Työpöydät pursuilevat materiaalinäytekansioita ja suunnitteluprosessin sekamelskaa. Oululaisen PAVE-arkkitehtitoimiston työpäivä on päättynyt ja on kuvataiteen vuoro. Opastettu kierros Oulujoen varrella sijaitsevan toimiston tiloissa on alkamassa toimitusjohtaja Pave Mikkosen johdolla. Pieni joukko uteliaita kiertää tiloihin ripustettua näyttelyä, jonka kuratoinnista vastaa oululaislähtöinen kuvataiteilija Jaakko Mattila. PAVE Arkkitehdit haluaa profiloitua kuvataiteen tukijana ja on tehnyt jo useamman vuoden ajan yhteistyötä Mattilan kanssa.
Näyttely on avoinna ainoastaan torstaisin kahden tunnin ajan, joten vahingossa sinne ei päädy. Näyttely ei myöskään ole osa Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
Ajatuksena näyttelyn tuominen toimistoympäristöön on mainio. On hauska bongailla taidetta arkkitehtitoimiston pienoismallien ja sekalaisten kansiopinojen keskellä.
Heti rakennukseen sisään astuessa tulee selväksi, että kyseessä ei ole mikä tahansa pieni paikallinen näyttely, vaan kansainvälisiä taiteilijoita yhdistävä kimara. Kaikkiaan mukana on 31 taiteilijaa ja 62 taideteosta. Tulijaa tervehtivät Johanna Havimäen kierrätetyistä nahkatakeista tehdyt sympaattiset otukset ja ruotsalaisen Fredrik Nielsenin kreisit, graffititaiteen kanssa flirttailevat lasiveistokset.
Näyttelykierros etenee vauhdikkaasti. Toimiston ensimmäisessä kerroksessa ehdin nähdä Nanna Suden maalauksia, tanskalaisen Louise Foon herkkiä kankaalle kirjottuja töitä sekä ruotsalaisen Charlotte Gyllenhammarin taaperoa kurapuvussa esittävän veistoksen.
Näyttely on tiiviisti ripustettu. Mitään suurempaa yhteyttä teosten välillä ei tunnu olevan – ehkä kesänäyttelyyn sopii lievä sekavuus ja vähän vinossa roikkuvat työt. Toimitusjohtaja-opas paljastaa heti kierroksen alussa, että näyttelyn taiteilijoiksi on valikoitunut vain ”hyviä tyyppejä”. Näyttelyn nimi viitannee Oulua hallinneen matkapuhelinvalmistajan lisäksi ihmisten yhdistämiseen.
Mattila on kutsunut mukaan useita kotimaisia maalareita kuten Kim Somervuoren, Karoliina Hellbergin, Mikko Paakkosen, Juha Vanosen ja Sirkku Rosin. Teokset on kuitenkin välillä ripustettu niin lähekkäin, että niihin keskittyminen on haastavaa. Kierros yhdessä myyntipuheilla varustetun oppaan kanssa ei ainakaan helpota taiteeseen syventymistä.
Rakennuksen suuret, eri suuntiin avautuvat ikkunat, sisäpihan atrium ja portaikon vaijerimainen verkkoseinä ovat antaneet suuntaviivoja ripustukselle. Lempikohtani näyttelyssä onkin portaikko, jossa Inka Bellin pieni kolmiulotteinen Intervals (2025) teos ja Jaakko Mattilan suuri vesivärityö Petrichor (2024) on asetettu vuoropuheluun toistensa sekä tilan kanssa.
Etualalla Inka Bell: Intervals (2025), takana Jaakko Mattila: Petrichor (2024)
Kun Oulussa tehdään hyvien tyyppien näyttely, on mukana myös paikallisnäkökulmaa, kuten portaikkoon sijoitettu Jenni Yppärilän kolmiulotteinen maalausreliefi Siilo (2015), joka kuvaa Aino ja Alvar Aallon Meri-Toppilan teollisuusrakennusta aikana ennen kuin espanjalainen Factum Foundation hankki sen.
Toimiston kolmesta kerroksesta, sen portaikoista, vessasta, saunan eteisestä ja sisäpihalta voi bongata Olafur Eliassonin pohjoiseen osoittavan kompassi-installaation, Benny Brankovicin maalauksia ja keramiikkaa yhdistäviä töitä sekä Jani Leinosen luksusmerkeille pystyttämiä hautakiviä ja esineinstallaatioita.
Muutoin arkkitehtuurin ammattilaisten työtilaan rakennettu näyttely ei loista tilallisilla ideoillaan, päinvastoin.
Näyttelykierros vahvistaa käsitystäni siitä, kuinka valtavirran nykyarkkitehtuuri unohtaa kuvataiteen osana eloa eikä kykene kovinkaan syvälliseen ajatteluun. Sormenjälkiä keräävät tummat pinnat, seiniä halkovat saumat ja reiät sekä valtavat ikkunat ja avokeittiöt luovat tilaa lähinnä erilaisille digitaalisille härveleille ja divaaneilla löhöilylle.
Kierros päättyy toimiston alimpaan kerrokseen, jossa sijaitsee myös ammattilaistason keittiö, japanilainen älyvessa ja sauna. Sieltä löytyy Klaus Haapaniemen esineinstallaatio ja videoteos. Haapaniemen monitaiteinen ja poeettinen teos toimii myös näyttelyn visuaalisena ilmeena ja viritti minut odottamaan kokonaisuudelta enemmän yllätyksiä. Nyt näyttely muistuttaa lähinnä kuvataidetta asuntomessujen kylkiäisenä ja aiheuttaa minussa lievää klaustrofobiaa.
PAVE Arkkitehtien suunnittelua on koettavissa Levin luksushuvila Villa Viimassa (Oscar-gaalan lahjakasseista tuttu!) sekä ympäri pohjoista Suomea. Täytyy toivoa, että näyttely innoittaa toimiston rahakkaita asiakkaita sijoittamaan oikeaan taiteeseen.
Connecting People
7.5.–1.10.2026
PAVE Studio, Oulu
Kuvat: Emilia Pikkarainen, Jaakko Mattila.