Tällaisia keräilijöitä olivat tamperelainen liikenainen Sara Hildén (1905 – 1993), mesenaatti Maire Gullichsen (1907 – 1990), yritysjohtaja ja konsuli Simo Kuntsi (1913 – 1984) sekä Saastamoisen säätiötä hallinnoinut kulttuuritietoinen kuopiolaispariskunta Liisa (1922 – 1994) ja Osmo P. Karttunen (1922 – 1985). Oman makuisensa, mutta tarkkaan harkitun taidekokoelman loivat liike-elämässä monipuolisesti vaikuttanut pariskunta Henna (1933 – 2004) ja Pertti Niemistö (1931 – 1999). Laivanvarustajapariskunta Jenny (1884 – 1943) ja Antti Wihuri (1883 – 1962) perustivat sukunimeään kantavan säätiön suomalaisen hengenelämän kohottamiseksi jo vuonna 1942. Kun siihen alettiin kerätä taidetta 1950-luvun lopulla, säätiössä luotettiin alusta asti ammattilaisten apuun.
Taiteenkeräilijäksi sodan pyörteissä
Vaatimattomista oloista taiteen keräilijäksi, mesenaatiksi ja museon perustajaksi kohonnut tamperelainen vaatekauppias Saara Hildén oli ostanut jo varhain Kalle Lehtomäen maalauksen, mutta varsinainen taiteen keräilijä hänestä tuli hänen tehtyään ensihankintansa Essi Renvallin näyttelystä 1942. Renvallin teoksia siirtyi kohta lisää Hildénin omistukseen. Ostajan ja taiteilijan välille syntyi kirjeenvaihto ja sen kautta yhteydet moneen muuhun taiteilijaan, joiden elämän perustarvikkeiden hankinnasta Saara Hildén huolehti jatkosodan aikana.
Hildén hankki kankaita muun muassa William Lönnbergin naisväelle samoin kuin keraamikko Rut Brykille. Hänen tapaamisensa kesällä 1944 sai Saara Hildénin kiinnostumaan myös keramiikkataiteesta.
Taidetta turkkirahoilla ja salonkitaidetta
Itsekin kuvataidetta Pariisissa Santeri Salokiven johdolla sekä Werner Åströmin yksityisoppilaana ja Helsingin yliopiston piirustussalilla sekä myöhemmin Pariisin vapaissa akatemioissa opiskellut Maire Ahlström, myöhemmin Gullichsen, hankki ensimmäiset teoksensa, Paul Cézannen akvarellin ja kaksi Amedeo Modiglianin piirustusta, turkin ostoon tarkoitetuilla rahoilla.
Konsuli Simo Kuntsin ensimmäiset omat taidehankinnat kohdistuivat aluksi ranskalaiseen salonkitaiteeseen, kuten Roland Oudot’n ja Maurice Brianchonin teoksiin, mutta varsin pian hänkin keskittyi uudempaan aikalaistaiteeseen.
Liisa ja Osmo P. Karttusen ensimmäisiä taidehankintoja 1950-luvulla oli muun muassa Gösta Diehlin maalaus Ikkuna ja Rafael Wardin pieni asetelma. Alkukauden hankintoihin kuului myös marraskuulaisen Tyko Sallisen teoksia. Valtiovarainministerinä toimiessaan Osmo P. Karttunen vietti välillä viikot Helsingissä, jossa saattoi seurata näyttelyjä tiiviisti. Kuvataiteesta kiinnostunut Liisa Saastamoisen veli Hannu Saastamoinen hankki kokoelmaan 1960-luvulla ensimmäisen Juhani Harrin teoksen. Veljen tuttavapiiriin kuului muun muassa Unto Koistinen, jonka teoksia säätiön kokoelmassa on useita.
Avioliitto siivitti taiteenkeräämistä
Perustavaa laatua oleva askel kohti entistä laajempaa taiteenkeräilyn maailmaa Saara Hildénin kohdalla oli, kun hän tapasi juhannuksena 1945 vastavalmistuneen taideopiskelijan Erik Enrothin, jonka jatko-opinnot hän rahoitti ja josta sittemmin tuli hänen aviopuolisonsa.
Suomenruotsalainen Enroth tutustutti seurusteluaikana Saraksi nimeämänsä morsiamen myös muihin taiteilijoihin. Taidekokoelman karttumisen kannalta oli kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että aviomiehen teokset siirtyivät valmistuttuaan taiteilijan elättäneen vaimon omaisuudeksi.
Maire Ahlström avioitui 1928 Harry Gullichsenin (1902 – 1954) kanssa, josta tuli 1931 A. Ahlströmin tehtaiden toimitusjohtaja, mikä tarkoitti, että hänen vaimostaan tuli edustusrouva. Sam Vanni tapasi sanoa, että Maire Gullichsenista olisi tullut hyvä taiteilija, ellei tämä olisi istunut ison rahasäkin päällä. Sen sijaan – maamme onneksi – hänestä tuli monipuolinen taidevaikuttaja, mesenaatti ja taiteenkeräilijäkin.
Tuodakseen maahan tiukan akateemisen maalausperinteen rinnalle ranskalaista värimaalausta Maire Gullichsen perusti 1935 Vapaan Taidekoulun, jossa opiskeli itsekin. Monien koulussa opettaneiden taiteilijoiden, kuten Tor Arnen, Unto Pusan ja Sam Vannin maalauksia siirtyi Maire Gullichsenin kokoelmaan.
Simo Kuntsin taiteen kerääminen kehittyi 1960-luvulle tultaessa intohimoiseksi harrastukseksi, kun Simo ja Kaisa Kuntsi (1916 – 1995) muuttivat 1960 Helsinkiin, mikä merkitsi taideostojen tihentymistä entisestään.
Taideostoja Simo ja Kaisa Kuntsi tekivät usein suoraan Pariisista, jonne pariskunnan matkat suuntautuivat vähintään kerran vuodessa.
David Hockney, Gregory uima-altaassa 1978, akvarelli, 82 x 125 cm, Kuntsin Säätiö. Kuva: Mikko Julkunen, Kuntsin modernin taiteen museo, Vaasan kaupungin museot.