Kyse on vaietusta ja siten tuskin tunnetusta historian tapahtumasta toisen maailmansodan loppupuolella, kun liittoutuneet ryhtyivät yhteisvoimin taistelemaan natsivallan kukistamiseksi. Tähän tarkoitukseen Ranskan armeija värväsi tai osittain myös pakotti joukkojensa vahvuudeksi miehiä ja naisiakin maan siirtomaavaltioista, lähinnä Afrikasta, mutta myös Vietnamista, Intiasta ja Karibian saarilta. Siten pääosa Ranskan niin kutsutun B-armeijan 250 000 sotilaasta oli peräisin siirtomaista. Nämä sotilaat joutuivat rintamalle monasti ilman minkäänlaista sotilaallista koulutusta.
Sodan lopulla siirtomaasotilaat lähetettiin takaisin kotimaihinsa, jo ennen Pariisin Riemukaaren läpi mennyttä voittokulkuetta. Tässä puhutaan historian valkoiseksi pesemisestä, whitewashingista. Mustia ei haluttu keräämään kunnian laakereita. Eikä näiden mustien sotilaiden osuutta ole mainittu sen paremmin historiankirjoissa tai muuallakaan.
Kader Attia. Nimetön (Janus), 2020/2026, puu, 80 x 50 x 90 cm, teräsjalusta 160 x 50 x 50 cm. Kuva: Hanna Wiedemann / HKW.
”Nyt, 80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on korkea aika puhua tästä!”, todetaan Berliinin Haus der Kulturen der Weltin julkaisemassa näyttelykirjassa joka tuo esille taiteen keinot kertoa tästä menneestä, surusta ja vaikenemisesta. Näyttelyssä Tirailleurs von Kanonfutter zur Avantgarde (Tirailleurs: Tykinruuasta avantgardeen – Unohdetut sotilaat, jotka vapauttivat Euroopan) on esillä yli kolmenkymmenen taiteilijan töitä; maalauksia, veistoksia ja tekstiilitaidetta, videoesityksiä, jotka kaikki kutovat eri tavoin kertomuksia menneestä harjoittaen tärkeää surutyötä, johon ehkä juuri vain taide pystyy.
Teosten joukossa Kader Attian tekemä puusta veistetty pää kertoo sekin menneen ahdistuksesta, joka on jättänyt kasvoihin syvät uurteet ja yhtä lailla vaikenemisesta, johon kasvot tuntuvat pakahtuvan. Esillä on myös Dior Thiamin tekemä maalaus nuoresta miehestä, joka katsoo tyhjin silmin kaukaisuuteen näkemättä tulevaisuutta, näkemättä mitään.
Dior Thiam, osa teoksesta Tata. 2026. Kuva: Mathias Völzke, HKW.
Näyttely kertoo myös siitä, kuinka näiden sotilaiden kotimaassakaan ei menneestä tiedetty. Siitä ei puhuttu kotona, ei kouluissa. Mennyt oli jotenkin häpeän täyttämä. Vasta musiikin avulla mennyt nostettiin suuren yleisön tietoisuuteen, kun Kongosta kotoisin oleva muusikko Casimir ”Zao” Zoba muokkasi malilaisen Idrissa Soumaoron laulusta Petit imprudente version Ancien Combattant, josta tuli hitti.
BInta Diawi, 1.12.44-1 – Édition 1/3 (2021), multa, ääni, maissinvarret, Sénegalilaisten Tirailleursien käyttämä hattu. Courtesy of the artist. Exhibition view Tirailleurs. Kuva: Hanna Wiedemann/HKW.
Vaikeneminen, muistojen sulkeminen pois piiloon, näkyy lähes jokaisesta teoksesta – enemmän tai vähemmän. Näin esimerkiksi Binta Diawin tekemä ”kasvimaa”, missä ei kasva mitään, tuoden mieleen nimettömien kaatuneiden hautarivit, jotka jäivät sinne jonnekin. Teos ikään kuin vaatii muistamista. Se näkyy samoin niistä tekstiiliteoksista, joihin suru on kudottu kankaaseen väreinä ilman sanoja.
Kaikkea ei taidekaan pysty kertomaan, kuten esimerkiksi sitä, kuinka saksalaisten vangeiksi joutuneet siirtomaa-sotilaat vietiin ”ala-arvoiseen rotuun” kuuluvina keskitysleireille ja tapettiin siellä.
Rintamalta palanneiden sotilaiden vaikeneminen, yritykset sulkea muistot jonnekin pois, tunnetaan toki muuallakin sotia käynneissä maissa, erona kuitenkin se, ettei toinen maailmansota ollut näiden siirtomaavaltioista tulleiden miesten sotaa ja näille jäi vain osuus olla tykinruokaa.
Bartholomy Toguo, Sénegalilaisia Tiralleureja, 2026. © VG Bild-Kunst, Bonn 2026, courtesy of the artist / Bandjoun Station Cameroon. Kuva: Mathias Völtzke / HKW.
Näyttely tuo samalla esiin, kuinka tärkeää menneessä koetun kertominen on, heille itselleen ja heidän jälkeläisilleen. Se on tekemättömäksi jäänyttä surutyötä ja meille muille on tärkeä tulla tästäkin menneisyyden tapahtumasta tietoiseksi. Ehkä tämä onnistuu parhaiten juuri taiteen avulla koskettaen ja herättämällä kysymyksiä.
Tämä on sitäkin tärkeämpää, kun muistetaan, ettei näiden ihmisten värvääminen siirtomaista tapahtunut toisen maailmansodan aikana ensimmäistä kertaa, vaan Ranska syyllistyi siihen jo ensimmäisen maailmansodan aikana. Ja tänä päivänä tähän syyllistyy Venäjä Ukrainan sodassaan. Venäjä värvää Afrikasta tekaistuin verukkein miehiä töihin Venäjälle ja kun he tulevat, joutuvat he suoraan rintamalle. Saksassa asiasta kirjoitti äskettäin viikkolehti Die Zeit kattavassa artikkelissa. Siten ehkä näissä ihmisissä ei ole kyse pelkästään unohdetuista, vaan jopa tuntemattomista sotilaista.
Tirailleurs: Von Kanonenfutter zu Avantgarde – Die vergessenen Soldat*innen, die Europa befreit haben, Haus der kulturen der Welt, Berliini, 21.3.–14.6.
Leena Becker, berliiniläinen toimittaja