oslossa avattiin perä perää kaksi suurmuseota, Munch-museo vuonna 2021 ja uusi kansallisgalleria Nasjonalmuseet seuraavana vuonna. Nasjonalmuseetin uudisrakenukseen johtanut tanskalainen Karin Hindsbo valittiin viime syksynä Lontoon Tate Modernin johtajaksi.
Suomeen verrattuna maahanmuuttajien määrä on suuri Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Norjalaisilla biennaalitaiteilijoilla onkin maahanmuuttajataustaa: vuoden 2019 Frida Orupabolla nigerialaista ja vuoden 2022 Sandra Mujingalla kongolaista. Tänä vuonna kutsuttu Ahmed Umar on syntynyt Sudanissa.
Videossaan Talitin, The Third (2023-2024) norjalainen Ahmed Umar esittää sudanilaisen morsiustanssin. Kuva videosta.
Venetsian biennaali on Suomen Framen merkittävin kansainvälinen tehtävä. Ns. vanhan näyttelynvaihtokeskus Framen aikaan Marketta Hailan (ent. Seppälä) johtajakaudella 1998–2010 Suomesta kutsuttiin biennaalin päänäyttelyyn kaikkiaan 10 taiteilijaa. Raija Kolin vuosina 2012–2024 johtaman Framen aikana kutsuttuja on ollut vain yksi, suomalais-amerikkalainen Liisa Roberts vuonna 2015. Hänenkin kutsumisessaan Framen osuus oli vähäinen.
Kolin siirtyessä eläkkeelle Framen johtajana aloittaa elokuussa Juha Huuskonen. Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa residenssiorganisaatio HIAP – Helsinki International Artist Programmen johtajana.
Mitä Juha Huuskosen on tehtävä, jotta suomalaistaiteilijat saisivat kutsun Venetsian biennaaliin?
”Framen uuden johtajan to do -listalla tärkein tehtävä on Venetsian ja Kasselin documentan pääkuraattorien kutsuminen Suomeen”, vastaa Venetsian avajaisviikolla Leevi Haapala, joka on siirtynyt Kiasman johdosta Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaaniksi. ”Muuta lääkettä ei ole kuin saada pääkuraattorit hyvissä ajoin vierailemaan Suomessa.”
Haapala toteaa, että Suomen nykytaiteen laadussa ei ole puutteita. Se on yhtä hyvää kuin muuallakin. Samaa sanoo Venetsiassa myös Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäki.
Mäki suhtautuu kutsumatta jäämiseen tyynesti: ”Mä luulen, että se on sattumaa. Kuvataiteilijoita on Euroopassa kymmeniätuhansia. On epätodennäköistä, että juuri suomalaistaiteilija tulisi huomatuksi ja kutsutuksi.”
”Joskus kutsua biennaaliin pidettiin tärkeänä, mutta enää ei niinkään, kun yleinen auktoriteettiusko on vähentynyt. Venetsian biennaalin keskimääräinen taso ei ole normaalia eurooppalaista näyttelyä ylempänä, vaan alempana”, Mäki huomauttaa. Ja jatkaa sitten: ”Vai onko tässä nyt niitä happamia pihlajanmarjoja.”
Timo-Erkki Heino, helsinkiläinen vapaa toimittaja