Englantilaista Lucian Freudia (1922–2011) pidetään yhtenä viime vuosisadan merkittävimpänä muotokuvamaalarina. Lontoon National Galleryn hiljattain olleessa näyttelyssä Lucian Freud: New Perspectives oli esillä yli 60 muotokuvamaalausta yli seitsemän vuosikymmenen ajalta. Mukana oli töitä julkisuuden henkilöistä sekä ystävistä ja perheenjäsenistä. Kyseessä oli ensimmäinen suuri näyttely kymmeneen vuoteen.
Olin nähnyt Freudin töistä kuvia kirjoissa, mutta näyttelyssä esillä olleet erikokoiset ja eri aikoina maalatut työt antoivat konkreettisemman käsityksen hänen omaleimaisesta tavastaan kuvata ihmistä sekä hänen maalaustekniikastaan. Kirjoissa näkemäni kuvat sängyllä tai nojatuolissa alastomina lojuvista rehevistä ihmisistä olivat synnyttäneet aluksi ”esteettisen shokin” kaltaisen kiusallisen vaikutelman, joka kuitenkin muuttui pian oivallukseksi taiteilijan taituruuden ja omaperäisyyden arvosta. Tämä ajatus vahvistui nähtyäni töitä luonnossa. Freud maalasi myös sovinnaisempia muotokuvia pukeutuneista ja istuma-asennossa olevista ihmisistä, kuten esimerkiksi viime vuonna edesmenneestä kuningatar Elizabeth II:sta. Suuri osa Freudin töistä esittää kuitenkin alastomia ihmisiä loikoilemassa sängyssä tai lattialla. Monissa niistä malleina olivat naiset, joiden kanssa hän oli naimisissa tai seurusteli.
Freud kuvasi ihmistä kaunistelematta eikä pyrkinyt töillään miellyttämään katsojaa. Hän halusi ennen kaikkea tehdä ainutlaatuisia kuvia: “I want the picture I’m working on to be the only picture … to go little bit further to be the only picture that I’ve ever worked on … and to go a little bit further to be the only picture that anyone has ever done”.
Lucian Freud, Head of a Girl, 1962, öljy kankaalle, 81 x 71 cm. Yksityiskokoelma, Courtesy of Hauser & Wirth Collection Services. © The Lucian Freud Archive. All rights reserved 2022 / Bridgeman Images.
Taidekirjojen kuvat Freudin töistä eivät vielä innostaneet minua tutkimaan hänen töitään tarkemmin. Kiinnostuin hänestä ja varsinkin hänen työskentelystään malliensa kanssa luettuani taidekriitikko Martin Gayfordin kirjan Man with a Blue Scarf. On Sitting for a Portrait by Lucian Freud 2004. Kirja perustuu päiväkirjaan, jota Gayford piti istuessaan Freudin mallina puolentoista vuoden ajan. Tänä aikana valmistui kaksi öljymaalausta ja yksi grafiikkatyö. Kirjasta ilmeni, että Freud työsti maalauksiaan pitkään. Aloin ihmetellä, miksi hän työsti maalauksia niin kauan ja miksi hän tarvitsi niin intensiivistä läsnäoloa malleiltaan, ja myös miksi mallit mukautuivat hänen vaativaan työtapaansa. Lähdin etsimään vastauksia kirjallisuudesta, Freudin elämäkerroista, tutkimuksista, esseistä ja Internetsivustoilta.
Keskinäistä vaihtokauppaa
Elävää ihmistä esittävän muotokuvan rakentuminen on taiteilijan ja hänen mallinsa yhteinen prosessi, ja sen onnistumisesta kumpikin osapuoli on eriasteisesti vastuussa. Tuloksena on yleisen muotokuvakriteerin mukaan mallin näköinen kuva. Vaikka Freud maalasi omalla tyylillään ja joskus myös hieman vääristellen, hänen kuvaamansa yli 160 henkilöä ovat tunnistettavia. Freud ei halunnut maalata valokuvasta, koska paikalla olevan ihmisen aura vaikuttaa hänen mukaansa maalaukseen yhtä lailla kuin keho.
Freudin tiedetään valinneen mallinsa huolella. Hän halusi maalata ihmisiä, jotka kiinnostivat häntä, joista hän välitti ja joko tunsi ennestään tai opetteli tuntemaan. Kiinnostustaan alastomiin hän selitti halullaan nähdä enemmän ja tarkastella ihmistä eläimenä. Freud käytti valtaosan henkisestä ja fyysisestä energiastaan taiteelliseen työhönsä. Hän on sanonut, että maalaaminen on ainoa asia, jota hän todella halusi tehdä ja suhtautui työhönsä hyvin itsekkäästi eikä sitä koskaan salannutkaan.
Tavasta, jolla hän kuvasi mallejaan ja hänen vaativasta suhtautumisestaan tulee helposti mieleen itsekäs ihmisten hyväksikäyttäjä. Mallien kertomusten perusteella aloin kuitenkin ajatella suhteita keskinäisinä vaihtosuhteina, joista kumpikin osapuoli jollain tavoin hyötyy. Tällainen hyötyä tavoitteleva vaihto on tyypillistä yleensäkin sosiaalisessa elämässä. Sitä voi tapahtua ihmisten välillä suoraan tai sen perusta voi olla menneisyyden kokemuksissa tai tulevaisuuden odotuksissa. Usein ajatellaan rahaa vaihdon välineenä, mutta mikä tahansa arvokas asia voi toimia hyötynä: tavarat, palvelut, positiivinen huomio, ystävyys ja rakkaus.
