Ihmisten taustoista ja olemuksesta ei olisi syytä tehdä oletuksia, muistutetaan monien kuvataideinstituutioidenkin turvallisemman tilan ohjeistuksissa. Ihmiset saavat itse määrittyä miksi haluavat.
Kuvataiteesta itsestään toki tehdäänkin sitten oletuksia, joilla ei välttämättä ole paljon yhteistä.
Oletetaan kuvataiteesta, että nimenomaan sen tarjoamaa autenttisuuden kokemusta kaivataan yhä enemmän, koska niin taide- kuin historiallisetkin museot ovat jälleen raportoivat läpeensä huimista kävijämääristä – jopa kävijäennätyksistä.
Mutta toisaalta oletetaan, että autenttisuus, siis johonkin historialliseen maailman vaiheeseen tai tietyn ihmisen tykönään miettimäänsä ja valmistamaansa esineeseen liittyminen ei taiteessa ole mitenkään oleellista, kun tekoälyn avulla voi tuottaa parempia kuvia, nopeammin ja kustannustehokkaammin. Tässä oletetaan, että taide on kuvien tauottamista, eikä monimutkaisten asioiden ilmaisemista.
Ja toisaalta oletetaan, että esine museossa tai galleriassa, julkisesti nähtävänä tai julkisessa kokoelmassa systeemin tunnustamana, vasta tekee siitä oikeaa taidetta. Eli taide määrittyisi instituutioiden kautta.
Toisaalla taas oletetaan, että ne kaikki yksinkertaisimman käyttöhyödyn ulkopuoliset merkitykset, joita ihmiset itse omille esineilleen omalla henkilöhistoriallaan ja ajatuksillaan rakentavat, on se taide. Muuta ei tarvita.
Mutta jotkut, ehkä aika monetkin olettavat, että vain koulutetun, hyväksi määritetyn tekijän tekeleet ovat oikeata taidetta.
Saatetaan esimerkiksi olettaa, että kuvittajat tai sarjakuvataiteilijat eivät ole aivan täysin kuvataiteilijoita – ja oletetaan että kuvittaja tai sarjakuvan piirtäjä on nimenomaan kuvataiteilija.
Oletetaan että kaikkien ihmisten luovasti tekemä toiminta ja tuotanto on taidetta.
Oletetaan että oikean taiteen on rahoitettava itsensä, muu on tekotaidetta ja oletetaan että oikea taide tarvitsee ollakseen olemassa yleensä taloudellista tukea, muu on tekotaidetta.
Monia näistä oletuksista tässä lehdessä tullaan pohtineeksi. Niinpä itse asiassa meistä itse kunkin on kiehtovaa välillä pohdiskella mitä asioita taiteelta itse kukin oikeastaan olettaa. Silloin voi oppia hymähtäen hyväksymään sellainen ärsyttävä, mutta tavallaan kiehtova asia, että jotkut olettavat siltä ihan jotakin muuta kuin minä. Mitä oletamme niin ihmisistä kuin taiteesta, kertoo toisinaan ehkä enemmän meistä, kuin oletuksen kohteesta.