Tyydytysten lähteitä
Muotokuvan maalaaminen ja mallina oleminen tähtäävät yhteiseen lopputulokseen, mutta tapahtuma tarjoaa ja merkitsee taiteilijalle ja mallina oleville erilaisille ihmisille osin samoja osin eri asioita. Taiteilijan saamaa hyötyä voi selittää suurelta osin itse työskentelyn tuottama tyydytys. Luovaan työhön suhtaudutaan usein riippuvuuden kaltaisella kiintymyksellä ja työskentelyä pyritään säätelemään eri keinoin. Lisäksi omien töiden esille panoon liittyy suosion ja maineen tavoittelua. Malleille taas kuuluisan taiteilijan huomion kohteena oleminen tyydyttää tarvetta tulla nähdyksi. Valituksi tuleminen imartelee, koska kaikki ihmiset eivät kiinnosta taiteilijaa siinä määrin, että tämä haluaisi maalata heitä tai viettää pitkiä aikoja heidän kanssaan.
Martin Gayford kertoo kirjassaan olleensa alakuloinen ja koki mallina istumisen hyväksi ja virkistäväksi vastapainoksi. Hän oli myös utelias näkemään, miten muotokuva valmistuu. Äitiään Freud pyysi malliksi, koska tämä oli syvästi masentunut jäätyään leskeksi vuonna 1970. Freud ajatteli, että yhdessä oleminen maalauksen puitteissa antaisi äidille elämänhalua. Äidistä on useita töitä ja viimeinen niistä kuvaa äitiä kuolleena sairaalavuoteessa. Pitkäaikainen avustaja ja ystävä Donald Dawson kertoo Freudin olleen rohkaiseva ja tuottaneen mallille ymmärretyksi tulemisen kokemuksen. Freudin työhuone oli Dawsonille merkittävä paikka. Se herätti tunteen, että jotain tärkeää ja vakavasti otettavaa oli meneillään. Dawsonilta ilmestyi vuonna 2014 kirja A Painter’s Progress: A Portrait of Lucian Freud, missä tekijä kertoo yhteistyöstään Freudin kanssa ja esittelee ottamiaan valokuvia taiteilijasta ja tämän työhuoneesta.
Freud käytti mallina myös lapsiaan. 14-vuotias Annie Freud oli kokenut maalaustilanteen ahdistavaksi, koska isä ohjasi ja kontrolloi häntä. Isobel Boyt taas muistaa itkeneensä, kun hänet vietiin sunnuntaiaamuisin isänsä luo malliksi. Silti nämä istunnot olivat hänelle ainutlaatuisia tilaisuuksia olla isänsä kanssa ja tutustua tähän. Boyt oli mallina myös aikuisena keskellä vaikeaa elämäntilannetta ja koki isänsä seurassa olemisen helpottavaksi. Esther Freud niin ikään kertoo oppineensa tuntemaan isäänsä vasta ollessaan tämän mallina. Koska Freud ei ollut läsnä yhdenkään lapsensa arkielämässä, heidän voidaan ajatella kärsineen isän kaipuusta. Mallina oleminen tarjosi mahdollisuuden rakentaa suhdetta isään ja saada tältä huomiota. Freudille lapset palvelivat hänen taiteellisia etujaan, mutta maalaustilanteet tarjosivat myös hänelle mahdollisuuden lastensa kohtaamiseen. ”On mukava kasvattaa omia malleja”, tiedetään Freudin sanoneen.
Lucian Freud, Two men, 1987-88, 106 x 75 cm. National Galleries of Scotland, Courtesy of Hauser & Wirth Collection Services. © The Lucian Freud Archive. All rights reserved 2022 / Bridgeman Images.
Hyvien suhteiden luominen malleihin oli Freudille tärkeää muotokuvien laadun takia. Hän pyrki rakentamaan luottamusta saadakseen mallin tuntemaan olonsa mukavaksi ja rennoksi. Pystyäkseen maalaamaan riittävän ’syvällisiä’ muotokuvia hänelle oli välttämätöntä oppia tuntemaan maalauksen kohteena oleva ihminen. Tarjotut lounaat ja illalliset antoivat mahdollisuuden havainnoida mallia myös työhuoneen ulkopuolella. Maalausistuntojen aikana Freud keskusteli malliensa kanssa, koska halusi saada vaikutelman ihmisestä, joka liikkuu, puhuu ja reagoi erilaisisiin asioihin ja tunnelmiin. Keskustelu oli myös keino estää mallia tylsistymästä. Samalla kun taiteilija havainnoi mallia saadakseen materiaalia muotokuvaa varten, malli voi tarkkailla taiteilijan työskentelyä. Tunnettu taiteilija David Hockney istui mallina yhteensä 120 tuntia. Hän kertoo, että Freudilla oli ”uskomattomat silmät, jotka tunkeutuivat sinuun. Tunsin, milloin hän työsti mitäkin kasvojen osaa”. Rehevä alastonmalli Sue Tilley kertoo oppineensa paljon Freudin kanssa käymistään keskusteluista. Hän myös nautti Freudin seurasta ja piti tätä kiehtovana persoonana: hauskana, anteliaana mutta myös oikullisena ja manipuloivana.
Freudille elävän mallin maalaaminen tarjosi tilaisuuden muodostaa tunneside toiseen ihmiseen. Monissa tapauksissa mallit olivat enemmän kuin vain malleja. He olivat osa sosiaalista elämää. Voidaan ajatella, että Freudin ja hänen malliensa aktiivinen yhdessäolo maalausistuntojen aikana ja niiden ulkopuolella oli parhaimmillaan vastavuoroista toinen toisensa tunnistavaa ja hyväksyvää kohtaamista.
Lucian Freud. New Perspectives. National Gallery, Lontoo, 1.10.2022–22.1.2023. / Thyssen-Bornemisza, Madrid, 14.2–18.6.2023